Nakamura-Tome-uutuus JX-200 julkaistiin AMB-messuilla

Alapuolinen revolveri vakiona

Japanilainen sorvauskeskuksista ja monitoimisorveista tunnettu työstökonevalmistaja Nakamura-Tome esitteli syyskuussa Stutt­gartissa järjestetyillä AMB-messuilla uuden konemallin. Jyrsinpäällä ja työkalurevolverilla varustettujen koneiden mallisarjaan lukeutuva JX-200 asettuu 2019 julkaistun isoveljensä, JX-250:n kintereille, kuten tyyppimerkinnästä voi päätellä. Uutuusmalli JX-200 tähtää ennen kaikkea niin sanottuun ”High-mix low volume” -segmenttiin eli sananmukaisesti suhteellisen pieniin sarjakokoihin, mutta suureen tuotevariaatioon. Tämä käytännössä osuu erittäin hyvin suomalaisen alihankintateollisuuden valtavirtaan, kuten myös massatuotannon nykytrendiin, jossa seisovat varastot pyritään minimoimaan ja tuotteita valmistamaan ainoastaan tarpeeseen.


Kokoluokkansa tukevin

Koneen runko ja rakenne ovat alusta alkaen suunniteltu tarkkaan ja vaativaan työhön. Tästä osaltaan kertoo kokoluokkansa ehdotonta kärkikastia oleva painolukema 23 000 kg, kuivana ja vakiovarustein. Koneen rakenteellinen tukevuus ja edistynyt lämpökompensoinnin hallinta tarjoavat tarkkuuden ja pinnanlaadun lisäksi myös pitkää käyttöikää, mikä osaltaan tekee JX-200:sta ekologisen valinnan ajanmukaisten energiansäästötoimintojen ohella. Lisäksi on huomionarvoista, että pystymallinen runko mahdollistaa käyttäjän pääsyn lähelle karalinjaa ilman ylimääräistä kurottelua tai kiipeilyä. Oviaukolta karan keskiöön on matkaa ainoastaan 688 mm. Yläpuolinen jyrsinkara ”Smart Cube” on erittäin kompakti, ainoastaan 349,1 mm pitkä ja tarjoaa yhdessä työkalumakasiinin kanssa mahdollisuuden pitkäänkin työkaluhuoltoväliin Nakamuran jalostaman sisartyökalujärjestelmän avustuksella sekä mahdollistaa luonnollisesti niin 5-akseliset koneistukset kuin viistoon ajettavat operaatiot. Työkalumakasiini on vakiona 80-paikkainen, mutta laajennettavissa 120 työkalupaikkaan asti. Alapuolinen 12/24-paikkainen työkalurevolveri on vakiona varustettu pyörivillä työkaluilla ja Y-akselilla. Työkalurevolveri on omiaan työstössä, jossa nopealla työkalunvaihdolla saavutetaan merkittävää lisäarvoa. Yhtä lailla sille voidaan asentaa esim. työkalumakasiinikäyttöön soveltumattomat ylipitkät porat ja sisäsorvauspuomit. Tavanomaisen koneistuksen rinnalla alarevolveria voidaan hyödyntää jyrsinkaran tukena käyttämällä sitä kärkenä tai tukilaakerina hyödyntäen Nakamuran kehittämiä valmiita ja helppokäyttöisiä toimintoja.

Pyörivät työkalut ja Y-akseli alarevolverilla vakiona.

JX-200:n pääkaran tankokapasiteetti on vakiona 65 mm ja laajennettavissa 80 mm. Sorvaushalkaisija jyrsinkaralla on 325 mm ja työkalurevolverilla 255 mm sorvauspituuden ollessa 1058 mm. Jyrsinkara on valittavissa joko Capto C6 tai HSK-T63-kartiolla ja 12 000 tai 18 000 k/min karanopeudella.


Helppo automatisoida

JX-200 on jo vakiona valmis automatisoitavaksi kunkin konepajan tarpeiden mukaan. Jokainen kone toimitetaan tankolaitevalmiudella ja sisäänrakennetulla käsivarsityyppisellä kappaleenpoimijalla, joka purkaa valmiit kappaleet vastakaralta sisäiselle kuljetinhihnalle ja siitä edelleen koneen takaosassa sijaitsevalle purkurampille. Halutessaan koneeseen saa myös robottivalmiuden tai gantry-tyyppisen panostus- ja purkuautomaation, joka voidaan varustaa joko laippa- tai akselimallisille kappaleille soveltuvalla tarttujalla aina 20 kg asti sekä tuotantoon sopivalla palettijärjestelmällä. Kuten Suomessa, myös muualla maailmassa, vallitsee pula osaavista koneistajista. Tähän ongelmaan vastatakseen Nakamura-Tome on kehittänyt lukuisia koneen käyttäjää avustavia työkaluja ja toimintoja, jotka helpottavat ja nopeuttavat koneen operointia ja vähentävät paksujen manuaalien parissa vietettäviä tunteja mahdollistaen koneen tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen käytön. ”3D Smart Pro AI” on sovellus, joka rakentaa työkappaleen 3D-kuvat valmiin ohjelmarungon, valitsee työkalukirjastosta sopivat työkalut ja kertoo mikäli sellaisia ei löydy sekä ehdottaa valitulle materiaalille soveltuvat koneistusarvot. ”One touch production” puolestaan mittaa ja päivittää terän offsetin teräpalan vaihdon yhteydessä nimensä mukaan yhdellä napin painalluksella. ”Path chec­ker” simuloi työstöjäljen lastu kerrallaan ja pyrkii löytämään mahdolliset kolarit jo ohjelmaa tehdessä ennen varsinaista koneistusta. Jos ja kun kolari kuitenkin jossain vaiheessa ajetaan, on apuna kaikista Nakamura-Tome malleista tuttu ”Airbag” – passiivinen kolariturvallisuusjärjestelmä, joka minimoi kolarista aiheutuvat vahingot kääntämällä kolaroivan akselin syöttösuunnan vastakkaiseksi 0,001 s reaktioajalla.

Sisään­rakennettu käsi­varsi­tyyppinen kappaleen­poimija vakiona.
Nakamura-Tome JX-200 – jyrsinpää ja alarevolveri vakiona tyylikkäässä paketissa.