Oy Lai-Mu Ab: Kovassa kisassa pärjää vain huippulaadulla

Bystronicin kuitulaserilla priimaa jälkeä Raumalla toimiva Oy Lai-Mu Ab on erikoistunut ympäristönhoidossa käytettävien LM-Trac-kiinteistöhoitokoneiden sekä työlaitteiden ja turvaohjaamoiden valmistukseen. Suurin osa tuotteista päätyy vientiin.
Kilpailu kansainvälisillä markkinoilla on kovaa, ja menestyäkseen yrityksen on varmistettava tuotteidensa korkea laatutaso. Laimulla ovat käytössä ISO 9001 ja 14001.
Toimitusjohtaja Markus Miekanmaan mukaan hyvän laadun pohja luodaan jo suunnittelupöydällä.
– Kun piirustukset viedään tuotantoon, peruslähtökohtana on leikkeiden hyvä laatu, hän sanoo.
Lokakuussa 2018 yrityksessä otettiin käyttöön Bystronicin kuitulaser, joka korvasi vanhan, elinkaarensa päähän tulleen laserleikkurin.
– Tarvitsimme tilalle modernin, nopean ja pitkälle automatisoidun koneen. Olemme kyllä tähän todella tyytyväisiä.
– Kuitulaserin avulla leikkeet ovat piirustusten mukaisia ja mittatarkkoja, ja leikkuujälki on tasainen ja siisti. Saamme myös työsäästöä, kun ei tarvitse enempää hioa, ja tulee kerralla valmista.
Koneessa on lasertehoa 4kW ja automaattinen lastaus- ja purku- sekä tornivarasto. Etuna käytettävässä lay-outissa on täysin vapaa vaihtopöytä eli voidaan poimia osa kappaleista niin haluttaessa suoraan vaihtopöydältä ja päästää ranka automaattisesti purkupaikalle.
Kaikki voidaan ajaa myös täysin automaattisesti ja kun purkupaikka tulee täyteen, siirtyy purkukasetti automaattisesti tornivarastoon. Tornissa on 11 kasettia ja lastaus- ja purkulaitteessa 2 kasettia. Raaka-ainetta ja purkupaikkoja on riittävästi joten trukilla ajelu työalueella on saatu minimoitua.

Malllisto uudistui
Viime vuosi oli Laimulle työntäyteinen monessakin mielessä, sillä sekä tuotantoa että mallistoa uudistettiin kautta linjan.
Miekanmaan mukaan uudistukset liittyvät lähinnä moottoreiden uusiin päästövaatimuksiin.
– Moottorit ovat erityisen tarkkailun alla, sillä asiakkaat ovat yleensä isoja keskieurooppalaisia kaupunkeja, joissa ympäristönäkökulmat otetaan vakavasti, kun hankintoja mietitään.
– Viime vuosina olemme tehneet paljon töitä kiinteistöhoitokoneiden softapuolen asioiden parissa, erityisesti uudet moottorivaatimukset ovat työllistäneet suunnittelua ja tuotekehitystä. Ja näyttää siltä, että jatkossa tämä softaohjattu teknologia vain lisääntyy ja monipuolistuu.

Moneen käyttöön
Valmistuksessa on neljä erilaista kiinteistöhoitokonetta, joista pienin painaa 1200 ja suurin 6000 kiloa. Koneilla harjataan ja hiekoitetaan katuja, aurataan lunta, imuroidaan lehtiä, haketetaan puita ja hoidetaan viheralueita.
Koneet voidaan varustaa lähes millaisilla työlaitteilla tahansa.
Laimun työkoneita, varsinkin pienempiä malleja menee paljon Keski-Euroopan maihin. Esimerkiksi rikkakasvien torjuntaan erikoistuneet laitteet ovat viime vuosina kasvattaneet kysyntäänsä: rikkaruohoharjoilla ja liekki-infrapuna-höyry-yhdistelmällä torjunta tehdään ilman kemikaaleja.
Myös jalkakäytävien hoidossa käytetyt Hamsterit, eli keräävät harjakoneet ovat Miekanmaan mukaan kysyttyjä.
Yritys työllistää reilut 30 ihmistä. Liikevaihto viime tilikaudella oli 11,5 miljoonaa euroa.
Laimu-yhtiöihin kuuluu lisäksi kaksi aivan eri aloilla toimivaa sisaryritystä: sairaalatarvikkeiden ja työvaatteiden kauppaan erikoistunut Suomen sairaalatukku sekä vuodevaatteita valmistava Vormu, joka tunnetaan Uniquu-tuotemerkistään. Kaikki kolme yritystä ovat Oy Lai-Mu Ab:n perustajan Muisto Laineen yrityksiä. Monet Laineen perheen jäsenet myös työskentelevät niissä.
– Kun Muisto Laine aikoinaan perusti Oy Lai-Mu Ab:n, yritys teki paljolti alihankintatyötä, joka on hyvin suhdanneherkkää toimintaa. Hän halusi yhtiölle lisää tukijalkoja.
Turvaohjaamoja yritys on valmistanut 1960-luvun lopusta lähtien. Kiinteistöhoitokoneiden valmistus alkoi vuonna 1987.
Suunnittelu, tuotanto, kokoonpano ja huollot tehdään samassa osoitteessa Raumalla, josta hoituu myös varaosapalvelu.

INFO

Oy Lai-Mu Ab
Markus Miekanmaa
toimitusjohtaja
puh. 040 072 2385
Bystronic Scandinavia
Petteri Perälä
puh. 0400 887 558