Tekoäly tekee nosturista robotin ja neljä muuta oivallusta – turvallisuus korostui opiskelijoiden innovaatiokilpailussa

Suomalaisille tekniikan opiskelijoille järjestetty innovaatiokilpailu avasi näköalan uusiin keksintöihin, jotka voivat parantaa ihmisten turvallisuutta jo lähitulevaisuudessa.
Sovellus tekee hallinosturista esteitä väistelevän robotin. Avustin mahdollistaa helikopterin laskeutumisen turvallisesti vaikeissa olosuhteissa tai varoittaa tunnelinsuulla olevasta vaarasta. Turvallisuus nousi yhdistäväksi teemaksi tekniikan opiskelijoille suunnatun innovaatiokilpailun töissä. Tämä osoittaa, että nuoret haluavat tehdä innovaatioita, joilla on merkitystä.
Aalto-yliopiston opiskelijoiden suunnittelema autonominen hallinosturi kartoittaa laserskannerin (LiDAR) avulla ympäristönsä, muodostaa siitä kartan, suunnittelee itselleen parhaan mahdollisen reitin ja nostaa halutun esineen määränpäähän ilman törmäyksiä. Käytännössä opiskelijat tekivät siis tavallisesta hallinosturista robotin.
”Se oli minusta hienoa, miten me saatiin luotua ohjelmistoon älyä niin, että nosturi pystyy väistelemään kaikkia esteitä”, kertoo voittajatiimin jäsen Janne Salovaara. Salovaara opiskelee viidettä vuotta Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa.
”Meillä oli loppujen lopuksi aika monimutkainen idea, joka me saatiin toimimaan hyvin. Ja vielä aika lyhyessä ajassa.”
Aalto-yliopiston työ voitti ylivoimaisesti tämänvuotisen SICK-innovaatiokilpailun. Voittajatiimiä ohjannut vanhempi yliopistonlehtori Panu Kiviluoma on ylpeä opiskelijoistaan.
”Tiimi lähti projektiin ilman osaamista lidareista, ja lopputulos on huikea. Tiimi oli tosi hyvä. Osaamisprofiilit kohtasivat hyvin ja kaikki olivat motivoituneita tekemään töitä yhdessä.”
Anturiteknologiaan erikoistuneen SICK Finlandin toimitusjohtaja Ari Rämö on samaa mieltä, että voittajatiimin tuotos on poikkeuksellisen hieno. Kilpailijoille annettua tuotetta oli käytetty hyvin, ja sovelluksesta tulevan datan käsittely oli toteutettu oivaltavasti.
”Annoimme opiskelijoille käyttöön meidän kaikkein vaikeimman tuotteemme, SICK MRS6000 LiDARin. Teknologia kehit­tyy niin hurjaa vauhtia, että tällaisella vähän monimutkaisemmalla tuotteella saadaan myös ihan toisen tason sovelluksia”, Ari Rämö kertoo.
Toisen palkinnon sai Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kehittämä sovellus, jonka avulla voidaan valvoa tunnelinsuun liikettä ja parantaa sen turvallisuutta. Kolmanneksi sijoittui oululaisopiskelijoiden kehittämä helikopterin laskeutumisavustin.
Innovaatiokilpailun isä Ari Rämö toivoo, että organisaatiot etsisivät tuoreita ideoita entistäkin rohkeammin ja ajattelisivat tulevaisuuden trendejä ja muutoksia. Rämön mukaan parhaat innovaatiot perustuvat vaikeiden mutta arkisten ongelmien ratkaisuihin.
”Me tarvitsemme nyt ideoita, joista syntyy vallankumouksia tulevaisuudessa.”
Se on syy, miksi SICK järjestää vuosittain tekniikan opiskelijoille innovaatiokilpailun. Kilpailun idea on yksinkertainen. Yritys antaa opiskelijaryhmille viimeistä teknologiaa sisältäviä sensoreita, antureita, laserkeilaimia ja älykameroita, joiden pohjalta ryhmät innovoivat sovelluksia johonkin havaitsemaansa ongelmaan. Tulokset ovat olleet innostavia.
Tuomarit arvioivat muun muassa uuden sovellusten kekseliäisyyttä, kaupallisia mahdollisuuksia, käytännöllisyyttä ja hyötyä asiakkaille, tuotannollista toteutettavuutta sekä ideaan liittyviä muita käyttömahdollisuuksia.

Opiskelijoiden arvaamaton potentiaali
Ari Rämö, Janne Salovaara ja Panu Kiviluoma uskovat, että nuorilla on enemmän annettavaa kuin yleensä uskotaan.
”Liian usein firmoissa unohdetaan, että nykynuoret ovat tosi innovatiivisia ja digiajassa. Jos heihin panostettaisiin enemmän, tuloksena voi olla mitä vain”, Rämö sanoo.
Aalto-yliopistossa opiskeleva 26-vuotias Salovaara ottaa haasteen mielellään vastaan. ”Hienoja ideoita syntyy, kun meille annetaan mahdollisuus tehdä asioita vapaasti.”
Innovaatiokilpailua varten kootussa Aalto-yliopiston tiimissä oli mukana sekä insinööritieteen että sähkötekniikan opiskelijoita. Erilaiset taustat ja vahvuudet toivat ryhmän työhön uusia näkökulmia.
”Hyvässä tiimissä on erilaisia ihmisiä. Joku voi olla enemmän ideoija ja loput sellaisia, jotka pystyvät ratkaisemaan eteen tulevat ongelmat”, Salovaara sanoo.
Ari Rämö haastaa ajattelemaan vieläkin laajemmin.
”Mitä syntyisi, jos näihin tiimeihin saataisiin mukaan vaikka hoiva-alan tai taidealan opiskelijoita? Lopputuloksena voisi tulla vielä jännempiä ajatuksia ja innovaatioita.”
”On kiinnostava pohtia, miten maailmaa voisi katsoa eri silmin. Miten me voidaan ajatella nykyistä luovemmin tai lähteä hakemaan poikkitieteellisiä innovaatioita? Pitäisikö innovaatiot nostaa korkeakouluihin omaksi oppiaineekseen?”

Tavoitteet korkealla
Aalto-yliopiston tiimi arvostaa yhteistä innovointia yritysten kanssa. Erityisen arvokasta on saada uusinta teknologiaa koulun labraan ja opiskelijoiden käyttöön.
”Oli tosi mielenkiintoista päästä tekemään oikeasti töitä ihan uuden teknologian kanssa ja oppia uutta. Kouluilla ei ole resursseja hankkia itse aivan uusimpia skannereita”, Janne Salovaara kertoo.
Hänen opettajansa on samaa mieltä.
”Tällaisen teollisuustasoisen huippuvehkeen kanssa työskentely kiinnostaa aina opiskelijoita. Mahtavaa, että tällaisia kilpailuja järjestetään.”
Salovaaran mukaan kiinnostavaa on päästä tekemään käytännössä oikeita asioita ja saada uutta näkökulmaa omaan tekemiseen.
”Koulussa tulee aika paljon teoriaa ja mallitehtäviä. Tässä kilpailussa me päästiin tekemään alusta alkaen jotain uutta ihan valmiiksi saakka. Se tuo opiskeluun uutta käytännöllisyyttä ja innovatiivisuutta, mistä on hyötyä myös tulevaisuudessa.”
SICKin tavoitteena on nimenomaan tuoda kouluille uusinta tekniikkaa opetukseen sekä nostaa esille opiskelijoita ja heidän innovointikykyään. Näin voidaan saada aikaan innovaatioita, joilla voi olla suuri merkitys Suomen menestyksen kannalta – tai jotka voivat parantaa isojen ihmisjoukkojen turvallisuutta.
Suomessa kolmatta kertaa järjestetty innovaatiokilpailu on levinnyt jo maailmalle. SICK-innovaatiokilpailuja on nyt nähty myös Yhdysvalloissa, Saksassa ja Japanissa.
”Suomalaisten opiskelijoiden innovaatiot pärjäävät varmasti myös maailmalla. Olisi hienoa, jos tästä tulisi joskus globaali innovaatiokilpailu”, Rämö kertoo.
Kilpailun aikana SICK lahjoitti oppilaitoksille uusimpia antureita noin 140 000 euron edestä. Oppilaitokset saavat pitää kilpailua varten saamansa anturit, minkä lisäksi voittanut oppilaitos palkitaan antureilla ja anturiteknologialla. Voittajajoukkue saa valita opetuskäyttöön antureita 10 000 eurolla ja pääsee tutustumaan SICKin tehtaaseen Saksaan. Toiseksi tullut joukkue saa antureita 5 000 eurolla ja kolmanneksi sijoittunut joukkue 3 000 eurolla. Lisäksi kunniamaininnan saavat oppilaitokset saavat antureita 1 000 euron edestä.

SICK-innovaatiokilpailun tulokset
1. PALKINTO: Autonominen hallinosturi
Autonominen nosturi suunnittelee parhaimman reitin, jota pitkin se siirtää suuria esineitä halutulta alueelta toiselle. Anturin avulla nosturi havaitsee ja väistää varastossa yleiset esteet, kuten ihmiset, ajoneuvot, isot koneet, seinät ja varastohyllyt.
Tekijät: Arnab Chattopadhyay, Joakim Högnäsbacka, Mikko Lähteenmäki, Kaarle Patomäki, Joonas Pulkkinen, Janne Salovaara, Sampo Simolin ja ohjaavat opettajat Panu Kiviluoma ja Timo Oksanen
AALTO-YLIOPISTO
——————————————-
2. PALKINTO: Tunnelinsuun valvonta
Valvontaohjelma parantaa auto- ja metrotunnelien turvallisuutta. Ohjelma hälyttää, kun tunnelinsuuhun on tulossa juna, auto tai esimerkiksi ihminen. Ohjelmaa voidaan hyödyntää esimerkiksi myös kiellettyjen työmaa-alueiden, kuoppien, tehtaiden nostopaikkojen tai maanpinnan vajoamisen valvontaan.
Tekijät: Eino Huomo, Juho Kuusisto, Sakari Harjunpää, Amanda Laakkonen ja ohjaavat opettajat Timo Tuominen ja Raisa Kallio
METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU
——————————————-
3. PALKINTO: Helikopterin laskeutumisavustin
Avustin antaa helikopterin kuljettajalle selkeän kuvan alla olevasta maastosta ja esteistä, mikä auttaa laskeutumisessa. LiDAR-tekniikka mahdollistaa muotojen ja tasojen näkemisen pölyävän lumen, hiekan ja jopa veden läpi.
Tekijät: Matias Riihinen, Jani Pellikka, Janne Törmänen, Joel Soukkio, Roman Ängeslevä ja ohjaava opettaja Juha Junttila
OULUN AMMATTIKORKEAKOULU
——————————————-
KUNNIAMAININTA:
Helikopterin laskeutumisavustin
Avustin varmistaa helikopterin laskeutumispaikan tasaisuuden. Anturi näyttää myös mahdolliset heinien alla olevat ojat ja muut epätasaisuudet. Laskeutumisalustan tasaisuus voidaan esittää ohjaamossa olevilla merkkivaloilla.
Tekijät: Tommi Ansio, Thomas Holm, Joni Metsälä, Jussi Puustinen, Ulla Tammisalo ja ohjaava opettaja Ville Jouppila
TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU
——————————————-
KUNNIAMAININTA:
Metron odotusalueen valvonta
Valvontajärjestelmä pysäyttää metron kulun, jos matkustaja on vaarallisella alueella ja varoittaa merkkiäänellä, jos matkustaja ylittää sovitun turva-alueen rajan. Lisäksi se kerää tietoa metrolaiturilla olevien matkustajien määrästä, liikkeistä ja sijainnista.
Tekijät: Jan Van de Ven, Mario Montero Garrido, Annike Prehn, Carla Laborde, Silke Debie ja ohjaava opettaja Mika Billing
VAASAN AMMATTIKORKEAKOULU