Alihankinta: teollisuuden ykkösmessujen suosio kasvoi Suomessa

Kansainvälisille teollisuuden alihankinnan ammattimessuille kokoontui 17 731 messuvierasta ja yli 1100 näytteilleasettajaa. Kävijämäärä on tapahtuman historian toiseksi suurin (v. 2016: 18 422). Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävien Alihankinta-messujen sekä startup-tapahtuman AlihankintaHEATin tavoitteena on lähivuosina vahva kansainvälistyminen. Uudet teknologiat, innovaatiot sekä tulevaisuuden teollisuus ja kestävä valmistus herättivät kiinnostusta ja keskustelua laajasti. Alihankinta-messut ja AlihankintaHEAT järjestetään seuraavan kerran 22.–24.9.2020. Tapahtuman teema on Datasta bisnestä.

-Useissa keskusteluissa tuli esiin, että Suomen talouteen kumpuaa epävarmuutta monesta suunnasta. Siitä huolimatta Alihankinta-messujen tunnelma oli varsin positiivinen. Tämän vuoden teema, kestävä valmistus, näkyi läpi tapahtuman ja yritykset ovat vastanneet haasteeseen tarttua kestävän valmistuksen näkökulmiin, kertoo Alihankinta-messujen projektipäällikkö, viestintäjohtaja Tanja Järvensivu Tampereen Messut -konsernista.
– Ensi vuoden teemaksi on valittu Datasta bisnestä, jonka kautta tuomme esiin tiedon merkitystä tulevaisuuden teollisuudessa. Näkökulmina korostuvat muun muassa älykäs teollisuus, turvallisuus ja tuottavuus. Tavoitteena on teeman kautta auttaa valmistavan teollisuuden yrityksiä siinä haasteessa, että yritysten suuresta tietomäärästä saadaan jalostettua sellaista tietoa, joka lisää ymmärrystä liiketoiminnan mahdollisuuksista ja sitä kautta tuottavuuden ja kilpailukyvyn kasvattamisesta, Järvensivu kommentoi.
Järvensivun mukaan monet alan yritykset etsivät ratkaisuja edellä mainittuihin haasteisiin, minkä vuoksi Alihankinta-messuille kootaan asiantuntijoiden ja edelläkävijöiden osaaminen, käytännön esimerkit ja tietotaito yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
– On ilo tehdä tapahtumaa yhdessä sitoutuneiden ja osaavien kumppaneiden sekä näytteilleasettajien kanssa. Uskon, että toimijat sitoutuvat teemaan, ja saamme koottua monipuolisen sisällön jälleen ensi vuodeksi. Tämän vuoden tapahtuman tavoitteena oli kehittää tapahtuma-aikaisia palveluita sekä asiakaskokemusta, ja saadun palautteen perusteella tavoitteessa onnistuttiin. Lämpimästi tervetuloa Suomen suurimpaan teollisuuskylään Tampereelle ensi vuoden syyskuussa, Järvensivu toivottaa.

Messuilla palkittiin ­menestyksekkäitä toimijoita
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsi messuilla Vuoden 2019 Päähankkijana Lojer Oy:n ja Alihankkijana ­Futurice Oy:n. Vuodesta 1987 lähtien jaetuilla tunnustuksilla halutaan edistää suomalaisen valmistavan teollisuuden kilpailukykyä ja verkostoitumista. Tribe Tampere puolestaan jakoi messuilla Suomen start-up-ystävällisimmän yrityksen tunnustuksen Telialle. Palkinto jaettiin nyt toista kertaa ja tunnustuksen tavoitteen on edistää Tampereen seudun teollisuussektorin uudistumista ja kansainvälistymistä.
Vuoden 2019 Päähankkija Lojer Oy on Pohjoismaiden suurin sairaala ja hoitokalusteiden valmistaja ja suurin fysioterapian laitteiden ja tarvikkeiden jakelija. Yhtiön liikevaihto on 30 miljoonaa euroa ja se työllistää suoraan yli 150 henkilöä.
Lojer Oy on hieno esimerkki, miten yhtiö on pitkäjänteisesti ja eettisesti kehittänyt omaa hankintaverkostoaan. Lojerin hankintastrategian mukaisesti materiaalit hankitaan mahdollisuuksien mukaan kotimaisilta ja jopa alueellisilta toimittajilta, mistä osoituksena, että Lojerilla on Avainlippu-merkintä kaikissa yrityksen valmistamissa tuotteissa, LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunta perustelee valintaa.
– Hankinnoissa ei ole kyse vain tehokkuudesta ja kustannuksista, vaan myös yrityksen arvoista. Kotimaisuus ja pitkäjänteinen kumppaniyhteistyö ovat Lojerille arvovalintoja, sanoo Lojer Oy:n toimitusjohtaja Ville Laine.
Lojerin tuotekehitystiimi tekee jatkuvaa kehitystyötä oman osavalmistuksen, kokoonpanon ja toimittajien kanssa.
– Erinomaisten fyysisten tuotteiden lisäksi, yritys on onnistunut tuotteistamaan palveluaan muun muassa rahoituksen, vuokrauksen, huollon ja kierrätyksen osalta, sanoo LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Tomi Parmasuo.
Palkinnon vastaanottivat Lojer Oy:n toimitusjohtaja Laine, hallituksen puheenjohtaja Tommi Salonen ja tuotantojohtaja Jukka Suni. Palkinnon luovuttivat Parmasuo ja LOGYn toimitusjohtaja Markku Henttinen.
Vuoden 2019 Alihankkija Futurice Oy on vuonna 2000 neljän opiskelijan toimesta perustettu suomalainen teknologian, designin ja liikkeenjohdon konsultoinnin yhdistävä asiantuntijayritys. Tänä vuonna se työllistää 550 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa.
Futuricen huimasta 30 prosentin vuosittaisesta kasvuvauhdista huolimatta yhtiö on menestyksekkäästi onnistunut vaalimaan omaa toimintatapaansa, joka näkyy ja tuntuu yrityksen toiminnassa ja kulttuurissa. Yhtiön arvot – luottamus, läpinäkyvyys, oppiminen ja huolenpito – ovat vahvasti läsnä niin henkilöstön arjessa kuin asiakastyössä, LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunta perustelee valintaa.
Palkinnon vastaanottivat Futurice Oy:n Suomen-maajohtaja Riku Valtasola ja Tampereen yksikön johtaja Osmo Haapaniemi.
– Futurice tarjoaa asiakkailleen toimintamallien kehittämisen, digitalisaation ja muun muassa tekoälyn keinoin lisäarvoa, jonka tavoite on aina ensiluokkainen asiakaskokemus nyt ja tulevaisuudessa. Erinomaisen palvelun avulla Futurice auttaa asiakkaitaan menestymään, kertoo ­Parmasuo.
Vuodesta 1988 lähtien järjestetty Alihankinta esittelee koko Suomen teollisuuden ja sen kärkiyritykset. Tampereen Messut Oy:n pääyhteistyökumppaneita ovat Teknologiateollisuus ry, Kumiteollisuus ry, Muoviteollisuus ry ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry. 4. kertaa toteutettavan AlihankintaHEATin järjestävät yhteistyössä Tampereen Messut Oy:n tapahtumayksikkö Finland Events ja Rapid Action Group Oy (RAG). ●

INFO

Tampereen Messut Oy
Tanja Järvensivu
viestintäjohtaja, projektipäällikkö,
Alihankinta-messut
puh. 050 536 8133
@TanjaJarvensivu
Meri Mattila
viestinnän asiantuntija
puh. 0400 914 877
@MeriTMattila
www.alihankinta.fi
@Alihankinta, #Alihankinta2019, #AlihankintaHEAT