Samasta osoitteesta plasma, kaasu, laser, vesi, savunpoisto, suodatus… What?

Yli 20 vuotta ammattimaista leikkaustekniikkakokemusta, oma leikkauskonevalmistus ja kattavat tuote-edustukset tekevät sastamalalaisesta Airwell Oy:stä luotettavan kumppanin mihin tahansa leikkaukseen liittyvässä asiassa. Airwell on keskittynyt puhtaasti leikkaukseen ja siihen liittyviin toimintoihin eli ammatillinen tietotaito on erittäin fokusoitunutta.

-Vuonna 1995 aloitimme plasmaleikkauskoneiden valmistamisen, kun tarjosin suunnittelemaani WellCut B4300 -portaalikonetta kolmelle asiakkaalle, jotka kaikki halusivat sen myös ostaa. Luotto omiin mahdollisuuksiin oli siksi kova, että sopimusten teon jälkeen hankimme tilat, joissa toteuttaa ne, toimitusjohtaja Antti Palomäki muistelee yrityksen alkutaipaletta.
– Tiedän, että ainakin kaksi näistä kolmesta ensimmäisestä koneesta on edelleen käytössä tuottavassa työssä. Olemme tehneet myös runsain mitoin nykyaikaistuksia vuosien varrella toimittamiimme koneisiin.

Plasmakonevalmistajasta kokonaistoimittajaksi
Parikymmentä vuotta vierähti siihen hetkeen, kun yhteistyökuviot Mitsubishi Electricin kanssa käynnistyivät ja edustukseen tulivat myös laserleikkauskoneet.
– Yhteistyö Mitsubishi Electricin kaltaisen suuren toimijan kanssa oli varsin tärkeä hetki toimintamme laajentamisen kannalta. Nyt valikoimamme kattaa koko leikkausrepertuaarin ja voimmekin ylpeästi kutsua itseämme ”Suomen suurimmaksi leikkaustaloksi” . Voimme tarjota asiakkaillemme sekä CO2- että kuitulaserit heidän yksilöllisten tarpeidensa pohjalta. On varsin yksinkertaista laskea asiakkaalle kaikki kustannukset, joiden perusteella he voivat tehdä hankintapäätöksensä. Tämä on meidän tärkeä kilpailutekijämme: asiakas tietää aina mitä ostaa ja mitkä ovat tuotantokustannukset kokonaisuudessaan juuri heidän käytössään.

Kattava tarjonta alan tuotteita
– Meiltä saa hankittua käytännössä mitä tahansa leikkaukseen ja siihen liittyvien tekniikoiden saralta. Työergonomia on tärkeää myös ympäröivän tilan suhteen. Useimmat leikkaustekniikat aiheuttavat ilmaan käryä, joka on tarpeellista poistaa tuotantotiloista. Tähän tarkoitukseen meiltä löytyy asiakkaan tarpeen mukaan laaja valikoima tuotteita. On tarve sitten yhdelle siirrettävälle kohdeimurille tai kattavalle järjestelmälle, jonka teho säätyy automaattisesti ympäröivän ilmanlaadun perusteella. Ilmanlaatu saadaan mahdollisimman täydelliseksi täysin automaattisesti, Palomäki kertoo.
– Edustamillamme laitteilla käsitellään yhtä lailla levyjen, putkien kuin palkkienkin leikkaukset.

Laitevalinnat muuttuneet
– Jos ajattelen tilannetta 10 vuotta taaksepäin, niin tänä päivänä monet plasmaleikkauslaitteiden tilaajat ovat muuttaneet haluamiaan laitekokoonpanojaan melko radikaalisti. Nyt on varsin yleistä, että plasmaleikattuja kappaleita otetaan pääasiassa alihankittuina, mutta itse tehdään pieniä protosarjoja omassa pajassa. Tätä varten hankitaan pöytäkooltaan hyvinkin pieniä, esimerkiksi 1,5 m x 
3 m laitteistoja, joihin hankitaan suuria HighEnd-plasmoja. Näillä ajetaan tehokkaasti yksittäisiä protosarjoja, jolloin tuotteet saadaan nopeammin myös sarjatuotantoon.

Messuilla uutuuksia
AirWell Oy oli Konepaja 2018 -tapahtumassa mukana isoin satsauksin. Messualue oli suurempi kuin aiemmilla messuilla yrityksen historiassa ja paikalla oli myös useiden eri tuotteiden tehdasedustajia. Selkeä tavoite oli saada kaikki messukoneet myytyä messujen loppuun mennessä. Miten kävi?
– No, Kemperin tuotteet myytiin pariinkin kertaan ja messuilla uutuutena esitellyt Q-FIN-hiontakoneet löysivät myös uuden kodin. Tältä osin saavutimme messuilla enemmän kuin olimme toivoneet. Näiden Q-FIN-hiontakoneiden suosio ja kiinnostus niitä kohtaan yllätti meidät erittäin positiivisesti. Päätimme ottaa tämän uuden tuotteen erityisen huomion kohteeksi ja käynnistämme heti Top Grinder -kiertueen, jossa edustajamme kiertää tilauksesta asiakkaidemme luona pakettiautolla esitellen laitteen ominaisuudet juuri kyseisen asiakkaan tuotteiden kanssa.
– Emme siis ole hionnan ammattilaisia, eikä meistä sellaisia tule, mutta tunnemme tämän koneen ja sen muutamat tärkeät kikat, joihin tutustumalla saa laitteesta huomattavan paljon enemmän irti. Kannattaa olla pikaisesti yhteydessä, niin ehdimme teillekin vielä ennen kesälomia! Nämä ovat etenkin kaikkien kuitulaserin käyttä-jien unelmalaitteita, Palomäki iloitsee markkinoiden kohentuneesta tilasta.

Koko paletti nettisivuilta
– Jos haluat uusia raikkaita ajatuksia omaan tuotantoon leikkauksen saralla, niin kurkkaa nettisivuiltamme tarjontaa ja ole rohkeasti yhteydessä, niin katsotaan, millaisella paketilla voimme teitä palvella, Palomäki rohkaisee.

INFO
AirWell Oy
Antti Palomäki, toimitusjohtaja
puh. +358 400 771 211 • www.airwell.fi