WTO järjesti 18.–19.9.2025 tehtaallaan globaalin myyntiverkostonsa koulutuspäivät, johon Suomen Terätuonnista osallistuivat Aki ja Simo. He esittelivät joitain mielenkiintoisia uutuuksia, mutta samalla jo viime vuonna julkistetuista tuotteista saimme syvällisempää ja käytännönläheistä osaamista. Yli puolet koulutuksesta olikin käytännön harjoitusta erilaisien työkalujen käytöstä, mikä on tärkeää erityisesti vierintäjyrsin- ja pistotyökaluja myytäessä. Tähän artikkeliin on koottu olennaisimpia aiheita koulutukseen liittyen.
Varmasti merkittävin uudistus on uuden sukupolven läpijäähdytteiset pyörivät työkalut. Aiemmin läpijäähdytetyt pyörivät työkalut ovat kestäneet 80 barin paineen, mutta kuten monella muullakin, niitä ei ole saanut käyttää kokonaan ilman jäähdytystä. Ongelmana on ollut, että tiivistepinnat ovat kuumentuneet ja sen myötä työkalu on alkanut vuotaa. Markkinoilla on asiaan erilaisia ratkaisuja, kuten pinnoitettuja tiivistepintoja, mutta näissä haasteena on hyvin rajallinen aika, jonka näitä saa käyttää ilman nestettä ja toisaalta pinnoitteet ovat aina kuluvia.
WTO on ohittanut haasteen luomalla patentoidun tiivistemekanismin, joka ei ilman painetta ota kontaktia, eli tiiviste käytännössä pyörii vapaana ilman tiivistysominaisuutta tuottamatta yhtään lämpöä. Nestepaine liikuttaa tiivisterengasta siten, että tiivistys on aktiivinen, ja työkalulla voi ajaa 100 barin paineen läpijäähdytyksellä. Tämä mekanismi mahdollistaa työkalun rajattoman käytön ilman nestejäähdytystä – ilman tiivistyksen vaurioita. Samalla WTO julkaisi kauan odotetun tuplapitimen sorvin pää- ja vastakaralle läpijäähdytyksellä. Suomeen myimme ensimmäiset uuden sukupolven läpijäähdytetyt työkalut jo loppuvuonna 2023, ja kokemukset ovat olleet oikein positiiviset. Valitettavasti emme saaneet lupaa julkaista tiivistyksestä minkäänlaista kuvaa tai edes sanallisesti kuvailla sitä tämän tarkemmin.
Ohjelmistopuolelle WTO julkaisi ilmaisen MyTool-ohjelmiston, jota voi käyttää iOS- ja Android-laitteilla. Kaikissa uuden sukupolven työkaluissa on pidinkohtainen koodi, jonka lukemalla työkalun saa lisättyä MyTools-ohjelmistoon. Ohjelmaan tallentuu työkalun valmistuspäivä, käyttöönottopäivä ja sieltä näkee helposti työkalun perustiedot. Ohjelmistoon voi lisätä oman työstökoneensa tiedot ja siten yksilöidä konekohtaiset työkalut. Ohjelmistoon on mahdollista lisätä työkaluja myös manuaalisesti, joten myös olemassa olevat työkalut ovat lisättävissä ohjelmaan. Ohjelmisto helpottaa työkalujen hallintaa, ja esimerkiksi huoltoon lähettäminen on helpompaa, kun ohjelmasta näkee työkalun koodin ja sarjanumeron, mitkä ovat yleensä tunnistelaatasta kuluneet.

WTO on pitkäjänteisesti kehittänyt yhteistyötään eri työstökonevalmistajien kanssa, mikä alkaa vähitellen näkyä konkreettisina tuloksina. Mazak ja DMG Mori ovat tässä hyvä nostaa esille, koska niitä WTO:n yhteistyökumppaneista on Suomessa merkittävän paljon. Mazakilla on oma sorvin pyörivä työkalu, jota asiakkaat voivat helposti ostaa uutta sorvia hankkiessa. Mazakin työkalut ovat nykyään saatavilla WTO:n erittäin käyttäjäystävällisellä ja laadukkaalla Quickflex-järjestelmällä. Tämä mahdollistaa saumattomasti WTO:n Quickflexin käyttöönoton kaikkien työkalujen ollessa samalla järjestelmällä. Asiakkaan on todella helppo ostaa Mazakin työkalujen lisäksi esim. läpijäähdytetyt työkalut WTO:na.
DMG Morin kanssa WTO on tehnyt yhteistyötä erityisesti uuden NLX2500 Gen2. -sorvin työkalukehityksen kanssa. Kyseisen sorvin revolveri on poikkeuksellisen tehokas ja saatavana myös 100 Nm vääntävänä High Torque -versiona. WTO on kehittänyt tähän konemalliin kaksi erilaista pyörivää työkalua, joissa on huomioitu koneen suorituskyky. Vertailun vuoksi mainittakoon, että NLX2500 Gen.1. -koneen työkalujen maksimivääntö on 80 Nm, kierrosluku 12 000 ja vetoakselin vahvuus 23,7 mm.
Gen.2-sorvin kevyemmässä versiossa maksimivääntö on 100 Nm. koneen revolverin maksimiväännön ollessa 86 Nm. Tässä työkalussa vetoakselin paksuus on 28,7 mm ja maksimikierrosluku 12 000 rpm. High Torque -revolverille on kehitetty 150 Nm. vääntöä ja 6 000 rpm. kestävä työkalu jopa 34 mm paksulla vetoakselilla. DMG Morin ylin johto on ollut niin tyytyväinen WTO:n uusien työkalujen suorituskykyyn, että yli 40 showroom-konetta on globaalisti varustettu WTO:n työkaluilla. Hyvät työkalut ovat välttämätön osa tämän uuden sorvimallin ominaisuuksien esittelyä ja siksi WTO on oikea valinta tähän tarkoitukseen.
Kirjoittaja
Suomen Terätuonti Oy
Aki Mäki
puh. 044 555 7300
aki.maki@stt.as
www.suomenteratuonti.fi