Kolmanteen erään

Olen ollut konepajamaailmassa oikeastaan koko ikäni, mutta 22 vuotta olen ollut vastuussa siitä, mihin suuntaan 50-vuotias perheyrityksemme ST-Koneistus on kehittynyt. Jaan tämän kolumnin ”jääkiekkotermein” kolmeen erään, joissa käsittelen konepajan muutosta 1980-luvulta nykyhetkeen ja vähän tulevaisuuteenkin.

Erä 1
Yrityksemme ensimmäinen NC-kone tuli tontille 1970-80-lukujen taitteessa. Sitä ennen teimme lohkoja sveitsiläisillä Aciera merkkisillä pylväsporakoneilla, jotka olivat hyvin edistyksellisiä koneita pikavaihtoistukoineen ja paineilmapöytineen. Sorvit olivat ennen NC-aikaa revolverisorveja ja tappiohjauksella toimivia tankoautomaatteja. NC-koneiden myötä tehokkuus ja laatu paranivat, koska ihminen vain ohjelmoi koneen ja kone toisti korkealla tarkkuudella. Ensimmäinen kone oli pystykarainen Mazak-merkkinen.

Seuraavat koneet, joihin investoimme, olivat vaakakaraisia kaksipalettisia koneita. Muistan silloin isäni Tuomo Peltosen todenneen, että ”nyt on työstökapasiteettia niin paljon, että miten me saamme niin paljon edes myytyä”. No kaksipalettiset koneet saatiin kuitenkin myytyä täyteen koneistettavaa.

Erä 2
Seuraavissa kehitysaskelissa olin jo itsekin mukana. Yrityksemme filosofiaan kuului vahvasti miehittämätön ajo, joten hankimme 6- palettisia koneita. Ihmiset työskentelivät kahdeksasta neljään ja koneet jauhoivat toisen vuoron miehittämättömänä. Tälle asialle muut kollegat hieman hymyilivät, koska heidän mielestään piti olla ihmisiä valvomassa, mitä tehtaassa tapahtuu. Me kuitenkin pysymme filosofiassamme. Vuonna 2005 siirrymme robottiaikaan ja siitä iso kiitos kuuluu Fastemsille ja sen työstökonetiimille. Heillä oli hyviä automaatioideoita ja saman katon alta sai koko paketin työstökoneesta automaatioon.

Vauhti kiihtyi ja hankittiin muun muassa FMS-järjestelmiä. Nauratti se isän lause kaksipalettisen koneen mahdottomasta kapasiteetista, koska nyt ei tunnu 100 paletin järjestelmäkään riittävän!

Laatuvaatimukset ovat viimeisen viiden vuoden aikana muuttuneet todella paljon. On tullut erilaisia PPAP- ja FMEA-dokumentteja, joita asiakkaat vaativat ja tämä on muuttanut konepajaympäristöä. Jos tavoite on kasvu, niin en näe muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä laadusta yksi tärkeimmistä investoinneista konepajassa. ST-Koneistuksella on yksi laatuprojekti menossa eräälle kansanväliselle yritykselle. Sitä on tehty jo yli vuosi ja emmekä vielä ole saaneet yhtään tilausta, mutta muuta tietä heidän toimittajakseen ei ole.

Kohti kolmatta erää
Nyt olemme teknologiassa tässä pisteessä, mutta mitä tekisimme seuraavaksi, jotta kehitystahti pysyy samana tai nopeutuu? Olenkohan tullut vanhaksi, kun ideat alkavat loppumaan?

5-akselisuus, 3D-printtaus… Näistä puhutaan ja kohistaan, mutta mikä on nopeaa ja tehokasta?

Eräs pohjanmaalainen kollegani väitti vuonna 2009 Saksan messuilla, että 10 vuoden päästä ei tehdä enää hydrauliikkalohkoja koneistamalla vaan ne printataan. Printtaaminen on kehittynyt, mutta me teemme lohkoja edelleen koneistamalla ja niin tekevät kilpailijatkin. Printtaaminen ei ole vieläkään tehokas tapa tehdä sarjatuotteita ja pohjanmaalaisen kollegani vetokin on maksamatta.

Se mikä unohdetaan monesti, kun hankitaan monimutkaisia koneita ja ”konevalmistaja lupaa 30 % nopeamman työstöajan”, on ihmiset, jotka käyttävät koneita. Ilman heitä ei nykypäivänkään kone työstä yhtään sen nopeampaa kuin ennen. Kiinnittäisin konepajoissa huomion entistä suuremmassa määrin henkilöstöön ja heidän hyvinvointiinsa, kuitenkaan unohtamatta uusia teknologioita. Uskon, että sillä me suomalaiset konepajat voitamme kolmannen erän ja olemme kansainvälisessä kilpailussa muita maita edellä.

3. erä
Kolmas erä alkaa ja ehkä minun viimeinen erä, jos ei mennä jatkoajalle…