Yli sata vuotta koneenrakennusta: Niigata kasvattaa jalansijaansa Suomessa 

Niigata on valmistanut työstökoneita jo yli sadan vuoden ajan. Japanilaisvalmistajan vaakakaraiset koneistuskeskukset ovat tunnettuja vakaasta suorituskyvystään ja hyvästä mittatarkkuudestaan vaativissa koneistuksissa. Viimeisen vuoden aikana Niigatan suosio on kasvanut myös Suomessa, kun yhä useampi konepaja on löytänyt pitkäikäisistä ja suorituskykyisistä Niigatan vaakakaraisista koneistuskeskuksista ratkaisun tuotantonsa kehittämiseen. Samalla Japanin jenin valuuttakurssin kehitys on tehnyt investoinneista entistäkin kilpailukykyisempiä.

Teknologia, joka on
suunniteltu kestämään

Niigatan koneiden suunnittelussa painotetaan pitkäaikaista tarkkuutta, rakenteellista vahvuutta ja prosessin vakautta. Tavoitteena on säilyttää koneen suorituskyky ja mittatarkkuus koko sen käyttöiän ajan. 

Keskeisessä roolissa on Niigatan kehittämä ja patentoima BOX in BOX® -rakenne (N-sarjan koneissa), jossa karayksikkö liikkuu kahden toisiaan tukevan rakenteen sisällä. Ratkaisun ansiosta lastuamisvoimat, lämpötilavaihtelut ja värähtelyt pysyvät hallinnassa, mikä näkyy vakaana työstölaatuna ja erinomaisena mittatarkkuutena myös vaativassa koneistuksessa. Rakennetta täydentää kolmipisteinen T-runko, joka tarjoaa erinomaisen rakenteellisen lujuuden ja vakaan työstöprosessin myös raskaassa lastuamisessa. 

– Kun asiakkaat puhuvat Niigatasta, esiin nousevat lähes aina vakaus, tarkkuus ja luotettavuus. Koneiden todellinen vahvuus näkyy siinä, että ne tekevät laadukasta jälkeä vuodesta toiseen ilman yllätyksiä, tiivistää Machinery MT:n myyntipäällikkö Simo Rantanen.

Laaja tuotevalikoima
vaativaan koneistukseen

Niigatan laaja mallisto kattaa sekä lineaarijohteiset että lattajohteiset vaakakaraiset koneistuskeskukset useissa kokoluokissa. 

– Niigatan vakiomallistoon kuuluvat N500-, N600- ja N700-sarjan koneistuskeskukset, joiden toimitusajat ovat kilpailukykyisiä. Erityisesti 500- ja 600-kokoluokan koneita on usein saatavilla suoraan tehtaan varastosta, kertoo Rantanen. 

Raskaan koneistuksen ammattilaisille suunnattu HN-sarja tunnetaan poikkeuksellisesta vakaudestaan. Hybridijohderatkaisulla toteutetut HN-sarjan koneet yhdistävät lineaarijohteiden nopeuden sekä perinteisten lattajohteiden vakauden ja vaimennusominaisuudet. 

Niigatalla on valikoimassa myös viisiakselisia vaakakaraisia koneistuskeskuksia, jotka on suunniteltu erityisesti raskasta koneistusta ja suurta rakenteellista tukevuutta vaativiin käyttökohteisiin. Koneissa on tukevat liukujohteet sekä vakiona vankka 6 000 rpm:n kara, joka on varustettu kaksivaihteisella vaihteistolla – tämä yhdistelmä takaa erinomaisen väännön ja koneistusvoiman. Vakiona koneissa on kaksipalettinen paletinvaihtaja sekä mittasauvat, jotka parantavat tarkkuutta ja tuotannon tehokkuutta. 

Niigatan koneet voidaan integroida osaksi FMS-järjestelmiä, joissa koneet, palettivarastot ja automaatioratkaisut muodostavat yhtenäisen tuotantokokonaisuuden. Tämä mahdollistaa korkean käyttöasteen, miehittämättömän tuotannon sekä tehokkaan reagoinnin vaihteleviin tuotantotarpeisiin.

Japanilaisen laadun kärkeä

Japanilainen laatu on käsite, jonka lähes jokainen konepajateollisuuden ammattilainen tunnistaa. Niigata kuuluu valmistajiin, jotka ovat rakentaneet maineensa juuri tämän perinteen varaan. Laatufilosofia näkyy myös valmistuksessa. Niigata valmistaa itse koneidensa kriittisimmät komponentit, mikä mahdollistaa tiukan laadunvalvonnan ja varmistaa komponenttien yhteensopivuuden osana kokonaisuutta. 

– Niigata edustaa japanilaisen koneenrakennuksen laadukkainta kärkeä. Asiakkaat arvostavat erityisesti koneiden pitkäikäisyyttä ja toimintavarmuutta. Monissa konepajoissa käytössä on edelleen vuosikymmeniä vanhoja Niigata-koneita päivittäisessä tuotannossa, kertoo myyntipäällikkö Simo Rantanen.

Niigatan N700 esillä Machinery MT:n Open House -tapahtumassa

Machinery MT Oy järjestää perinteisen Open House -tapahtuman Alihankinta-messujen yhteydessä Pirkkalassa sijaitsevissa tiloissaan. Konenäyttelyssä on esillä muun muassa Niigatan vaakakarainen koneistuskeskus N700, joka soveltuu suurten kappaleiden koneistukseen ja tarjoaa jopa 1 250 x 1 000 mm:n palettikoon sekä erittäin suuren kantavuuden. 

– Esillä oleva kone toimitetaan tapahtuman jälkeen asiakkaan tuotantoon. Lisäksi toimitamme Suomeen vielä useita Niigata-koneita loppuvuoden aikana. Tuoreet kaupat osoittavat, että kiinnostus Niigatan vaakakaraisia koneistuskeskuksia kohtaan on kasvanut Suomessa. Asiakkaiden päätöksissä korostuvat erityisesti tuotannon luotettavuus, pitkä käyttöikä, erinomainen tarkkuus sekä kyky käsitellä raskaita ja vaativia kappaleita, kertoo Rantanen. 

– Kun investointi tehdään vuosikymmeniksi eteenpäin, koneen elinkaarikustannukset ratkaisevat enemmän kuin hankintahinta. Siinä Niigata on erittäin vahvoilla. Suomesta löytyy useita referenssikohteita myös suurten vaakakaraisten koneistuskeskusten luokassa, Rantanen jatkaa. 

Niigata on vahvasti esillä myös Japanissa lokakuussa järjestettävillä JIMTOF-messuilla.

– JIMTOF tarjoaa hyvän mahdollisuuden nähdä, mihin suuntaan valmistaja kehittää teknologiaansa seuraavina vuosina. Niigata panostaa jatkuvasti koneiden tarkkuuteen, automaatioratkaisuihin ja tuotannon tehokkuuteen, joten messuilta on odotettavissa myös uusia mielenkiintoisia avauksia, Rantanen kertoo.

Niigata ja hinta – vanha mielikuva
ei enää pidä paikkaansa

Niigataan on perinteisesti liitetty mielikuva erittäin laadukkaasta mutta myös kalliista koneesta. Vaikka koneiden laatu ja suorituskyky ovat edelleen markkinoiden huippua, valuuttamarkkinoiden kehitys on muuttanut tilannetta. 

Machinery MT:n myyntipäällikkö Simo Rantasen mukaan Japanin jenin kurssi on viime vuosina tehnyt Niigatasta aiempaa kilpailukykyisemmän vaihtoehdon myös suomalaisille konepajoille. 

– Niigata tunnetaan poikkeuksellisesta laadustaan, mutta yllättävän moni ei tiedä, kuinka kilpailukykyinen vaihtoehto se tällä hetkellä on. Jenin suotuisa kurssi on tuonut Japanissa valmistetut laatukoneet entistä useamman konepajan ulottuville. Asiakas saa edelleen huippuluokan koneen, mutta nyt myös erittäin kilpailukykyisellä kokonaiskustannuksella, toteaa Rantanen.  

Laatu ei ole muuttunut. Sen sijaan investoinnin kannattavuus on parantunut.

Machinery MT Oy
www.machinerymt.fi
www.machinerymt.fi/kauppa

Simo Rantanen
myyntipäällikkö
puh. 044 775 4424
simo.rantanen@machinery.fi

Juha Parri
myyntipäällikkö
puh. 040 181 7295
juha.parri@machinery.fi

Jaa artikkeli