TeknoCompin automatisoitu 5-akselinen työstökeskus tarjoaa moninkertaista tehokkuutta

Kuva: Myyntipäällikkö Esa Karppi Fastemsilta, toimitusjohtaja Hannu Voltti ja koneistaja Mikko Hinkula TeknoCompilta, ja myyntipäällikkö Matti Nenonen Fastemsilta.

”Kehitämme toimintaamme asiakkaiden tarpeita mukaillen. Vahvuutemme on erittäin vaativien kappaleiden koneistaminen kustannustehokkaasti pienissä ja keskisuurissa sarjoissa.” Näin kuvailee toimitusjohtaja Hannu Voltti alihankinta- ja sopimusvalmistaja TeknoCompin toimintaa Ruukin yrityspuistossa Siikajoella. Hienomekaanisia komponentteja sairaalateknologian, optomekaanikan, verkkolaitteiden sekä elektroniikan testauslaitteiden valmistajille Suomessa toimittava yritys aloitti toimintansa vuonna 1998, ja Voltti on ollut yrittäjänä 2012 alkaen. TeknoCompin liiketoiminnan kulmakiviä ovat osaavat työntekijät, sertifioitu laatu ja monipuolisuus – aina prototyyppivalmistuksesta keskisuuriin sarjoihin.


5-akseliteknologiasta kaikki tehot irti automaation avulla

TeknoCompin konekantaan kuuluu yhteensä 25 pysty- tai vaakakaraista jyrsinkonetta sekä monitoimisorvia. Kappaleiden koot vaihtelevat kahdesta millimetristä yli puoleen metriin, ja kappaleita koneistetaan alumiinista, kuparimetalleista, muovista, teräksistä sekä titaanista. Suuri osa kappaleista vaatii erittäin tarkkaa ja haastavaa koneistusta – tarkoittaen 3- tai 4-akselikoneilla useita kiinnityksiä ja jatkuvaa koneistajan työpanosta.

Tehostaakseen haastavien kappaleiden valmistusta, TeknoComp päätti investoida 5-akseliseen työstökeskukseen ja automaatioon. Tavoitteena oli saada laaja valikoima erilaisia kappaleita ajettua yhdellä kiinnityksellä, riippumatta eräkoosta.

”Cron-Tekiltä löytyi sopiva Makinon 5-akselinen kone kappaleportfoliomme valmistukseen. Investoimme samassa yhteydessä myös paletteihin. Näin tehokasta konetta täytyy kuitenkin myös pystyä hyödyntämään täysillä, ja automaatio oli ilmiselvä vastaus siihen,” kertoo Voltti. ”Suomen kaltaisessa maassa automaatio on nykypäivänä elinehto valmistajille – sen avulla pystymme kilpailemaan myös ulkomaisten toimittajien kanssa.”

TeknoComp vertaili automaatiovaihtoehtoja ja päätyi valitsemaan kumppanikseen Fastemsin. Voltti toteaa: ”Asiakkaidemme tarpeet määrittävät tuotantomme ja halusimme automaatiokumppanin, joka pystyy integroimaan tarpeeseemme kulloinkin soveltuvan konemerkin. Fastemsilla on laaja valikoima automaatioratkaisuja sekä jyrsin- että sorvikoneille, ja sama MMS-ohjaus kaikissa järjestelmissä. Voimme siis suunnitella, ajaa ja seurata tuotantoamme yhdellä ja samalla ohjelmistolla, vaikka meillä olisi useita eri konemerkkeihin kytkettyjä järjestelmiä lattialla.”

Automaatioksi TeknoCompille valikoitui kompakti ja joustava palettijärjestelmä Flexible Pallet Tower (FPT), joka myytiin konetoimittaja Cron-Tek Oy:n kautta. FPT on valmiiksi tehdastestattu ja kokonaisena toimitettava palettitorni, jolla on valmiit rajapinnat sadoille eri työstökoneille. Järjestelmään mahtuu 18 palettia, mahdollistaen pitkät miehittämättömät jaksot.

”Koneistusajat Makinolla vaihtelevat viiden minuutin prototyyppieristä kahteen tuntiin. Saamme ladattua töitä valmiiksi FPT:n palettivarastoon, eikä setupin vaihto enää pysäytä konetta kuin sekunneiksi. Ajamme kahden miehitetyn vuoromme jälkeen miehittämättömänä pitkälle yöhön, ja viikonloppuisin ajetaan 12 tunnin miehitettyjen vuorojen lisäksi myös mahdollisimman paljon miehittämättömänä. Verrattuna neliakselisiin koneisiimme, järjestelmän tehokkuus on moninkertainen.”

Flexible Pallet Tower (FPT) on kompakti automaatiojärjestelmä, johon mahtuu 18 palettia. Tehdastestattu järjestelmä on nopea asentaa, ja siitä löytyy valmiit rajapinnat sadoille eri työstökoneille.

MMS kertoo koneistajille hyvissä ajoin etukäteen, mitä työkaluja ja kappaleita järjestelmään täytyy syöttää. Setupit tehdään järjestelmän latausasemassa ilman, että koneen täytyy pysähtyä odottamaan.


Joustava järjestelmä auttaa vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin paremmin

Fastemsin automaatiojärjestelmät on suunniteltu nykypäivän erävalmistajan tarpeisiin – tuotannon tulee olla joustavaa, vaikka eräkoot ovat pieniä ja kysyntä vaihtelee. Koneistaja Mikko Hinkula kertoo: ”Syötämme tilauksemme suoraan FPT:n ohjaukseen, Manufacturing Management Softwareen (MMS), joka suunnittelee tuotantoa ”just in time” -periaatteella. Järjestelmässä on valmiina kappaleidemme perustiedot, ja laadittuaan tuotantosuunnitelman se kertoo meille etukäteen, mitä raaka-aineita ja työkaluja kone tulee tarvitsemaan ja milloin. Järjestelmä ei aloita työtä, jos kaikki tarvittavat resurssit eivät ole sisässä. Tällä saadaan vältettyä turhat koneen pysähdykset ja esimerkiksi väärästä työkalusta johtuvat kararikot.”

Järjestelmä säästää koneistajilta aikaa – niin kutsutulla ”automatisoidulla puolella” TecnoCompilla yksi henkilö pystyy huolehtimaan kerralla neljästä koneesta, kun automatisoimattomilla koneilla tarvitaan lähes poikkeuksetta koneistaja per kone. ”Joustava automaatio antaa meille mahdollisuuden suunnitella omaa työtämme paremmin, eikä kaikki aika mene varmistellessa, että kone käy”, sanoo Hinkula.

”Tämä järjestelmä on meillä suosittu – kaikki haluavat ajaa tällä! Uusia töitä tähän jatkuvasti tuodaankin, kun saadaan pienetkin sarjat ajettua niin nopeasti ja tehokkaasti. Kun kappale on kerran järjestelmään tuotu, sen jälkeen sitä voi ajaa käytännössä ilman setup-aikaa”, hymyilee Voltti. ”On myös hienoa, että saamme valmistettua oikea-aikaisesti eikä kappaleita tarvitse ajaa varastoon juuri lainkaan. Meidän tyyppisellämme valmistajalla tilaukset tiedetään maksimissaan neljä viikkoa eteenpäin, eikä olisi taloudellista pitää korkeita varastoarvoja.”


Lisää tehoja – asiakkaita kuunnellen

TeknoComp jatkaa uusien tilausten tuomista järjestelmään vanhoilta kolmi- ja neliakselikoneiltaan – ja täyttää vielä tyhjänä olevat kuusi palettipaikkaa miehittämättömän tuotantokapasiteetin maksimoimiseksi.

Tulevaisuudessa yritys aikoo selvittää joustavan automaation mahdollisuuksia pystykaraisille koneilleen. ”Robotiikkaa meillä ei vielä lattialla ole, ja haluaisimme ajaa pieniä sarjoja myös monitoimisorveilla tehokkaammin”, kertoo Voltti. ”Myös vaakakaraisia keskuksia uusitaan jollain aikavälillä – todennäköisesti joustavan automaatio­järjestelmän kera. Kaikki kuitenkin riippuu ­asiakkaista: kuunnellaan, mitä he tarvitsevat ja kehitetään kykyjämme sen mukaisesti!” 

TeknoComp valmistaa vaativia hienomekaanisia kappaleita pienissä ja keskisuurissa sarjoissa. Osaavat työntekijät, sertifioitu laatu ja monipuolisuus ovat yrityksen valtteja.