Pirttilän mukaan yksi Koneparkin onnistuneimmista projekteista toteutettiin yhteistyössä Pajaservicen ja Fastemsin kanssa Logistic TKT Systems Oy Hämeenlinnaan. Toimitukseen kuului kaksi vaakakaraista Niigata-koneistuskeskusta, jotka peruskunnostettiin ja liitettiin Fastemsin toimittamaan konttijärjestelmään.
Koneparkki on vakiinnuttanut asemansa käytettyjen metallintyöstökoneiden kaupassa kolmessa vuodessa. Yritys on välittänyt noin 150 konetta, toimittanut niitä kymmeneen maahan ja rakentanut laajan yhteistyöverkoston kotimaassa ja ulkomailla. Yrittäjä Kari Pirttilän mukaan kasvua tärkeämpää on ollut kannattava liiketoiminta ja asiakkaiden luottamuksen ansaitseminen.
Kun Kari Pirttilä perusti Koneparkin kolme vuotta sitten, taustalla oli neljän vuosikymmenen kokemus konekaupasta. Kokemus antoi vahvan pohjan, mutta yrittäjyys toi työhön aivan uuden ulottuvuuden. – Olen tehnyt konekauppaa 40 vuotta ja myynyt satoja uusia ja käytettyjä koneita sekä kotimaahan että vientiin. Aikaisemmin kaikki tapahtui ison yrityksen suojissa, henkilökunnan avulla ja ilman omaa riskiä. Nyt kun kaikesta vastaa itse, ei voi muuta kuin katsoa peiliin, jos hommat eivät suju.
Yrittäjänä hän vastaa koko toimitusketjusta koneiden hankinnasta aina asennukseen, laskutukseen ja jälkihoitoon saakka.
– On hienoa, kun saa vastata koko projektista osto–myynti–toimitus–asennus–laskutus. Tämän jälkeen vielä seuranta ja mahdollisten puutteiden hoito. Kun nämä asiat hoitaa hyvin ja loppuun asti, nukkuu myös yönsä hyvin.
Pirttilän mukaan tavoitteet ovat täyttyneet. – Mielestäni olemme onnistuneet tavoitteissamme, koska toimintamme on ollut kannattavaa ja asiakkailta saatu palaute positiivista. Ilman kannattavuutta toimintaa ei voi pyörittää.
Kasvua tärkeämpää on kannattavuus
Koneparkki on välittänyt kolmen vuoden aikana noin 150 metallintyöstökonetta noin kymmeneen maahan. Viennin osuus kaupasta on noin 40 prosenttia ja kotimaan 60 prosenttia. Kauppojen arvo vaihtelee muutamasta tuhannesta eurosta aina puoleen miljoonaan euroon.
Liikevaihto oli vuonna 2024 noin 1,7 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 se oli noin 1,3 miljoonaa euroa, ja kuluvana vuonna liikevaihto on pysymässä samalla tasolla.
Pirttilä ei tavoittele voimakasta kasvua. – Tulen jatkamaan käytettyjen koneiden kauppaa vuosi kerrallaan. Tavoitteena ei ole voimakas kasvu vaan edelleen kannattava ja asiakkaita hyvin palveleva toiminta.
Kolmessa vuodessa yrittäjä on oppinut myös rajaamaan tekemistään. – Suurin ero aloitushetkeen on ehkä siinä, että olen oppinut karsimaan tekemisiäni. Aivan kaikkeen ehdotettuun ei kannata lähteä mukaan.

Markkina suosii moderneja koneita
Käytettyjen metallintyöstökoneiden markkina on Pirttilän mukaan muuttunut. Asiakaskunta nuorentuu, yrityksiä yhdistyy suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja investoinneissa painottuvat entistä uudemmat koneet.
– Hankittavien koneiden pitää olla nykytekniikalla. Vanhempia CNC-koneita tai manuaalikoneita ei juurikaan myydä koneliikkeiden kautta. Muutamien tuhansien eurojen koneet myydään verkossa ja huutokaupoissa. Yleensä ne menevät harrastajille tai romuksi.
Aiemmin vanhoja koneita vietiin paljon esimerkiksi Intiaan, mutta korkeat rahtikustannukset ovat käytännössä lopettaneet tämän kaupan.
Silti käytettyjen koneiden asema investoinneissa säilyy vahvana. – Käytettyjen koneiden kysyntä ja markkina eivät häviä mihinkään. Hyville ja nykyaikaisille koneille löytyy aina ostajia. Myös erikoiskoneita ostetaan käytettyinä tai niitä modernisoidaan.
Asiakkaiden investointipäätöksiä ohjaa ennen kaikkea tuotannon tarve. – Asiakkaan ostopäätöksen takana on aina tarve tuotannon aloittamiseen, lisäämiseen tai tehostamiseen. Päätökset tehdään sen mukaisesti. Rahoitus ja sen järjestyminen ovat osa prosessia myös käytettyjen koneiden kaupassa.
Verkostot ratkaisevat onnistumisen
Pirttilän mukaan Suomessa on vain muutamia yrityksiä, jotka keskittyvät käytettyjen metallintyöstökoneiden kauppaan.
– Koneparkin tapaiselle yritykselle on tarve. Vastaavia yrityksiä on myös kaikissa muissa maissa, ja ne toimivat verkostoituneena. Koneparkki on myös siinä mukana.
Kansainvälinen yhteistyöverkosto on kasvanut yrityksen ensimmäisten toimintavuosien aikana merkittävästi. Kumppaneihin kuuluu huollossa 3–4 yritystä, nostoissa neljä yritystä, kuljetuksissa neljä yritystä, rahoituksessa neljä yhteistyökumppania sekä ulkomailla noin 10–15 konekauppaan erikoistunutta yritystä.
– Yhteistyö ja kumppanit ovat avainasemassa. Pyrin toimimaan niiden kumppanien kanssa, jotka tunnen ja joiden kanssa olen toiminut aikaisemminkin. Hyvin hoidetut asiat poikivat uutta yhteistä tekemistä. Luottamus kumppaneihin on kaikki kaikessa. Varsinkin ulkomainen verkosto on laajentunut.
Yrityksen toimintamalli on pysynyt perustamisesta lähtien samana. – Ostamme, välitämme ja myymme, kiteyttää Pirttilä.
Kilpailuetu syntyy kokemuksesta. – Vahvuutemme on ensisijaisesti ammattitaito konekaupan alalle ja halu sekä kyky hoitaa asiat loppuun asti.

Uudehkot CNC-koneet käyvät kaupaksi
Tällä hetkellä kysyntä kohdistuu erityisesti uudehkoihin CNC-koneisiin sekä erikoiskoneisiin, kuten hammastus- ja hiontakoneisiin. Viennissä liikkuvat erityisesti suuret avarruskoneet, lattiamalliset jyrsinkoneet ja karusellisorvit.
Euroopan markkinoilla on viime vuosina vapautunut paljon konekapasiteettia erityisesti autoteollisuudesta. – Kysynnän kasvaessa tilanne on kuitenkin normalisoitumassa ja hyville CNC-koneille löytyy aina ostaja joko Euroopasta tai muualta maailmasta. Tarjonnan pitää vain löytää kysyntä, ja siinä verkostoituminen koneliikkeiden välillä auttaa.
Asiakaskunta on laaja. – Myymme koneita pienille aloittaville yrityksille ja toisaalta ostamme koneita Suomen suurimmilta pörssiyhtiöiltä. Kauppaa tehdään kaikkien kanssa.
Vaativimmat projektit
syntyvät koneiden siirroista
Kaupan onnistuminen ei ratkea pelkästään sopimuksen allekirjoittamiseen. Usein vaativin vaihe on koneiden purku, siirto ja käyttöönotto.
Yksi onnistuneimmista projekteista toteutettiin yhteistyössä Pajaservicen ja Fastemsin kanssa Logistic TKT Systems Oy Hämeenlinnaan. Toimitukseen kuului kaksi vaakakaraista Niigata-koneistuskeskusta, jotka peruskunnostettiin ja liitettiin Fastemsin toimittamaan konttijärjestelmään.
– Toimitus ja sen käyttöönotto toteutuivat täydellisesti. Lopputuloksena asiakas sai erittäin hyvin toimivan järjestelmän uusien koneiden ominaisuuksilla ja tarkkuuksilla sovitussa aikataulussa.
Haastavimpia töitä ovat usein koneiden purut tuotannon keskellä. – Asiakkaat haluavat useimmiten meidän hoitavan myös koneen purun ja siirron käyttöpaikaltaan. Ahtaat tilat ja se, ettei tuotantoa saa häiritä, tekevät työstä usein vaativaa.
Hyvä esimerkki oli Nometilta vapautuneen WFL-sorvin ja sen automaatiojärjestelmän purkaminen. – Työn suoritti kumppanimme Pajaservice Oy, ja se osoittautui paljon vaativammaksi kuin alun perin oletimme. Usein aikataulu ja sen pitäminen asettaa suurimmat haasteet. Asentajien aikataulutus, nostot ja kuljetusliikkeet pitää saada toimimaan yhdessä.
Teknisesti vaativin kokonaisuus oli kolmen, yhteispainoltaan yli 70-tonnisen koneen siirtoprojekti keskisuomalaisesta yrityksestä Saksaan. Projekti toteutettiin vuodenvaihteessa tiukassa aikataulussa. Kuljetukseen tarvittiin kolme erikoisrekkaa ja kuusi tavallista kuljetusautoa. Toteutuksesta vastasivat KSJ-Service Oy ja JH-Maint Oy.

Konepajateollisuus muuttuu
Pirttilä näkee suomalaisen konepajateollisuuden muuttuneen yritysostojen myötä aiempaa suuremmiksi kokonaisuuksiksi.
– Yritysostojen kautta kokoluokat ovat kasvaneet ja tämä antaa yrityksille paremman selkänojan investointeja ja esimerkiksi vientikauppaa suunniteltaessa. Suurempien kokonaisuuksien toimittaminen vaatii myös parempia resursseja ja uudenlaista osaamista.
Kansainvälisen kilpailun kiristyminen ei silti huolestuta. – Kilpailu kansainvälisillä markkinoilla on kovaa ja vain parhaat menestyvät. Suomalaisilla on hyvä maine maailmalla ja osaamista, joten emmeköhän sieltä myös oman osamme saamme, uskoo Pirttilä.
Myös käytettyjen koneiden kauppa kertoo teollisuuden investointihalukkuudesta. – Käytettyjen koneiden markkina kertoo investointihalukkuudesta, koska vaihtokoneita myös vapautuu enemmän.
Vuosi kerrallaan eteenpäin
Pirttilä ei halua tehdä pitkän aikavälin ennusteita. – Menemme vuosi kerrallaan. Meilläkään ei ole tuulilasinäkymää, mutta usko aiheeseen on vankka.
Kolmen yrittäjävuoden tärkein oppi on kuitenkin selvä. – Aivan kaikkiin caseihin ei kannata lähteä mukaan. Harkitse ennen päätöstä ja luota intuitioosi, miettii Pirttilä.
Koneparkki Oy
Kari Pirttilä, toimitusjohtaja
puh. 0400 510 736
www.koneparkki.fi