Nykyaikainen konetekniikka nostaa konepajan kilpailukyvyn uudelle tasolle

– Putkilasereissa meiltä löytyy koko skaala jokaiseen käyttötarpeeseen: Bystronic, JQ Laser ja TK Laser, vakuuttaa Kalle Louhimo Kiinasta elokuiselta tehdasmatkalta JQ Laser I6 -putkilaserin ääreltä.

Suomalaisissa konepajoissa katseet kääntyvät jälleen kasvuun ja tulevaisuuteen. Tampereen Konetekniikka Oy:n (Tretec) Kalle Louhimon mukaan juuri nyt on oikea hetki varmistaa, että tuotanto­teknologia mahdollistaa kilpailu­kykyisen tekemisen myös vauhdin kiihtyessä. Tretecin ajatuksena on tarjota suomalaisille konepajoille huipputason konetekniikkaa järkevällä investoinnilla – ja ennen kaikkea osaamista oikean ratkaisun valintaan.

Konepajateollisuuden kilpailukyky rakentuu monesta tekijästä. Osaa­minen, toimitusvarmuus ja laatu ovat edelleen perusta, mutta niiden rinnalla tuotantoteknologian merkitys kasvaa jatkuvasti. Kun tarjouskilpailut kiristyvät ja toimitusaikoja lyhennetään, modernin konekannan tuottavuus näkyy nopeasti sekä kappalehinnassa että kyvyssä palvella asiakasta.

Tretecin Kalle Louhimon mukaan koneinvestointia kannattaakin tarkastella ennen kaikkea kilpailukyvyn kautta.

– Parhaimmillaan uusi kone ei ole pelkkä korvausinvestointi, vaan sillä muutetaan koko tekemisen tehokkuutta. Nopeampi leikkaus, automaatio, vähäisempi käsittely, parempi käytettävyys ja toimintavarma prosessi näkyvät suoraan siinä, mitä yhdellä työtunnilla pystytään tuottamaan. Kun markkina lähtee vetämään kovempaa, tällaiset erot alkavat näkyä nopeasti konepajojen välillä, sanoo Louhimo.

Investoinnin pitää tuottaa

Tretecin toimintamallin lähtökohtana on korkea hinta-laatusuhde. Louhimon mukaan konepajan ei kannata maksaa teknologiasta enempää kuin sen kilpailukyvyn kannalta on perusteltua – mutta väärässä paikassa säästäminen voi tulla vielä huomattavasti kalliimmaksi.

– Halvin kone ei välttämättä ole kustannustehokkain, eikä kallein automaattisesti paras investointi. Meidän tehtävämme on tuntea koneet, valmistajat ja asiakkaan tuotanto niin hyvin, että pystymme löytämään juuri siihen tarpeeseen teknisesti ja taloudellisesti oikean ratkaisun.

Tämä ajatus on ohjannut Tretecin päämiesvalintoja. Yrityksen levylaserien pääedustus DNE Laser on sveitsiläisen Bystro­nicin kokonaan omistama valmistaja. DNE-koneet on suunnattu vaativaan teolliseen tuotantoon, ja mallisto ulottuu nopeista ohutlevytuotannon koneista järeisiin suuren tehon laserleikkausratkaisuihin.

Hyvä esimerkki kehityksen suunnasta on DNE D-Speed. Uuden sukupolven koneessa kevennetty portaali, tehokkaampi liikeohjaus ja uudistettu rakenne nostavat nopeutta ja tuottavuutta. Ajatus on yksinkertainen: investoinnista saatava suorituskyky pyritään maksimoimaan ilman raskaan kustannusrakenteen tuomaa hintalisää.

DNE laserin uusi D-Speed-levylaser­mallisto pienempään kokoluokkaan on 33 % nopeampi verrattuna vanhempaan malliin. Mallistoa on saatavissa koko­luokissa 1530 ja 2040, 6–12 kW:n tehoisena.


Konepajan tarpeesta lähtevä kattaus

Kaikki tuotannot eivät kuitenkaan tarvitse samaa konetta. Siksi Tretec on laajentanut tarjontaansa myös edullisemman hintaluokan TK-lasereihin. Ne on tarkoitettu esimerkiksi yrityksille, joissa oma laser tuo joustavuutta ja lyhentää läpimenoaikoja, vaikka konetta ei ajettaisikaan ympäri vuorokauden.

Putkien ja profiilien laserleikkaukseen Tretec tarjoaa JQ Laserin koneita. JQ on keskittynyt nimenomaan putkilaserteknologiaan, ja mallisto ulottuu pienistä putkista aina suuriin putki- ja palkkirakenteisiin sekä pitkälle automatisoituihin tuotantoratkaisuihin.

Tretecin tarjonta ei myöskään pääty laserleikkaukseen. Yrityksen valikoima on rakentunut määrätietoisesti leikkaamisen ympärille siten, että samalta asiantuntijalta voidaan hakea ratkaisuja myös materiaalinkäsittelyyn, automaatioon ja leikkauksen jälkeisiin työvaiheisiin.

– Konepajaa pitää katsoa kokonaisuutena. Ei auta, että yksi työvaihe on erittäin nopea, jos kappaleet jäävät sen jälkeen odottamaan seuraavaa vaihetta tai materiaalinkäsittely sitoo jatkuvasti työntekijöitä. Kilpailukyky syntyy koko tuotantovirran tehokkuudesta, Louhimo painottaa.

Huipputekniikka on tullut aiempaa useamman konepajan ulottuville

Kansainvälinen konevalmistus on muuttunut nopeasti. Erityisesti kiinalaisten valmistajien tekninen kehitys on samalla muuttanut investointien hintarakennetta. Louhi­mon mukaan kehitys tarjoaa suomalaisille konepajoille suuren mahdollisuuden, kunhan koneet ja niiden valmistajat osataan valita oikein.

Tretec on käyttänyt paljon aikaa valmistajien, koneiden, komponenttien, tuotetuen ja eurooppalaisten referenssien arviointiin. Louhimo korostaa, että juuri tässä maahantuojan oma tekninen osaaminen nousee ratkaisevaan rooliin.

– Maailmalta saa tänä päivänä lähes mitä tahansa ja lähes mihin hintaan tahansa. Vaikeampi kysymys on, mitä sillä hinnalla oikeasti saa. Meidän pitää tehdä tämä työ asiakkaan puolesta: tuntea valmistaja, koneen rakenne, komponentit, tuotetuki ja varaosien saatavuus. Pelkän esitteen perusteella ei konepajan tulevaisuuden kilpailukykyä kannata rakentaa. Me haluamme tarjota vaihtoehtoja jokaiseen tarpeeseen, ja siksi meillä on tarjota kiinalaisten koneiden rinnalle muun muassa sveitsiläisen maailman johtavan valmistajan tuotteet putkien työstöön: Bystronic on valinta silloin, kun haluat parhaan koneen mitä markkinoilla on tarjota. Eli putkilasereissa meiltä löytyy koko skaala: Bystronic, JQ Laser ja TK Laser, vakuuttaa Louhimo.

Seuraava kilpailuetu rakennetaan nyt

Louhimo näkee lähivuosissa kiinnostavan tilanteen suomalaiselle konepajateollisuudelle. Moderni laserleikkaus, tehokkaat putkilaserit, automaatio ja älykkäämmät tuotantoratkaisut mahdollistavat tuottavuustason, joka vielä muutama vuosi sitten edellytti huomattavasti suurempia investointeja.

Siksi investointipäätöksissä ratkaisevaa ei välttämättä ole enää kysymys siitä, onko uuteen teknologiaan varaa investoida. Yhä useammin kannattaa kysyä, mitä vanhalla teknologialla jatkaminen maksaa.

– Kun vauhti kiihtyy, parhaat konepajat eivät erotu vain sillä, että ne tekevät enemmän töitä. Ne tekevät asiat fiksummin. Nykyaikainen konetekniikka antaa siihen valtavasti mahdollisuuksia. Meidän tehtävämme on tuoda nämä mahdollisuudet suomalaisille konepajoille sellaisella hinta-laatusuhteella, että investointi vahvistaa asiakkaan kilpailukykyä eikä rasita sitä, kiteyttää Kalle Louhimo.

Tampereen Konetekniikka Oy (Tretec)
Kalle Louhimo
puh. 040 136 3538
kalle.louhimo@tretec.fi
www.tretec.fi

Jaa artikkeli