Mansnerille kolme uutta Index-Traubia

Mansner Oy Hienomekaniikan menestys nojaa vahvasti viimeisimmän työstöhuipputeknologian hyödyntämiseen. Kuten yrityksen vakuuttava eteneminen vuodesta toiseen, myös vakuuttavaa on Mansnerin investointitahti. Kolmen viime vuonna hankitun Index-Traubin, Index G200, Index C100 ja Traub TNL 32-11, myötä yrityksen osaaminen hienomekaanisen työstön huippuosaajana seisoo entistä tukevammalla pohjalla.

Mansnerin kolme uusinta Index-Traubia lukeutuvat sektoreillaan työstökonemaailman eliittiin. Näistä G200-monitoimisorvi edustaa viime EMOssa
lanseerattua Indexin uusinta konesarjaa, joka on suunniteltu erityisesti pienten sarjojen nopeaan ja joustavaan valmistukseen. Index G200 -koneessa on kaksi revolveria alhaalla ja yksi revolveri/jyrsinyksikkö ylhäällä, joka on käännettävissä 360 astetta. Joustava valmistustapa mahdollistaa monimutkaisten ja vaativien kappaleiden koneistuksen yhdellä asetuksella yhdessä koneessa alusta loppuun. Index G200 soveltuu sorvauksen ja jyrsinnän lisäksi mitä erilaisimpiin työstöihin kuten esim. hiontaan, hammastuksen tekoon, kanuunaporaukseen ja sisäpistoon. Myös monimutkaisten ja mittatarkkojen osien valmistus, joissa tarvitaan paljon jyrsintää ja porausta soveltuvat Index G200 -koneelle.
Toinen Mansnerin Index-uutuus on mallimerkinnältään C100. C100 tuo nopeutta Mansnerille nopeana sarjatuotantokoneena aina halkaisijaan 42 mm saakka. – C100 on kokoluokassaan maailmana nopeimpia koneita, arvioi Mansner Oy Hienomekaniikan toimitusjohtaja Sami Mansner.
TNL32-pitkäsorvaus-/CNC-tankosorvi on puolestaan varustettu 11 akselilla. Tämä isomman kokoluokan pitkäsorvausautomaatti on varusteltu ylä- ja alarevolverin lisäksi etutyöstöasemalla. Etutyöstöasema luo uusia työstömahdollisuuksia ja lyhentää kappaleaikaa. Koneella on mahdollista tehdä kolme koneistusta samanaikaisesti. Etutyöstöyksikössä voi käyttää mm. pitkää yli 200 mm poraa, joka muuten revolverikoneessa olisi mahdotonta. Avara ja ergonominen työstötila on mukava käyttäjälle, koska asetuksenteko ja teränvaihdot voi suorittaa mukavasti tilassa. Etutyöstöyksikössä on 8 työkalupidinpaikkaa ja 4 kpl pyöriville työkaluille saa jopa 12.000 1/r, 3,4 kW teholla.

Index-Traub-sorveista hyvät kokemukset
Mansnerilla on pitkä historia Index-Traub-
koneiden kanssa, sillä ensimmäiset tämän saksalaisvalmistajan koneet Mansner hankki jo vuonna 2005. Tällöin hankitut Index G250, Index G200 Compac ja Index C65 ovat edelleen Mansnerilla tositoimissa tuotantokäytössä. Kaiken kaikkiaan Mansnerin arsenaalissa on 13 Index-Traubia. – Meillä on tästä kuten muistakin Index-Traub-linjan koneista erittäin hyvät kokemukset. Tämän saksalaisvalmistajan koneet ovat erittäin tarkkoja, nopeita ja luotettavia ja niiden toistotarkkuus säilyy vuodesta toiseen korkeatasoisena, kertoo
Mansner.

Index Xpanel® – kaikki tarvittava tieto koneella
Mansnerin uusimmissa Indexeissä on 18,5 tuuman Xpanel®-käyttöpaneeli ja TNL 32 -koneessa Traubin vastaava käyttöpaneeli. Näistä käyttöpaneeleista vakiona löytyvät kappalepiirustukset ja raaka-ainelaatuluokitukset, asetus- ja työkalutiedot, koneen käyttöohjeet ja sähkö- ja hydrauliikkakaaviot sekä omat muistiinpanot ja merkinnät. Lisäoptiona Xpaneeliin saa virtuaalikoneen, jolloin 3D-simulaatio on mahdollista tehdä suoraan työstökoneella. Järjestelmässä on lisäksi avoin käyttöliittymä asiakkaan omille applikaatioille. Tavoitteena on, että kaikki tarvittava tieto on suoraan tekijän käsillä ja heti käytettävissä koneen ääressä.

INFO

Mansner Oy Hienomekaniikka
Sami Mansner
toimitusjohtaja
puh. 0400 472 364
www.mansner.fi
Index-Traub-työstökoneista:
Index-Traub Finland Oy
Sakari Palho
myyntijohtaja
puh. 010 843 2005
sakari.palho@index-traub.fi
www.index-traub.fi