Arttim Oy kasvaa ja kehittää leikkuukykyään – uusi 20 kW kuitulaser vauhdittaa tuotantoa

Kuva: Petri Pistemaa ja Hannes Yrjänä uuden 20 kW DNE D-Soar 2560 -kuitulaserin äärellä. ”Laserin hankinnalla pyritään parempaan leikkeiden laatuun ja sitä kautta vähempään jälkityöstöön. Lisäksi pääosalla materiaaleja saadaan paljon lisää nopeutta”, kertoo Yrjänä.


Pohjois-Pohjanmaalla toimiva Arttim Oy panostaa vahvasti kasvuun ja tuotannon tehostamiseen. Yrityksen uusin hankinta on Tampereen Konetekniikan (Tretec) toimittama 20 kW DNE D-Soar 2560 -kuitulaser. Investoinnin kokonaisarvo on noin puoli miljoonaa euroa.


Arttimin konepajan johtaja Hannes Yrjänä kertoo, että laserin hankinta perustuu yrityksen strategiaan kehittää omia valmistusvalmiuksiaan: “Muutama vuosi sitten hankittu plasma osoitti meille, että oma leikkuu on todella tärkeä osa kaltaisemme projektitoimijan kyvykkyyttä. Laserin hankinnalla pyritään parempaan leikkeiden laatuun ja sitä kautta vähempään jälkityöstöön. Lisäksi pääosalla materiaaleja nopeutta saadaan paljon lisää.” Yrjänän mukaan uusi DNE-kuitulaser tulee uutena koneena plasman rinnalle, mutta todennäköisesti korvaa plasman siirtymäajan jälkeen kokonaan.


Nopea toimitus ja luottamus ratkaisevina

Tretec on toimittanut Arttimille useita koneita. “Tretecin Kalle Louhimo on toimittanut meille useita koneita ja hänellä on vahva osaaminen konetoimituksissa sekä näyttö asiakkaan pitkäaikaisesta tukemisesta. Ratkaisevana tekijänä hankinnassa oli osaltaan hinta, mutta myös toimittajan kyky reagoida ja nähdä meidän todellinen tarve. Emme pysty itse varmistumaan kaikista seikoista etukäteen, jolloin luottamus toimittajan kykyyn on painava seikka vaakakupissa.”

Yrjänä kertoo, että päätösvaiheessa mukana oli kolme muuta konemallia. Yrjänän mukaan DNE tarjosi laajan leikkauskyvyn kohtuulliseen hintaan: ”Meidän tyyppisellemme toimijalle DNE on kokonaisuutena oikea valinta.”

Uuden kuitulaserin leikkuupöytä on kooltaan 2500 × 6000 mm. Yrjänän mukaan happea käytettäessä päästään rakenneteräksillä 50 mm paksuuteen.


20 kW tehoa ja tarkkuutta

Uuden kuitulaserin leikkuupöytä on kooltaan 2500 × 6000 mm. Happea käytettäessä sillä päästään 50 mm paksuuteen rakenneteräksellä, paineilmalla tai typellä leikattaessa 20–25 mm paksuuteen.

“Ensivaikutelma plasman jälkeen on tietenkin mahtava nopeus. Omissa tuotteissa voidaan käyttää entistä tarkempia yksityiskohtia”, Yrjänä arvioi. Koneella on menossa ylösajovaihe, ja sillä on ehditty leikata myös jo pieniä tuotantosarjoja. Tuotannon täysi ylösajo tapahtuu syksyn aikana.


Samassa paketissa laserhitsauslaite

Laserleikkauskoneen lisäksi Arttim hankki Tretecin kautta JQ HW 3000W käsilaserhitsauslaitteen 4–1 kahvalla. Koneen 4–1-kahvassa on hitsaus, saumanpuhdistus, etäpuhdistus ja leik­kaus. Yrjänän mukaan laitteelle rakennetaan myös työturvallinen hitsaustila.

DNE:llä on menossa ylösajovaihe, ja sillä on ehditty leikata myös jo pieniä tuotantosarjoja. Tuotannon täysi ylösajo tapahtuu syksyn aikana. Koneen ominaisuuksista käyttäjäkoulutuksessa kertomassa Fredsen Toni Suhonen ja tehtaan edustajana Kevin.


Kasvua tyytyväisten asiakkuuksien kautta

Vuonna 2004 Tuomas Parttimaan perustama Arttim on kasvanut yhden miehen yrityksestä monipuoliseksi metallialan toimijaksi. Yrityksen omistavat nykyään Tuomas ja Ville Parttimaa.Yrityksen palvelut jakautuvat valmistavaan puoleen ja kunnossapito/asennuspuoleen.

Valmistavan puolen tarjonta on teollisuuden ja rakentamisen teräsrakenteet ja hitsatut konepajatuotteet. Lisäksi laajemmat toimitukset, joista esimerkkinä asennusvalmiit sähköasemarakennukset (näissä suunnittelu kuuluu toimitukseen). Valmistuspuolella vahvinta osaamista ovat käsin hitsattavat suuret rakenteet. ”Kun oven koko rajoittaa, olemme omimmillamme”, sanoo Yrjänä.

Kunnossapito/asennuspuoli tarjoaa täyden palvelun mekaanisen kunnossapidon palvelut työnjohdosta asentajiin ja asennushitsaajiin. Nykyisellään asennus- ja kunnossapitotoiminta on noin 2/3 yrityksen liikevaihdosta.Sekä valmistus- että asennuspuolella Arttimin valtti on ratkaista asiakkaan tarve ja ongelma ketterästi ja osaavan henkilöstön voimin.

Arttimin tuotantoteknologiaosaaminen käsittää linjaporauksen, plasma- ja laserleikkauksen, hitsauksen (MIG/MAG, TIG, käsilaser), hiekkapuhalluksen ja märkämaalauksen, koneiden sekä omien tuotteiden kokoonpano.Käsiteltävät materiaalit ovat rakenneteräkset, kulutusteräkset, ruostumattomat teräkset, kuumankestävät ja tulenkestävät teräkset, panssarilevyt, joista volyymimate­riaali on rakenneteräkset.

Arttimin liikevaihto vaihtelee 6–10 miljoonaa euron välillä. Henkilöstöön kuuluu noin 30 vakituista työntekijää, joiden määrä sesonkiaikoina kasvaa jopa sataan henkilöön. Yritys toimii Ruukissa (4500 m²), Tuomiojalla (1100 m²) ja Raahessa (1000 m²).

Arttim palvelee erityisesti metalli- ja paperiteollisuutta sekä suuria kotimaisia konepajoja. Aktiivisia asiakkuuksia on vuosittain 100–150, ja SSAB on ollut pitkään suurin asiakas. “Pyrimme kasvamaan kannattavasti tyytyväisten asiakkuuksien kautta”, Hannes Yrjänä linjaa. 

Arttim Oy
Hannes Yrjänä
konepajan johtaja
puh. 050 363 3729
www.arttim.fi

DNE-koneista:
Tampereen Konetekniikka Oy
(Tretec)
Jari Enontekiö
myyntijohtaja
puh. 045 246 9945
www.tretec.fi

Jaa artikkeli