Hydoringille kaksi DMG MORI -monitoimisorvia

Suomen johtaviin hydrauliikkavalmistajiin lukeutuva Hydoring Oy on tehnyt jälleen merkittäviä investointeja tuotantotehokkuutensa kehittämiseksi hankkimalla kaksi DMG ­MORI NTX 2000 -monitoimisorvia 5-akseliominaisuuksilla.

Pöytyällä sijaitseva Hydoring on toteuttanut mittavia investointihankkeita lähivuosina. Muutama vuosi sitten yritys toteutti 1700 m2 tilainvestoinnit. Tilainvestoinnin lisäksi konekantaa on päivitetty ahkerasti. Historiansa suurimman investoinnin Hydoring toteutti tämän vuoden alussa tuotantoon saadulla DMG MORI paletti-FMS-järjestelmällä LPP 20, jonka kokonaistoimitukseen kuuluu myös järjestelmään integroitu vaakakarainen DMG ­MORI NHX 6300. Järjestelmään liitettiin myös tuotannossa pidempään palvellut NH 6300. Tämän valtavan investointihankkeen jälkeenkään Hydoring ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään. Nyt yritys hankki kaksi DMG MORI NTX 2000 -monitoimisorvia 5-akseliominaisuuksilla, joista toinen saatiin varastokoneena nopeasti tuotantoon syyskuussa. Toinen NTX 2000 saapuu tuotantoon ensi tammikuussa.


DMG MORIt vastaavat rajuun kasvuun

Vahvojen investointiensa siivittämänä Hydoring etenee tänä vuonna kohti ennätysliikevaihtolukemiansa 21 miljoonaa euroa, liikevaihdon ollessa viime vuonna 15,5 miljoonaa euroa. Raju volyymin kasvu ajoi lisäkapasiteetin nostoon, minkä vuoksi yritys hankki kaksi DMG MORI -monitoimisorvia.
– Toinen koneista hankittiin korvausinvestointina ja toinen kapasiteetin nostoon. Uudet koneet tuovat mukanaan myös menetelmäkehitystä – kerralla valmiiksi -ajatus toteutuu näillä uusinta teknologiaa sisältävillä huippukoneilla entistä kokonaisvaltaisemmin, kertoo toista polvea yrityksessä edustava Jussi Raikko. Jussi on vastannut Hydoring Oy:n toimitusjohtajan vastuista toukokuusta alkaen ja hänen aikaisempaa pestiään sylinteritoiminnan tuotantopäällikkö on hoitanut 1.9. alkaen Kalle Tuominen.


DMG MORI -koneissa vähän korjaustarpeita

Toisen sukupolven DMG MORI NTX 2000 on monipuolinen kone, joka kykenee työstämään monimutkaisia kappaleita suurella tarkkuudella tehokkaasti kuten Hydoring Oy:n tuotannossa esiintyvät hydrauliikkakomponentit. – DMG MORI NTX 2000 ominaisuudet soveltuvat meidän tarpeisiimme osuvasti ja sen ominaisuudet vakuuttivat. Meillä on paljon osia, joissa käytetään sorvaus- ja porausvaihtoehtoa ja muun muassa näihin toimiin DMG MORI -monitoimisorvit ovat sopivia koneita. Nämä uudet DMG MORIt tuovat meille lisää laatua toimitusvarmuuteen, sanoo Jussi Raikko ja jatkaa:
– Mutta jälkimarkkinointiin liittyvät asiat ovat meille se kaikkein oleellisin seikka. Meillä on hyviä kokemuksia pitkältä ajalta DMG MORI -työstökoneista, tämän viimeisimmän investointihankkeen jälkeen meillä on niitä seitsemän tuotannossamme. Niissä on ollut vähän korjaustarpeita ja kaikki jälkimarkkinointitoimet ovat hoituneet hyvin.

DMG MORI NTX 2000 työstötila – monitoimisorvi 5-akseliominaisuuksilla.


Suuri työstötila ja joustavat ominaisuudet

Hydoringin valitsemat DMG MORI NTX 2000 -koneet on varustettu suurella työstötilalla ja joustavilla työstöominaisuuksilla, koneessa yhdistyy sorvauskeskuksen ja työstökeskuksen ominaisuudet. Tämä takaa laajat mahdollisuudet koneistaa kappaleita pienistä ja erittäin tarkoista kappaleista aina suurien sekä monipuolisten kappaleiden valmistamiseen. Toisen sukupolven mallit tuottavat asiakkaalle tulosta yhdistämällä prosessit tehokkaasti monipuolisen kappalekirjon, pienen volyymin tai isojen tuotantoerien tuotantoon.


Täysi 5-akselikone

NTX 2000 on täysi 5-akselikone, jossa on suoravetomoottorit karoilla yksi ja kaksi. Koneessa on Capto C6 -työkalukartio, 12.000 rpm, B-akseli: Direct drive motor (DDM) – B-akselin pituus vain 350 mm. Alarevolveri 12.000 rpm (DDM = direct drive motor). Koneessa on suoravetomoottori, jossa revolverin pyörivien työkalujen moottori on revolverin sisällä. Revolverin y-akseli on +/– 40 mm. Sorvauspituus on 1538 mm ja -halkaisija 670 mm. Koneessa on mittasauvat kaikilla akseleilla ja kaikki lämpöä tuottavat komponentit on jäähdytetty ja myös kuularuuveissa on läpijäähdytys. Probella kappaleiden mittaus on tarkkaa ja nopeaa. Kummatkin koneet varustetaan automaatioliitynnällä ja tulevaisuuden suunnitelmissa onkin automatisoida molemmat koneet.


Iso työkalumakasiini nopeuttaa asetuksia

Syyskuussa Hydoringilla tuotantoon saatu NTX 2000 -malli on varustettu 76-paikkaisella työkalumakasiinilla. Tammikuussa tuotantoon saapuva toinen kone on muutoin identtinen, mutta siinä työkalumakasiini on 256-paikkainen. – Meillä on paljon töitä, jotka vaativat useita eri työkaluja ja kun tuoterepertuaarimme on laaja, iso työkalumakasiini nopeuttaa asetusten tekoa, kun terien puljaamiseen ei mene niin paljon aikaa, vaan asetukset saadaan tehtyä mahdollisimman liukkaasti, avaa Raikko ison työkalumakasiinin merkitystä.

Katso video tästä.

Hydoring Oy
Jussi Raikko
toimitusjohtaja
puh. 0207 656 995
www.hydoring.com

DMG MORI -koneista:
DMG MORI Finland Oy Ab
Tomi Koskinen
Area Sales Manager
puh. 050 579 7805
fi.dmgmori.com

Koneistaja Are Lipponen operoimassa syyskuussa tuotantoon saadulla DMG MORI NTX 2000 -monitoimisorvilla. Toinen samanlainen DMG MORI, mutta reilummalla 256-paikkaisella työkalumakasiinilla, liityy Hydoring Oy:n arsenaaliin ensi tammikuussa.

Lue artikkeli Eurometalli-lehdestä