Suomen talous on saanut pitkästä aikaa vahvan kasvuvireen. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kausitasoitettu bruttokansantuote kasvoi huhti–kesäkuussa 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Kasvu oli yhtä vahvaa kuin tammi–maaliskuussa, ja viime vuoden viimeiselläkin neljänneksellä bkt kasvoi 0,5 prosenttia. Kolmen peräkkäisen kasvuneljänneksen jälkeen voidaan jo puhua selkeästä käänteestä parempaan.
Kasvuvauhti on myös eurooppalaisittain vakuuttava. Eurostatin mukaan euroalueen bruttokansantuote kasvoi huhti–kesäkuussa 0,4 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Suomen talous kasvoi siis yli kaksinkertaista vauhtia euroalueeseen verrattuna.
Talouden piristyminen on näkynyt jo jonkin aikaa metalliteollisuudessa ja alihankintaketjuissa. Kasvu vahvistaa investointihalukkuutta, kasvattaa tilauskantoja ja antaa yrityksille aiempaa paremmat edellytykset hakea kasvua myös kansainvälisiltä markkinoilta. Vaikka maailmantalouden näkymiin liittyy edelleen epävarmuuksia, suomalaisyrityksillä on nyt pitkästä aikaa aihetta katsoa tulevaisuuteen aiempaa luottavaisemmin.
Juuri tästä syystä tämänvuotisten Alihankinta-messujen pääteema, Kasvu ja kansainvälistyminen, osuu poikkeuksellisen hyvin ajan henkeen. Kasvu syntyy edelleen kilpailukyvystä, osaamisesta, investoinneista ja yhteistyöstä – samoista tekijöistä, joiden ympärille myös Alihankinta on rakentanut asemansa Pohjoismaiden merkittävimpänä teollisuuden kohtaamispaikkana.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus täyttyy jälleen alihankinnan ammattilaisista 29. syyskuuta – 1. lokakuuta. Viime vuosina tapahtuma on houkutellut noin 18 000 kävijää. Mielenkiintoista on nähdä, rikkoutuuko tänä vuonna jo 20 000 kävijän raja. Vahvistuva talous, kasvava kiinnostus investointeihin ja yritysten halu verkostoitua antavat siihen ainakin hyvät edellytykset.
Alihankinta-messut ovat paljon enemmän kuin vuosittainen näyttely. Ne ovat katsaus suomalaisen teollisuuden tämänhetkiseen kuntoon ja samalla ikkuna tulevaisuuteen. Tämän vuoden talousluvut antavat tapahtumalle erinomaiset lähtökohdat. Nyt on oikea hetki hakea uusia kumppanuuksia, uusia markkinoita ja uusia kasvun mahdollisuuksia.
Messuilla nähdään,
Petri Kuhlman, päätoimittaja