Kokemuksesta varmuutta työnjohtamiseen

Kuvassa vasemmalla Componentan työnjohtaja Mikael Kuha ja oikealla Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen (TAKK) koulutussuunnittelija Jari Koivumäki.

Mikael Kuha, 48, toimii kaavauksen työnjohtajana Componenta Casting Oy:n Karkkilan tehtaalla. Pitkän teollisuusuran jälkeen hän päätti täydentää osaamistaan työnjohdollisella koulutuksella. Tuloksena oli lisää itsevarmuutta, syvempää ymmärrystä esihenkilötyöstä sekä uusia verkostoja alan ammattilaisten kanssa.

Mikael Kuhan tie työnjohtajaksi on rakentunut käytännön kokemuksen ja teknisen koulutuksen yhdistelmästä. Hän on koulutukseltaan ylioppilas ja tietoliikennetekniikan insinööri (AMK), ja työura Componentalla alkoi jo vuonna 2003 tuotannon tehtävissä.

Nykyisessä roolissaan hän on toiminut noin kaksi ja puoli vuotta. Kaavauksen työnjohtajana hänen vastuullaan on laaja kokonaisuus, johon kuuluvat muun muassa päivittäinen ongelmanratkaisu, raaka-aineiden tilaaminen, henkilöstöresursointi sekä osallistuminen rekrytointiprosesseihin. Johdettavana on noin 35 henkilön työyhteisö.

– Työ on hyvin monipuolista. Päivät koostuvat sekä tuotannon sujuvuuden varmistamisesta että ihmisten johtamisesta, Kuha kuvailee.

Esihenkilön suositus
herätti kiinnostuksen

Ajatus työnjohdolliseen koulutukseen hakeutumisesta syntyi osittain esihenkilön suosituksesta, mutta myös omasta halusta kehittää osaamista. Kuha osallistui Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen järjestämään työnjohtajakoulutukseen (tuotannon esihenkilötyön erikoisammattitutkinto), jonka tavoitteena on vahvistaa esihenkilöosaamista erityisesti teollisuuden ja tuotannon toimintaympäristöissä.

– Kiinnostus koulutusta kohtaan löytyi nopeasti, kun huomasin, että siitä voisi olla aidosti hyötyä omassa työssäni.

Koulutus vastasi odotuksia ja tarjosi käytännönläheisiä työkaluja työnjohtajan arkeen. Erityisen arvokkaaksi Kuha koki mahdollisuuden vaihtaa kokemuksia muiden osallistujien kanssa.

– Parasta oli eri taustoista tulevien ihmisten kokemusten kuuleminen ja omien kokemusten jakaminen. Samalla monet työnjohtajan tehtäviin liittyvät velvoitteet ja lainsäädännön näkökulmat selkiytyivät.

Itseluottamusta ja
ymmärrystä johtamiseen

Tutkinnon aikana saadut opit näkyvät suoraan työssä. Kuha kertoo, että koulutus vahvisti hänen käsitystään omasta roolistaan esihenkilönä ja lisäsi valmiuksia kantaa vastuuta.

– Itseluottamus kasvoi merkittävästi. Koulutus auttoi ymmärtämään paremmin, mitä työnjohtajan rooli käytännössä tarkoittaa ja miten omaa johtajuutta voi kehittää.

Hänen mukaansa koulutuksen yksi tärkeimmistä anneista oli juuri oman johtamisotteen rakentaminen.

– Opin ottamaan vastuuta entistä enemmän ja luottamaan omaan osaamiseeni.

Paras johtajakoulutus
sitten varusmiesajan

Kun Kuha pohtii koulutuksen parhaita puolia, mieleen nousevat osaamisen kasvu, työnjohdollisen pätevyyden vahvistuminen sekä vertaistuki.

– Oli tärkeää laittaa myös itsensä peliin ja tarkastella omaa toimintaa kriittisesti. Lisäksi sain koulutuksen kautta hyviä kontakteja, joista on varmasti hyötyä jat­kossakin.

Kokonaisarvio koulutuksesta on erittäin positiivinen.

– Olen todella tyytyväinen siihen, että lähdin mukaan. Tämä oli paras johtajakoulutus sitten armeijan aliupseerikoulun.

Kehitettävääkin hän löytää. Kuhan mielestä koulutuksessa voitaisiin käsitellä nykyistä enemmän tuotannon johtamista ja teollisuuden käytännön tilanteita.

– Painotus oli ajoittain liikaa avokonttoriympäristön johtamisessa. Tuotannon johtamisesta ja kokeneiden työnjohtajien käytännön kokemuksista olisi voinut olla vielä enemmän sisältöä.

Suositus uusille työnjohtajille

Kuhan mukaan Tampereen Aikuis­kou­lu­tus­keskuksen järjestämä koulutus sopii erityisesti henkilöille, jotka ovat siirtymässä työnjohdollisiin tehtäviin tai suunnittelevat sitä.

– Suosittelen tätä kaikille, jotka nousevat työnjohtajiksi. Koulutus antaa hyvän perustan tehtävässä onnistumiseen.

Jos hän voisi lähettää viestin itselleen juuri ennen koulutuksen alkua, neuvo olisi selkeä:

– Mene mukaan avoimin mielin. Pyri ottamaan kaikki mahdollinen oppi vastaan. Silloin koulutuksesta saa eniten irti.

Työnjohtajana pitkän uran tehnyt Kuha näkee jatkuvan oppimisen tärkeänä osana ammattitaitoa. Hänen kokemuksensa osoittaa, että koulutus voi tarjota paitsi tietoa ja osaamista myös varmuutta kasvaa omassa johtajaroolissa.



Componenta Oyj 

on Suomen johtava konepajateollisuuden sopimusvalmistaja. Yritys tarjoaa asiakkailleen valettuja tuotteita, koneistusta, putkituotteita, levyleikkausta ja takeita sekä niihin liittyviä palveluita. Componenta työllistää noin 700 henkilöä.  

Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK 

on yksi Suomen suurimmista ammatillisista aikuiskouluttajista ja työelämän kehittäjistä. Se tarjoaa monipuolisia koulutusmahdollisuuksia eri elämäntilanteissa oleville opiskelijoille sekä ratkaisuja yritysten ja organisaatioiden osaamisen kehittämiseen. TAKKissa opiskelee vuosittain yli 13 000 aikuista, ja koulutustarjonta kattaa yli 20 ammattialaa. 

Jaa artikkeli