Kasvuyrittäjän tarina – ATP Metal Works Oy: ”Ihan kuin toimistohomma olisi jäänyt kokonaan pois”

Patentoiduilla työmenetelmillään ja laitteillaan kaivosteollisuuden kunnossapitotöitä tehostava ATP Metal Works Oy löysi oman toimintansa tehostamiseen ratkaisun Adminetistä. Sen avulla on vapautettu aikaa toimistotöistä ja mahdollistettu asioiden hoitaminen sujuvasti myös etänä.

Raahelainen ATP Metal Works Oy toteuttaa laaja-alaisesti erilaisia metallialan palveluita omassa konepajassa tuotettavien metallirakenteiden valmistuksesta kunnossapito-, asennus- ja muutostöihin. Vuonna 2005 perustetun yrityksen toiminnan pääpaino on tällä hetkellä kaivosteollisuudelle toteutettavissa asennus- ja kunnossapitotöissä. Kaivosteollisuuden toimintakenttää leimaa iso vaihtelu töiden koossa ja kestossa, mutta ATP ­Metal Works on oppinut mukauttamaan toimintansa vallitseviin olosuhteisiin.
– Monesti projektit voivat kasvaa todella isoiksi, mutta aina ne myös päättyvät. Tämä näkyy meillä isona vaihteluna liikevaihdossa ja työntekijämäärässä. Nyt meillä on 14 työntekijää, mutta enimmillään olemme työllistäneet 35 oman työntekijän lisäksi alihankintaverkoston kautta yhteensä 70 työntekijää. Vaihtelevassa projektitoiminnassa on tärkeää, että pystymme toimimaan joustavasti ja mukauttamaan kulut ja toiminnan volyymin vallitsevan tilanteen mukaan, toimitusjohtaja Ari Pesonen kertoo.

Kilpailuvalttina tehokkaat työmenetelmät
Toiminnan laajentamisessa tärkeä kilpailuvaltti ovat tehokkaat työmenetelmät, joita ATP Metal Works on kehittänyt aktiivisesti. Lopputuloksena yritys on patentoinut työmenetelmiä ja laitteistoja, joilla kaivosten kunnossapitotöitä tehostetaan ja tuotetaan kustannussäästöjä asiakkaalle.
– Olemme tehneet omaa kehitystyötä ja meillä on käytössämme suojattuja työmenetelmiä ja laitteistoja, joilla kaivosten jauhinmyllyvuoraustyötä pystytään tehostamaan merkittävästi. Jauhinmyllyvuorausten vaihtotyö on yleensä se kriittisin työ, josta kunnossapitoseisakin pituus riippuu. Seisakkituntihinnat voivat olla kaivoksessa sellaiset 10 000 –  40 000 euroa, joten siitä on aika helppo laskea, millaisia säästöjä työtehokkuudella on saavutettavissa. Kun työhön käytetty aika lyhentyy, pystytään tuottamaan säästöjä kaivosyhtiölle ja se on samalla myös meidän yrityksen ja työntekijöiden etu, koska toteutamme töitä urakkapalkkauksella.
Viime vuosien kasvussa avainasemassa on ollut myös toiminnan laajentaminen Ruotsin markkinoille. Tarkoitus on myös jatkaa Ruotsin valloitusta, kunhan löydetään oikeat henkilöt pyörittämään toi­mintaa.
– Aloitimme tutun yhteistyökumppanin pyynnöstä toiminnan Ruotsissa vuonna 2016 ja siitä alkoi kova kasvu Ruotsin markkinoilla. Ruotsissa on kysyntää ja meillä olisi tarve löytää ruotsin kielen taitava henkilö sinne päähän toimintaa pyörittämään, mutta oikeanlaisia avainhenkilöitä ei ole saatavilla ihan jonoksi asti. Haku meillä on kuitenkin käynnissä koko ajan ja tarkoitus on jatkaa toimintaa Ruotsissa enemmänkin.

Nykyaikainen toiminnanohjaus kasvun tukena
Yrityksessä otettiin käyttöön Adminet-toiminnanohjausjärjestelmä, kun tehokkaampia työmenetelmiä tarvittiin oman yrityksen toimintojen hallintaan. Palveluiden keskittäminen yhdelle palveluntarjoajalle on tuonut ison muutoksen aiempaan toimintatapaan, sillä myös yrityksen kirjanpito ja palkanlaskenta siirrettiin hoidettavaksi Admicomin tilitoimistoon. Muutoksen vaikutus näkyy suoraan helpompana arkena.
– Kyllähän ennen monesti turhautti pyöritellä papereita ja yrityksen pyörittäminen oli välillä toivottoman tuntuista, kun systeemit olivat niin monimutkaiset, ettei vastuuta pystynyt jakamaan. Yhtenäinen ja toimiva järjestelmä säästää aikaa ja hermoja. Kun aikaa jää pois kaikesta ylimääräisestä, pystyn käyttämään sitä esimerkiksi yrityksen kehittämiseen ja tarjouslaskentaan sekä olemaan enemmän työmailla. Kun Adminet tekee töitä puolestani, omasta ajastani säästyy helposti 2/3 muihin asioihin. Myös vapaa-aikaa on nyt enemmän.
Pesonen on itsekin paljon mukana työmailla, joten miehelle on tärkeää, että ­Adminet mahdollistaa työskentelyn mistä tahansa. Etätyöskentelyssä on tärkeää, että kaikki asiat pystytään hoitamaan yhdessä sähköisessä järjestelmässä automatiikan tukemana, jolloin rutiinityön määrä vähenee.
– On hienoa, että kaikki pyörii sähköisesti samassa ohjelmassa. Enää ei tarvitse kiikuttaa papereita paikasta toiseen ja pyöritellä paperinippuja. Ennen käytin paljon aikaa esimerkiksi työntekijöiden tuntikirjausten selvittelyyn ja laskutukseen. Nyt on niin helppoa, kun asiat menevät automaattisesti eteenpäin ja hoituvat vähän kuin itsestään. Ihan kuin toimistohomma olisi jäänyt kokonaan pois.

INFO

ATP Metal Works Oy
Ari Pesonen
toimitusjohtaja
puh. 041 439 2250
www.atpmetal.fi
Admicom Finland Oy
Jarmo Räihä
toimialajohtaja
puh. 050 599 4104
www.admicom.fi