Keravan Teräsmiehet hakee kasvua uuden omistajarakenteen ja investointien siivittämänä

– Hallitsemme koko valmistusketjun omassa tuotannossamme. Teemme kaiken levynleikkauksesta ja särmäyksestä hitsaukseen, pintakäsittelyyn ja valmiiden tuotteiden kokoonpanoon asti, kertoo toimitusjohtaja Sami Tamm.

Ohutlevyosien alihankintaan erikoistunut Keravan Teräs­miehet Oy on kääntänyt uuden sivun historiassaan. Vuonna 2025 toteu­tuneen yrityskaupan myötä pitkän linjan perheyritys siirtyi Peltitarvike Oy:n rinnalle sisaryhtiöksi, mutta operatiivinen toiminta jatkuu edelleen Keravalla tutun johdon vetämänä. Toimitus­johtaja Sami Tamm näkee järjestelyn ennen kaikkea mahdollisuu­tena vahvistaa kilpailukykyä, kasvattaa kapasiteettia ja hakea uusia asiakkuuksia.

Yrityksen juuret ulottuvat vuosi­kym­menten taakse. Keravan Teräsmiehet tunnetaan erityisesti sähkö- ja elek­troniikkateollisuuden tarvitsemien ohutlevyrakenteiden, koteloiden, jakokeskusrunkojen, kaapelijakokaappien sekä muiden vaativien metallituotteiden valmistajana. Nykyisin noin 70 prosenttia liiketoiminnasta muodostuu alihankinnasta kone- ja laitevalmistajille.

Yrityskaupan taustalla oli pitkään kypsynyt sukupolvenvaihdoksen kaltainen ratkaisu. – Isämme Unto Tamm kuoli vuonna 2016. Sisareni Sarin kanssa sovimme tuolloin, että jatkamme yrityksen omistajina vielä noin kymmenen vuoden ajan ja arvioimme sen jälkeen tulevaisuuden vaihtoehtoja. Kun aika alkoi täyttyä, pidimme sovitusta kiinni, Sami Tamm kertoo. 

Omistajaa valittaessa ratkaise­vaksi nousivat yhteiset arvot ja toimintatavat. – Halusimme löytää sellaisen omistajan, jonka kanssa yritys voi kehittyä ja jonka arvomaailma on lähellä omaamme. Peltitarvikkeen kanssa löytyi selkeä yhteinen näkemys tulevaisuudesta, Tamm sanoo. 

Synergiaetuja kahden metallialan osaajan välillä

Yrityskaupan jälkeen yhteistyö sisaryhtiöiden välillä on tiivistynyt. Tamm kertoo, että toimintamalleja ja järjestelmiä on yhdenmukaistettu, mutta samalla on pystytty hyödyntämään kummankin yrityksen vahvuuksia.

Keravan Teräsmiesten ydinkoneina toimivat kolme levytyökeskusta ja kaksi laserleikkauskonetta, joita palvelee 155-paikkainen varasto­automaatti 465 tonnin kapasiteetilla.

– Olemme jo nähneet konkreettisia hyötyjä. Asiakkaille voidaan tarjota laajempia kokonaisuuksia, ja resurssien käyttö on entistä tehokkaampaa. Esimerkiksi Peltitarvikkeen tuotteisiin liittyvää valmistusta voidaan tehdä Keravalla ja vastaavasti hyödyntää konsernin muuta osaamista tarpeen mukaan, hän kuvailee.

Tavoitteena on ollut kasvattaa liiketoimintaa ja laajentaa markkinoita. Tamm arvioi, että tähänastiset tavoitteet ovat toteutuneet hyvin. – Voimme sanoa, että tavoitteet ovat lähteneet liikkeelle suunnitellusti ja toteutuneet pitkälti odotusten mukaisesti. 

Nykyisin Keravan Teräsmiehet ja Pelti­tarvike muodostavat noin 14 miljoonan euron liikevaihtoa tekevän konsernikokonaisuuden, jonka tavoitteena on kasvattaa asemaansa vaativien metallituotteiden ja ohutlevyratkaisujen valmistajana.

Monipuolinen asiakaskunta
vähentää suhdanneriskiä

Keravan Teräsmiehet toimii noin 6 000 neliömetrin tuotantotiloissa Keravalla. Yrityksen liikevaihto on viime vuosina ollut noin neljän miljoonan euron tasolla.

Henkilöstöä on tällä hetkellä noin 28, ja henkilöstön keski-ikä on noin 45 vuotta. – Meillä on tyypillisesti pitkiä työuria, ja ammattilaistemme osaamistaso on erittäin korkealla tasolla, arvioi Tamm.

Eläköitymisiä on odotettavissa lähitule­vaisuudessa, mutta yritys on jo varautunut tilanteeseen. – Muutama työntekijä on pian jäämässä eläkkeelle. Olemme kuitenkin rekrytoineet uusia osaajia sisään hyvissä ajoin, jotta osaaminen ja hiljainen tieto siirtyvät eteenpäin, Tamm kertoo. 

Asiakaskunta on laaja ja hajautettu usealle toimialalle. Sähköteollisuus muodostaa edelleen merkittävän osuuden liiketoiminnasta, mutta yritys palvelee myös muun muassa koneenrakennukseen, logistiikkaan, rakentamiseen sekä elintarviketeol­lisuuteen liittyviä asiakkaita.

– Emme ole riippuvaisia yhdestä toimialasta. Se on ollut meille tärkeä kilpailuetu etenkin markkinatilanteiden vaihdellessa. 

– Meillä työskentelee tällä hetkellä 28 osaajaa, ja henkilöstömme ammattitaito on erittäin korkealla tasolla, Tamm arvioi.

Investoinnit ovat rakentaneet kilpailukykyä

Yksi Keravan Teräsmiesten vahvuuksista on vuosien aikana määrätietoisesti rakennettu konekanta. Yrityksellä on käytössään kolme levytyökeskusta sekä moderni laser­leikkauslinja, jossa kaksi levylaseria on yhdistetty 155-paikkaiseen automaattivarastoon.

Merkittävä investointi toteutettiin vuonna 2017, jolloin yritys investoi noin 2,5 miljoonaa euroa uuteen laserleikkausjärjestelmään ja tuotantotilojen kehittämiseen.

– Automaatio ja tehokas materiaalinkäsittely ovat meille erittäin tärkeitä kilpailutekijöitä. Ne mahdollistavat kustannustehokkaan tuotannon sekä nopeat toimitukset asiakkaille, Tamm sanoo. 

Tuotannossa käsitellään pääasiassa mustaa ja ruostumatonta terästä, sinkittyjä materiaaleja sekä alumiinia. Sarjakoot vaihtelevat yksittäiskappaleista tuhansien kappaleiden tuotantoeriin.

– Pystymme palvelemaan sekä pieniä että suuria asiakkaita. Sarjakoot vaihtelevat paljon asiakkaiden tarpeiden mukaan. 

Vaativat ohutlevyrakenteet
kasvun veturina

Tällä hetkellä yrityksen vahvimpia tuoteryhmiä ovat erilaiset sähkö- ja elektroniikkateollisuuden koteloratkaisut sekä vaativat ohutlevykokoonpanot.

Tamm näkee kasvupotentiaalia erityisesti teknologiateollisuuden tuotteissa, joissa asiakkaat hakevat yhä enemmän valmiita kokonaisuuksia yksittäisten komponenttien sijaan.

– Asiakkaat haluavat keskittää hankintojaan ja ostaa mahdollisimman pitkälle valmiita tuotteita. Siihen suuntaan olemme kehittäneet omaa toimintaamme jo pitkään. 

Yrityksen kilpailuetu rakentuu Tammille ennen kaikkea kokonaispalvelusta.

– Meidän vahvuutemme on joustavuus ja kyky tarjota asiakkaalle kokonaisratkaisu. Asiakas saa saman katon alta paljon enemmän kuin pelkän yksittäisen valmistusvaiheen. 

Keravan Teräsmiehet ja Peltitarvike ovat vahvistaneet yhteistä tuotantokapasi­teet­tiaan investoimalla uuteen Vossin toimitta­maan Timesavers 42 RB -viimeistelykoneeseen. Investointi tukee sekä Keravan Teräsmiesten että Peltitarvikkeen omaa tuotantoa, mutta sen kapasiteettia voidaan tarjota myös ulkopuolisille alihankinta-asiakkaille.

Markkinatilanne osoittaa
piristymisen merkkejä

Koronapandemia ja Ukrainan sota aiheuttivat metalliteollisuudessa merkittäviä häiriöitä erityisesti materiaalien saatavuuteen ja toimitusketjuihin. Keravan Teräsmiehet selvisi tilanteesta kuitenkin suhteellisen hyvin.
– Meillä oli hyvät suhteet materiaalitoimittajiin sekä laaja oma materiaalivarasto, mikä helpotti tilannetta huomattavasti vaikeimpina vuosina. 

Tällä hetkellä tuotantokapasiteetista on käytössä noin 70–80 prosenttia. Tamm kertoo markkinassa näkyvän jo varovaisia merkkejä kysynnän vahvistumisesta.

– Vaikuttaa siltä, että pohja on saavutettu ja markkina on vähitellen kääntymässä parempaan suuntaan. Asiakkaiden aktiivisuus on lisääntynyt. 

Laserleikkaus ja levytyökeskukset toimivat pääosin yhdessä vuorossa, mutta automaatio mahdollistaa tuotannon jatkumisen myös miehittämättömänä tarpeen mukaan.

Tavoitteena kasvu ja entistä pidemmälle automatisoitu tuotanto

Tulevien vuosien tavoitteet ovat kunnianhimoisia. Keravan Teräsmiehet hakee kasvua sekä uusista asiakkaista että konserniyhteistyön tuomista mahdollisuuksista. – Haluamme kasvattaa liiketoimintaa edelleen. Peltitarvikkeen kanssa muodostunut kokonaisuus antaa siihen hyvät lähtökohdat, Tamm toteaa. 

Kasvua haetaan myös investointien kautta. Automaatioasteen nostaminen, tuotannon tehostaminen sekä robotiikan lisääminen ovat vahvasti suunnitelmissa.

– Tulevaisuudessa automatisointi ja robotiikka korostuvat entisestään. Ne ovat avainasemassa kilpailukyvyn kehittämisessä suomalaisessa valmistavassa teollisuudessa. 

Tamm uskoo, että menestyvät yritykset erottautuvat jatkossa ennen kaikkea toimitusvarmuudella, kapasiteetilla, automaation hyödyntämisellä ja kyvyllä vastata asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin nopeasti.

Keravan Teräsmiehillä nämä peruspilarit ovat kunnossa – ja uuden omistusrakenteen myötä yritys tähtää seuraavalle kasvun tasolle.

Keravan Teräsmiehet Oy
Sami Tamm, toimitusjohtaja
puh. 0400 563 937
www.keravanterasmiehet.fi

Jaa artikkeli