Memar – takeesta tuotteeksi

Viime vuonna 40 vuotta täyttänyt Memar Oy panostaa vahvasti tuotantoteknologioidensa kehittämiseen. Koneistus­arsenaaliinsa yritys sai touko­kuussa lisää tuli­voimaa ­Okuma Multus U4000 -monitoimi­sorvin myötä.

Vuonna 1980 toimintansa aloittanut vakavarainen Memar Oy etenee tänä päivänä vahvasti yrityksen toimivan johdon omistuksessa. Myynti- ja markkinointijohtaja, hallituksen puheenjohtaja Aki Kangas ja toimitusjohtaja Jukka Koivusalo omistavat kumpikin 49 % yrityksestä ja operatiivinen johtaja Ville Kuivalainen 2 %.

Monipuolinen Memar – ensin taotaan, sitten koneistetaan. Multus U4000 -koneella työstettyjä kappaleita ISO 9001 -sertifioidulla laadulla.


Ruuvituotantoa, taontaa ja koneistusta

Memar Oy hallitsee omassa tuotannossaan eri tuotantotekniikat poikkeuksellisen monipuolisesti: taonta, koneistus, kierteenvalssaus, lämpökäsittely ja kokoonpanotyöt.
– Meillä on kaksi keihäänkärkeä. Ruuvituotantomme, jota tehdään mm. viiden robottisolun voimin, tuottaa vaativia ruuveja. Bulkkituotantoa emme tee. Esimerkiksi tietynlaisia ruuvinkantoja teemme takomalla; tietyissä kohteissa ei kestä kuin taottu ruuvi ja siihen valssattu kierre. Toisena keihäänkärkenämme on taonta. Hankimme materiaalit, jotka taotaan, lämpökäsitellään, koneistetaan ja tarvittaessa kokoonpannaan valmiiksi tuotteeksi asti, avaa Kangas Memarin osaamisalueita.
Memarin monipuolisen osaamisen kruunaa koneistaminen, jolla saralla yritys työstää sekä takomiaan tuotteita että myös puhdasta alihankintakoneistusta.



Taonnan etuja ei osata aina hyödyntää

– Taonnan luomia etuja ei aina osata hyödyntää. Monesti koneistamalla ja hitsaamalla valmistettu osa voitaisiin valmistaa kustannustehokkaammin takomalla. Lisäksi takomisella saavutetaan lujempi rakenne. Esimerkiksi paineakuissa hyödynnetään takomalla saavutettua lujaa rakennetta. Olemme löytäneet monesti asiakkaillemme uusia ratkaisuja takomalla. Kannattaisikin ehdottomasti hyödyntää taonnan tuomia hyötyjä suunnittelupöydältä lähtien. Tässä meillä on edelleen haasteita myynnissä: miten viedä taonnan tuomia etuja laajemmalti asiakaskunnan tietoon ja kiinnostumaan heidät taonnasta, miettii Kangas.


Neljällä paikkakunnalla

Yritys toimii neljällä paikkakunnalla. Pirkkalan ja Toijalan yksiköt keskittyvät lämpökäsittelyyn sekä taontaan, Virrat ja Seinäjoki koneistukseen. Virtain yksikkö keskittyy erikoisruuveihin kokoluokissa 0,1–1000 kg. Seinäjoen yksikössä tehdään vaativaa piensarjatuotantokoneistusta kokoluokkaan L = 2000 mm ja Ø 1000 mm saakka. – Virroilla sarjat voivat yltää tuhansiin saakka, mutta joustava mallimme mahdollistaa vaikka yhden kappaleen tilauksen, kertoo Aki Kangas.
Neljällä paikkakunnalla Memar työllistää 85 henkilöä. Liikevaihtoluvuissa edetään tällä hetkellä noin 15 M€ vauhdissa. Aktiivisia asiakkaita Memarilla on vuositasolla parisensataa, joista 10 suurinta muodostaa suurimman volyymin.
Seinäjoen yksikkö hankki pari vuotta sitten 8000 m2:n kiinteistön, jolloin aikaisempien 1000 m2 tilat moninkertaistuvat. Omassa käytössään Memarilla on tällä hetkellä Seinäjoella 4000 m2. – Avarammat tilat tehostivat huomattavasti Seinäjoen yksikön tekemistä ja kehitysmahdollisuuksia. Nyt eivät seinät tule kasvun tielle ja panostammekin vahvasti koneistuspuolen kehitykseen. Viimeisin hankinta tällä saralla on Okuma Multus U4000 -monitoimisorvi.


Okumalla 2–3 koneen työt

Viime toukokuussa Memarin tuotantoon istutettu Okuma Multus U4000 -monitoimisorvi edustaa tämän mallin uudistettua sukupolvea, mihin lukeutuu mm. lyhyempi ja tehokkaampi jyrsinkara. – Meillä on tuotannossa pitkät ja hyvät kokemukset useista Okuma-sorveista ja niiden maahantuojan MTC Flextekin toiminnasta. Tällä oli luonnollisesti merkitystä uutta monitoimisorvia hankittaessa. Tämän investoinnin kohdalla monipuolinen U4000 oli melko selkeä valinta ja se toi mukanaan meille lisää kapasiteettia vastaamaan kasvaneeseen kysyntään. Hyvä ja halpa on eri paketissa. Okuma on toimintavarma ja luja kone, perustelee Kangas konevalintaa.
– Uusi Okuma toi olemassa olevien töiden tekemiseen paljon lisätehoa. Ennen teimme näitä töitä 2–3 koneella, mitkä nyt voidaan tehdä tällä uudella Okumalla kerralla valmiiksi. Vastaavia koneita meillä on nyt viisi.
Suunnitteluinsinööri Henri Tuominen avaa uuden pyörivillä työkaluilla varustetun Okuman tuomia hyötyjä laajemmin:
– ­Okuma Multus U4000 -monitoimisorvi yltää kokoluokkaan noin L = 1500 mm ja kappalehalkaisijaan noin metrin. Vastakaran ansiosta kappaleet saadaan työstettyä molemmin puolin valmiiksi. Monitoimipäällä saadaan vastakara ja pääkara yhtä aikaa töihin ja sorvausprosessit nopeutuvat alapuolista revolveria hyödyntäen. Työkalumakasiini on 80 työkalulle ja varustelistalta löytyy Renishaw-mittalaitteet sekä myös automaattiset kappaleenhaut kuuluvat ominaisuuksiin. U4000 voidaan tarvittaessa ohjelmointia ja kuormanvalvontaa hyödyntäen valjastaa 24/7 tuotantoon.

Memarin monipuolinen tuotanto valmistaa osia yksittäiskappaleista tuhansien kappaleiden sarjoihin saakka takomalla, koneistamalla, kierteenvalssaamalla aina lämpökäsittelyjä ja kokoonpanotöitä myöten.

Toimintaa kehitetään asiakaslähtöisesti

– Okuma Multus U4000 oli hyvä investointi. Konekantaa kehitetään jatkossa edelleen ja yhden järeämmän koneen hankinta onkin jo mielessä. Haemme tulevaisuudessa edelleen orgaanista ja hallittua kasvua. Kehitämme ja viritämme taonta- ja koneistusteknologioita, joilla voidaan päästää entistä haastavimpiin muotoihin tuottaaksemme asiakkaillemme lisäarvoa. Kehitämme yhdessä asiakkaan kanssa ja mietimme järkevimmän toteutustavan, taonnan ja/tai koneistuksen.
– Memarin omistajakunta on äärimmäisen motivoitunutta ja meillä jokaisella on omat vahvuutemme. Meillä on hyvin asiakaslähtöinen toimintatapa – olemme asiakkaan lähellä ja välitämme aidosti asiakkaistamme. Tuotantomme on erittäin monipuolinen ja olemme tuotantoläheisiä. Nämä ovat hyväksi todettuja toimintatapoja, joita vaalimme jatkossakin, vakuuttaa Kangas.

Memar Oy
Aki Kangas
myynti- ja markkinointijohtaja,
hallituksen puheenjohtaja
puh. 050 558 2466
www.memar.fi
Okuma-työstökoneista:
MTC Flextek Oy Ab
puh. 029 030 0120
www.mtcflextek.fi

– Tämä uusi Okuma Multus U4000 -monitoimisorvi toi olemassa olevien töiden tekemiseen paljon lisätehoa. Ennen teimme näitä töitä 2–3 koneella, mitkä nyt voidaan tehdä tällä uudella Okumalla kerralla valmiiksi. Työstöajat ovat lyhentyneet U4000 ansiosta parisenkymmentä prosenttia, kertoo Aki Kangas, myynti- ja markkinointijohtaja, hallituksen puheenjohtaja.