Kuva: ”Precision is our profession” kuvastaa erinomaisesti Mitutoyon tapaa toimia. Tämän periaatteen mukaisesti kun tehdään asioita yhdistettynä yrityksen mottoon, Good environment – Good people – Good technique, päästään toimintamme ytimeen, missä asiakkaat ovat toimintamme keskiössä”, vakuuttaa avajaispuheensa päätteeksi maljaa kohottanut Salmi.
Japanilainen mittausteknologian edelläkävijä Mitutoyo otti 6.5.2025 ison harppauksen Suomessa, kun yritys vihki käyttöön uudet toimitilansa Pirkkalassa. Yli 100 vieraan läsnä ollessa nauha leikkautui, ja samalla avattiin yksi Pohjois-Euroopan vaikuttavimmista mittausalan showroom-keskuksista. Uudet tilat eivät ole vain panostus näkyvyyteen, vaan strateginen liike, joka palvelee asiakkaita laajalla skaalalla mittauskoneiden testauksesta koulutukseen ja palvelumittauksiin.
“Lähtökohta uusien tilojen hankinnalle oli asiakaskokemus. Halusimme luoda ympäristön, jossa asiakkaamme pääsevät aidosti tutustumaan teknologiaamme ja samalla kokevat, että ovat kansainvälisen huippuyrityksen vieraina”, kertoo maajohtaja Harri Salmi.
Historiallinen jatkumo – katse vahvasti tulevaisuudessa
Vuonna 1934 perustetulla Mitutoyolla on lähes vuosisadan kokemus mittausratkaisuista. Yhtiö on toiminut Euroopassa 57 vuotta, Skandinaviassa 44 vuotta ja Suomessa vuodesta 2011 lähtien. Paikallinen organisaatio on kasvanut merkittävästi: liiketoiminta, henkilökunta ja asiakaskunta ovat laajentuneet tasaisesti, ja nyt avatut tilat ovat selvä signaali siitä, että Suomeen panostetaan tosissaan.
“Vaikka suhteessa Keski-Euroopan markkinoihin Suomen markkina on pieni, tämä on tärkeä markkina-alue. Mittauskoneiden kysyntä on vahvaa, ja kuluvan vuoden alku on ollut Mitutoyon historian paras Suomessa”, Salmi sanoo.
Mittausteknologian ekosysteemi yhdessä osoitteessa
Uudet tilat tarjoavat huippumodernin ympäristön asiakaskäynneille ja mittauskoneiden esittelylle. Reilun 400 neliömetrin pinta-ala on suunniteltu toiminnallisuus edellä: logistiikka, koneiden liikuteltavuus, lämpötilan hallinta ja tilojen esteettömyys ovat kaikki tarkoin mietitty. Rakennus on sertifioitu uusimman BREEAM-ympäristöluokituksen mukaisesti tasolle ”Very Good”.
Näyttelytilassa on esillä kymmenittäin koneita, joiden yhteisarvo kohoaa yli miljoonan euron. Nähtävillä on mm. erittäin tarkka koordinaattimittauskone Crysta-Apex V9106 varustettuna korkean skannaustarkkuuden mittauspäällä SP80, johon voidaan laittaa myös erikoispitkiä mittauskärkiä, ja koneessa on mukana mittaavana akselina toimiva pyöröpöytä, sekä MiScan Vision System, hybridilaite, joka yhdistää optisen ja kosketusmittauksen.
“Asiakkaamme arvostavat sitä, että koneisiin voi tutustua rauhassa, testata niitä omilla kappaleillaan ja keskustella asiantuntijoidemme kanssa. Siitä syntyy luottamus”, arvioi Salmi.

Palvelukokonaisuus koneen elinkaarelle
Mitutoyon Suomen yksikössä työskentelee kahdeksan asiantuntijaa, ja maajohtajan lisäksi on neljä henkilöä vastaamassa huolto- ja kalibrointipalveluista, kaksi koulutuksesta, käyttötuesta ja palvelumittauksista sekä yksi myynti-insinööri. Yksi organisaation vahvuuksista on vahva osaaminen. ”Meidän keskeisimpiä tavoitteitamme on tarjota asiakkaillemme asiantuntevaa palvelua. Jos lasketaan porukkamme insinöörintutkinnot yhteen, niin niitä on enemmän kuin työntekijöiden kokonaislukumäärä. Insinööriosaaminen yhdistettynä toimialamme substanssiin luo erittäin vakaan perustan osaamisellemme ja asiakkaiden palvelemiselle, jotta asiakkaat saavat täyden hyödyn irti koneinvestoinneistaan koko elinkaaren ajan”, vakuuttaa Salmi, ja jatkaa: “Tämä ei ole vain konekauppaa. Me rakennamme asiakkaidemme kanssa pitkäjänteistä kumppanuutta. Asiantuntemus yhdistettynä korkeaan teknologiaan tuo asiakkaalle aidosti lisäarvoa”.
Salmen mukaan Mitutoyolla on Suomessa erinomaiset palvelut mittauskoneiden koko elinkaaren ajaksi. Esimerkiksi akkreditoidut kalibrointipalvelut CNC-toimisille koordinaattimittauskoneille takaavat asiakkaille laadukkaat kalibroinnit ja vakuuden siitä, että kalibrointi suoritetaan standardien mukaisesti.
Avajaiset juhlistivat uutta aikakautta
Uusien tilojen avajaisiin osallistui arvovaltaisia vieraita, mm. Mitutoyo Corporationin presidentti Yoshiaki Numata, entinen ja nykyinen Mitutoyo Europen presidentti ja muuta johtoa sekä kansanedustaja Tere Sammallahti. Kävijöitä oli yli sata ja esillä oli myös uutuustuotteita, kuten kappaletta koskematon WLI-unit, jolla mitataan pinnankarheutta ja muotoa optisesti.
“Tilaisuus oli meille merkityksellinen. Se oli tärkein tapahtuma sitten Suomen-toimintojen perustamisen vuonna 2011”, Salmi arvioi.

Näyteikkuna kansainväliseen osaamiseen
Mitutoyon strategiaan kuuluu, että jokaisessa toimintamaassa asiakkaille tarjotaan mahdollisuus päästä kokeilemaan laitteita paikan päällä. Pirkkalan uusi showroom noudattaa tätä linjaa, ja nyt se toimii esikuvana muiden maiden yksiköille.
“Tämä on tällä hetkellä maailman uusin Mitutoyon toimitila. On ollut hienoa kuulla, että tätä tilaa tullaan käyttämään esimerkkinä muissa maissa. Olemme ylpeitä siitä.”
Tulevaisuuden suunta: kasvua, kumppanuuksia ja näkyvyyttä
”Mittauskoneiden kysyntä on erittäin hyvällä tasolla ja keskimääräisesti asiakkaiden kanssa keskustellaan suuremmista mittauskoneista kuin tavanomaisesti. Alkuvuosi lähtenyt erinomaisesti käyntiin ja kiitokset asiakkaillemme, olemme myynnillisesti tehneet parhaan alkuvuoden yli kymmenen vuoden historiassamme. Myös avajaisissa käteltiin virallisesti Katsa Oy:n laatu- ja kehitysjohtaja Sami Niemeläisen kanssa konekaupat isosta koordinaattimittauskoneesta Crysta-Apex V123010”, iloitsee Salmi.
“Nämä tilat toimivat käyntikorttinamme. Ne helpottavat asiakasta tekemään päätöksiä ja auttavat meitä osoittamaan konkreettisesti sen, mitä huippulaatu ja asiantunteva kumppanuus tarkoittavat käytännössä”, päättää Salmi.

Mitutoyo Scandinavia AB Finnish Branch
Autokeskuksentie 16B, 33960 Pirkkala
Harri Salmi, maajohtaja
puh. 040 355 8498
harri.salmi@mitutoyo.fi
www.mitutoyo.fi