Kuva: Fanuc Robocut iC -lankasaha liittyi osaksi Hiomopalvelu Jussin laajaa konekantaa alkuvuodesta. Uusi kone toi mukanaan rutkasti lisää toimitusvarmuutta.
Hiomopalvelu Jussi Oy:n historiassa käännettiin jälleen uusi, mutta määrätietoinen sivu helmikuussa 2025, kun tuotantoon otettiin käyttöön uusi MTC Flextekin toimittama Fanuc Robocut C400 iC -lankasaha. Kyseessä oli yritykselle jo toinen Fanucin lankasaha – edellinen kun on palvellut luotettavasti jo vuodesta 2006 lähtien.
– Tämän uuden Fanucin myötä nukkuu yönsä rauhallisemmin, kuvaa toimitusjohtaja Tuomo Nieminen suorasanaisesti ratkaisun merkitystä toimitusvarmuudelle. – Jos toinen kone hajoaa, tuotanto ei pysähdy. Nyt tiedämme, että saamme työt tehtyä ajallaan.
Vahva historia ja vankka käsityötaidon perintö
Hiomopalvelu Jussi Oy perustettiin 40 vuotta sitten Jussi Niemisen ja hänen vaimonsa toimesta. Yrityksen juuret ovat syvällä Vaajakoskella, missä se toimii yhä. Vuosituhannen vaihteessa vetovastuu siirtyi seuraavalle sukupolvelle, kun veljekset Tuomo, Teemu ja Timo Nieminen ottivat ohjat käsiinsä. Kasvu on ollut maltillista mutta vakaata: viidestä työntekijästä koostuva yritys palvelee nykyään noin sataa aktiivista asiakasta, ja liikevaihto on vakiintunut noin 500 000–600 000 euron tasolle.
Veljeksistä Timo tuli mukaan jo vuonna 1995, ja Tuomo ja Teemu liittyivät pian perässä 2000-luvun taitteessa. Yksi tärkeimmistä käännekohdista yrityksen historiassa oli 1990-luvulla alkanut yhteistyö Valmetin Rautpohjan tehtaan kanssa. – Kun Valmet ulkoisti työkaluhuoltonsa, saimme merkittävästi uusia töitä, ja vuonna 1998 hankimme ensimmäisen CNC-hiomakoneen, kertoo Teemu Nieminen.
– Siitä alkoi uusi vaihe meidän kasvussamme.
Tyypillistä Hiomopalvelu Jussille ovat pitkät asiakassuhteet, mm. Pandan suklaatehdas on ollut asiakkaana jo 40 vuotta. Heille teroitetaan pakkauskoneen leikkuriin teriä. Myös Valmetin kanssa asiakassuhde on jatkunut todella pitkään.
Fanuc – tuttu ja luotettava tuotantokumppani
Yrityksen konekanta on vaikuttava suhteessa sen kokoon: 15 manuaalista hiomakonetta, kolme CNC-hiomakonetta ja nyt kaksi Fanucin lankasahaa. Ensimmäinen Fanuc hankittiin vuonna 2006, joka oli ensimmäisiä A-akselilla varustettuja koneita. Lankasahan hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun eräällä asiakkaalla ilmeni tarve valmistaa PCD-materiaalista valmistettuja työkaluja. Niiden teroitukseen hankittiin Fanuc-lankasaha, jota nykyään käytetään lisäksi myös mm. kiilaurien tekemiseen.
Uusi Robocut C400 iC otettiin tuotantoon alkuvuodesta 2025. Investoinnin taustalla oli tarve kasvattaa kapasiteettia ja varmistaa toimituskyky.
– Päätös toisesta Fanucista oli helppo, koska tiesimme, mitä saamme, toteaa Timo Nieminen. – Vanha kone on palvellut lähes virheettömästi, ja MTC Flextekin huolto- ja varaosapalvelut ovat olleet loistavia – koko 20 vuoden aikana huoltokustannuksia on kertynyt vain noin 25 000 euroa.

Erikoistyökaluja tehokkaasti ja tarkasti
Hiomopalvelu Jussi Oy on erikoistunut lastuavien työkalujen huoltoon, valmistukseen ja teroitukseen – erityisesti standardimittojen ulkopuolisiin erikoistyökaluihin. Lankasaha menetelmänä on osoittautunut korvaamattomaksi etenkin patruunapesän työkalujen ja muiden vaikeasti hiottavien kappaleiden valmistuksessa.
– Fanuc-lankasaha soveltuu loistavasti töihin, joissa vaaditaan äärimmäistä toistotarkkuutta – lanka kun vaihtuu jatkuvasti, eikä kulu käytössä, kertoo Tuomo Nieminen.
– Fanucilla saamme tehtyä sarjatyöt mittojen puolesta täsmällisesti.
Kokemusta, vastuullisuutta ja näkemyksellisyyttä
Veljekset korostavat yrityksensä kilpailuetuina nopeaa toimituskykyä, omaa suunnittelua 3D-mallinnuksineen sekä rohkeutta tuoda omia näkemyksiä esiin asiakkaiden ratkaisuissa.
– Meiltä ei saa pelkkää ’kyllä onnistuu’ -vastausta – vaan aidosti mietittyä ratkaisua, sanoo Teemu Nieminen.
Ympäristövastuu näkyy arjessa: 70–80 prosenttia uusista tuotteista tehdään vanhoista tai jo valmiista työkaluista, mikä tekee toiminnasta ekologista ja kustannustehokasta.
Katse tulevaisuuteen – vakaasti mutta uudistuen
Hiomopalvelu Jussi Oy:n tulevaisuus näyttää vakaalta. Kysyntää on, vaikka ennustettavuus on vaikeutunut. Uuden lankasahan ansiosta yritys voi palvella entistä monipuolisempaa asiakaskuntaa ja ottaa vastaan töitä, joihin aiemmin ei ollut resursseja.
– Olemme selvinneet niin koronasta kuin maailmanpoliittisista kriiseistä ilman notkahduksia. Pitkä historia, vankka osaaminen ja hyvä konekanta luovat meille vahvan selkänojan tulevaisuuteen, summaa toimitusjohtaja Tuomo Nieminen.

Hiomopalvelu Jussi Oy
Tuomo Nieminen
toimitusjohtaja
puh. 050 328 6791
www.hpjussi.fi
Fanuc-lankasahoista:
MTC Flextek Oy Ab
puh. 029 030 0120
www.mtcflextek.fi