Sailomäen Metallityöt investoi tuotannon kehitykseen – uusi putkilaser tuo tarkkuutta ja kasvumahdollisuuksia

Kuva: Tretecin toimittaman JQ-Laser T280 -putkilaserin käyttökoulutus käynnissä huhtikuussa. Kuvassa Sailomäen Metallityöt Oy:n Tuomo Laurila, Michael Sandell sekä koneen asennuksesta vastanneen Fredse Oy:n toimitusjohtaja Toni Suhonen sekä tehtaan kouluttaja. Tuotantokäyttöön kone saatiin toukokuussa.

Raumalainen konepajayritys Sailomäen Metallityöt Oy on vahvistanut tuotanto­kapasiteettiaan merkittävällä investoinnilla uuteen JQ-Laser T280 -putkilaseriin.

Uusi kone tuo yritykselle lisää nopeutta, tarkkuutta ja mahdollistaa entistä monipuolisemman putkikappaleiden valmistuksen. Kyseessä on merkittävä investointi, jonka kokonaisarvo nousi 700 000 euroon.


Joustavaa konepajatoimintaa jo lähes 30 vuotta

Vuonna 1996 perustettu Sailomäen Metallityöt on kasvanut yhden miehen pajasta monipuoliseksi konepajaksi, jonka tuotanto- ja varastotilat käsittävät nykyisin yhteensä 1600 neliömetriä. Yritys työllistää seitsemän työntekijää omistajapariskunta Pasi ja Nora Sailomäen lisäksi.

Yrityksen tuotanto on laajaa ja asiakaskunta vaihtelevaa – joukossa on niin kuljetusyrittäjiä kuin suuria teollisuusyrityksiä, kuten Ketjurauma Oy, Metsä Fibre Oy ja Rauman kaupunki. Tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa jätekontit, vaihtolavat, kuljetinketjut sekä kaivinkoneiden kauhat. Työkuormat vaihtelevat yksittäisistä kappaleista satojen sarjoihin.
– Meillä ei valikoida vain parhaita hommia. Kaikki asiakkaat saavat yhtä hyvää palvelua, lupaa toimitusjohtaja Pasi Sailomäki.


Uusi JQ-putkilaser korvaa osin aiempaa sahaustekniikkaa ja mahdollistaa muun muassa kulmaraudan rei’ityksen, kulmintaa ja katkaisun. Materiaalit: musta rauta, AISI ja alumiini.


Putkilaseri nostaa tuotannon uudelle tasolle

Uuden JQ-Laser T280 -putkilaserin toimitti Tampereen Konetekniikka Oy (Tretec), ja se asennettiin huhtikuussa. Varsinainen tuotantokäyttö käynnistyi toukokuussa. Laite korvaa aiemmin käytössä olleita automaattisahoja ja tuo mukanaan merkittäviä etuja tarkkuudessa ja nopeudessa.

Putkilaser mahdollistaa putkien ja profiilien leikkauksen 15–260 mm halkaisijoissa, 7000 mm pituuksiin ja 20 mm seinämävahvuuksiin asti. Materiaalivalikoima kattaa mm. mustan raudan, AiSi-teräkset ja alumiinin. Koneen viisteleikkauspää mahdollistaa vaativampienkin osien työstön.
– Tällaiselle koneelle on alueella kysyntää, koska vastaavaa kalustoa ei ole muilla, Sailomäki kertoo.
Vaikka kone on vielä ylösajovaiheessa ja käytössä pääosin oman tuotannon tarpeisiin, tavoitteena on laajentaa asiakaspohjaa ja tarjota putkilaserleikkeiden alihankintaa jatkossa myös ulkopuolisille.


Investointi tulevaisuuteen

Putkilaserin hankinta tehtiin huolellisen vertailun jälkeen. Kilpailutuksen loppusuoralla oli mukana kaksi muuta konetta, mutta ratkaisevaksi tekijäksi nousivat luotettava toimittaja ja hyvät esittelyt Euroopan tehdaskierroksilla. Valittu kone on tehdasvakiomalli ilman erityisräätälöintiä.
– Tretecin kanssa yhteistyö sujui erittäin hyvin: toimitus, asennus ja koulutus menivät aikataulussa, Sailomäki kiittelee.

Putkilaserin käyttöönottoa varten rakennettiin 500 m² uutta tuotantotilaa, mikä tekee investoinnista kokonaisuudessaan merkittävän. Sailomäellä nähdään selkeästi uuden teknologian tarjoamat mahdollisuudet tuotantomenetelmien ja tuotesuunnittelun kehittämiseen.


Laatu ja toimitusvarmuus kilpailuetuna

Sailomäen Metallityöt on profiloitunut laadukkaana ja toimitusvarmana konepajana, joka palvelee asiakkaitaan joustavasti. Tuotanto pyörii 40 tunnin työviikolla, mutta tarvittaessa venytetään kiiretilanteiden mukaan.
– Meillä on hyvä tiimi, joka haluaa kehittyä. Tuotannon kehitys on jatkuvasti läsnä meidän arjessa, Sailomäki summaa.
Uusi putkilaser tukee juuri tätä kehitystyötä antaen valmiudet sekä tehokkaampaan nykyiseen tuotantoon että mahdollistaa siirtymisen uusiin tuotealueisiin tulevaisuudessa.

JQ-putkilaserilla ajettu koekappale.

Sailomäen Metallityöt Oy
Pasi Sailomäki
toimitusjohtaja
puh. 040 577 1717
www.sailomaenmetallityot.fi

JQ-putkilasereista:
Tampereen Konetekniikka Oy (Tretec)

Kalle Louhimo
puh. 040 136 3538
www.tretec.fi

Jaa artikkeli