Suomen teollisuus tähtää datan hyödyntämisessä maailman kärkeen – syntymässä jopa 65 000 työpaikkaa

Suomalaisten huippuyritysten Intelligent Industry -ekosysteemi tavoittelee kymmeniin tuhansiin uusiin työpaikkoihin johtavaa kasvua datan ja tekoälyn hyödyntämisellä. Mm. Nokia, Konecranes, Cargotec, Tieto ja SSAB käynnistivät syyskuussa Business Finlandin ja yritysten itsensä rahoittaman InDEx-ohjelman. InDExin mahdollisuudet pk-yrityksille ja startupeille ovat valtavat, arvioi ohjelmaa johtava DIMECC Oy.

”Suomessa tehtiin 10.9. teollisuushistoriaa, kun InDEx -ohjelmassa ­(Industrial Data Excellence) mukana olevat huippuyritykset käynnistivät käytännön työn kohti älykkään teollisuuden globaalia johtoasemaa. Avainroolissa on datan radikaalisti tehokkaampi hyödyntäminen mm. tekoälyn avulla”, kertoo Juha Pankakoski, Intelligent Industry -ekosysteemin puheenjohtaja ja Konecranes Oyj:n teknologiajohtaja. InDEx rakentaa Suomeen teollisuuden datayhteisöä ja yhteistä data-alustaa.
”Älykkään teollisuuden synnyttämiseksi ihmiset, koneet ja laitteet täytyy saada kommunikoimaan saumattomasti keskenään. Kunnianhimoisia tuloksia voidaan saada aikaan vain mittavalla yhteistyöllä, ja juuri siihen ekosysteemimme pyrkii. Intelligent Industry kokoaa yhteen teollisuutemme merkittävimpiä ja innovatiivisimpia toimijoita. Käynnistämämme InDEx-ohjelma on kansallisen mittakaavan suurhanke”, luonnehtii Pankakoski.
InDEx-ohjelman rahoittavat Business Finland ja ohjelmaan osallistuvat Konecranes, Cargotec, Danfoss, Elekmerk, Fastems, HT Laser, Nokia, PrimaPower, Raute, SSAB ja Tieto yhdessä.DIMECC InDEx-ohjelman akateemiset kumppanit ovat Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Helsingin yliopisto, Vaasan yliopisto ja VTT. Intelligent Industryn työtä johtava Antti Karjaluoto kuvaa tämän vajaan 10M€:n panostuksen hyötysuhdetta huikeaksi.
”Tähtäämme kasvuun, joka johtaa kymmeniin tuhansiin uusiin työpaikkoihin. Pessimistinen arvio on 25 000 uutta työpaikkaa viidessä vuodessa, optimistisempi arvio on 65 000 työpaikkaa. Tämä on mahdollista, koska datan tehokkaampi hyödyntäminen tuottaa arviolta 2-3 prosentin suuruisen vuosittaisen lisän teollisuusyrityksen liikevaihtoon. Lisäksi valmistavassa teollisuudessa jopa 99 prosenttia datan arvosta jää nyt hyödyntämättä globaalisti. Pystymme yhdessä nopeisiin tuloksiin, koska potentiaali on niin valtava. InDExiin osallistuvien yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 35 miljardia euroa”, kuvaa Karjaluoto.

Hyötyjinä sekä Suomen talous että ilmasto
Intelligent Industry -ekosysteemi ja InDEx-ohjelma luovat Suomelle monipuolista kasvua ja torjuvat samalla ilmastonmuutosta. Näin arvioi ekosysteemiä johtavan DIMECC Oy:n toimitusjohtaja Harri Kulmala. Kulmalan mukaan käynnistymässä on tekoälyvetoinen teollisuusvallankumous, jossa Suomella on datan osalta jo valmiiksi vahva asema. Tästä kertoo mm. EU-komission DESI-indeksi.
”Kun tuomme Suomen kansantalouteen yli miljardin euron verran uutta liikevaihtoa vuodessa, luomme huimat kasvumahdollisuudet pk-yrityksille ja startupeille. Alihankinnan kautta niitä on tulossa heti mukaan ainakin 40. Talouskasvu ja työpaikat eivät kuitenkaan ole ainoa hyöty. Voimme säästää datan älykkäämmällä käytöllä energiaa jopa kymmeniä prosenttia. Tällä on suuri merkitys ilmastonmuutoksen torjumiselle”, listaa Kulmala avautuvia myönteisiä mahdollisuuksia. ●

INFO

Konecranes Oyj
Juha Pankakoski, teknologiajohtaja
puh. 040 723 6460
juha.pankakoski@konecranes.com
DIMECC Oy
Antti Karjaluoto, Disruptive Renewal Officer
puh. 040 772 5440
antti.karjaluoto@dimecc.com
DIMECC Oy
Harri Kulmala, toimitusjohtaja
puh. 040 840 6380
harri.kulmala@dimecc.com
Business Finland
Sakari Karppinen, asiantuntija
puh. 050 557 7692
sakari.karppinen@businessfinland.fi