Tehdasesittelyssä lastunkuljettimien valmistaja Sarigöl Conveyors

Sarigöl Conveyors on Turkin johtava lastunkuljettimien valmistaja, jonka liikevaihto oli vuonna 2019 noin 4 miljoonaa euroa. Yritys on perustettu vuonna 2008, mutta yrityksen juuret lähtevät kuitenkin jo vuodesta 1994. Henkilöstön määrä on noin 70.

Tehdas sijaitsee Bulancakin alueella Giresunin kaupungissa Turkissa. Vuoden aikana tehtaalla valmistuu noin 1500 kuljetinta. Tuotevalikoima koostuu kolmesta pääryhmästä. Ensimmäinen ryhmä sisältää lastunkuljettimet ja varastointijärjestelmät – lastunkuljettimet, lastukipperit, -hissit ja -siilot. Toinen ryhmä on nesteensuodatusjärjestelmät sisältäen yksittäiset ja keskuslastuamisnestejärjestelmät, joita Sarigöl valmistaa saksalaiselle päämiehelle. Kolmanteen ryhmään kuuluu kokonaiset lastunkäsittelyjärjestelmät mukaan lukien lastulingot ja -murskaimet.

Yrityksellä on vientiä tällä hetkellä 22 maahan, ja päämarkkina-alueisiin kuuluvat Eurooppa sekä Turkki. Pääasiakkaita ovat metallintyöstökoneiden valmistajat kuten Spinner, Doosan ja AFM sekä näiden jälleenmyyjät.

 

Vahvuuksia hyödyntämällä ja jatkuvalla kehittämisellä erottautumista

Sarigölin vahvuutena on erittäin dynaaminen ja hyvin suunniteltu yritysrakenne. Tämä mahdollistaa sen, että reagointi on nopeaa ja jatkuvaa niin kotimaisilla kuin ulkomaisillakin markkinoilla. Vahvuuksiin kuuluvat ripeä kyselyihin vastaaminen, nopea toimitusaika ja lähetys sekä myynnin jälkeinen palvelu. – Piirre, joka tekee Sarigölistä johtavan toimijan tällä sektorilla, on oikea-aikainen ja rajaton tekninen tuki myynnin jälkeen, sanoo Suomessa merkkiä edustavan Tekupit Oy:n toimitusjohtaja Jari Vainio.

Kilpailijoista erottautumiskeinoina toimivat korkeat tuotantostandardit ja -tekniikat. Yrityksellä on TSE- ja CE-sertifikaatit, jotka ovat tehneet tuotannosta vieläkin modernimpaa ja tehtaasta suuremman näiden investointien jälkeen. Yrityksen politiikka tukee heidän uskoaan Turkin tulevaisuuteen, ja he aikovatkin investoida tämän mukaisesti.

Sarigölin myyntijohtajan Sevki Kecen mukaan yrityksellä on tärkeä rooli liki 20 vuoden kokemuksella tämän päivän lastuavien koneiden rakennusalalla. He ovat erikoistuneet lastunkuljettimien valmistamiseen ja ovat johtavassa asemassa tällä sektorilla.

 

Suuret investoinnit tukevat kehitystä ja tavoitteiden saavuttamista

Yrityksen kehittymistä on auttanut ja vauhdittanut parempi markkinointimateriaali yrityksestä ja tuotteista. Investointeja on tehty koneisiin, ohjelmistoihin ja ihmisiin paremman laadun saavuttamiseksi. Kun laatu on parantunut, nähdään kasvu myynnissä sen mukaisesti. Sarigölin aikainen ensimmäinen tehdas valmistui vuonna 2010, ja tällä hetkellä rakennetaan uutta tehdasta, jonka pinta-ala on peräti 7500 m2.

Vuonna 2020 Covid-19 vaikutti myyntiin pääosin maalis-, huhti- ja toukokuussa. Kesäkuussa alkoi elpyminen, ja nyt kaikki toiminta pyörii normaalisti.

 

INFO

Sarigöl Conveyors -tuotteiden
jälleenmyynti Suomessa
Tekupit Oy
Jari Vainio
puh. 040 7090 509
jari.vainio@tekupit.fi
www.tekupit.fi