Titaania ja erikoisteräksiä

Kuten yrityksen nimikin Titanium Gateway kertoo, kyseessä on titaani­tuotteiden toimittaja, ja toinen kiinteä osa yritystä on erikois­seosten välitys. Asiakkaita kuunnellen kohti kasvua.

Kahdeksan vuotta toiminut ruotsalainen Titanium Gateway on erikoistunut titaanin materiaalikauppaan. Perheyritys syntyi pitkän uran titaanien myynnin parissa tehneen Forsgrenin perheen laitettua pystyyn oman firman. Halu oli kehittää alaa asiakaslähtöisemmäksi ja olla lähempänä asiakasta. Näin ollen syntyi yritys, joka korostetusti pyrkii tietoisesti pitämään asiak­kaan ykkösenä.


Yrityksen ”kolme jalkaa”

Jo yrityksen lähtökohdista johtuen Titanium Gatewayn toiminnassa asiakaskumppanuus ja ketterä asiakaspalvelu korostuvat. Palvelut yritys räätälöi asiakkaan tarpeiden mukaan. Palvelumuotoja ns. ”yritysjalkoja” on tarkemmin jaoteltuna kolme. Ensimmäisenä jalkana seisoo Ruotsin varasto, joka on Pohjois-Euroopan suurimpia alan keskuksia. Varastosta löytyvät kaikki titaanin keskeiset laadut tanko- ja levytuotteina ja ne myös sahataan tai leikataan haluttaessa asiakkaan toivomaan mittaan. Palvelulupaus toimituksille on 24 tuntia tilauksesta.

Toisena jalkana on välityspalvelu mm. erikoisseosten alueella. Yritys etsii sopimuksesta asiakkailleen maailmalta heidän tarvitsemiaan, joskus hankalasti löydettäviä, tuotteita tällä alueella. Yleisimpinä voidaan mainita eri nikkeliseokset.

Kolmas jalka on sopimusvarastopalvelu. Yritys varastoi asiakkailleen heidän tarvitsemiaan kriittisiä materiaaleja valmiina heti toimituksiin. Tällä tavalla asiakas voi luottaa, että tarvittavaa laatua löytyy nopeasti sopivaan hintaan.


Kehittyvää toimintaa

Titanium Gateway aloitti toimintansa Ruotsissa. Heti alussa yrityksen toiminta laajeni myös Saksaan, jossa on vuosien ajan toiminut myös paikallinen organisaatio. Nykytoiminta on globaalia, mutta erityisesti asiakkaat ovat Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.

Ruotsin ja Saksan tukikohtien lisäksi paikallinen organisaatio toimii Suomessa. Riku Aaltonen on viimeisen kahden vuoden mittaan rakentanut Suomen toimintoja pikkuhiljaa keskuspaikkanaan Hyvinkää. Suomea ja Baltiaa palveleva toimisto on otettu markkinoilla hyvin vastaan. Yhtenä osasyynä Suomen toimisto perustettiin olemassa olevien asiakkaiden toivomuksesta ja kahden vuoden aikana myös uudet asiakkaat ovat löytäneet Titanium Gatewayn hienosti.

Titanium Gatewayn organisaatio on kevyt ja ketterä, mikä mahdollistaa ripeän toiminnan niin asiak­kaiden parissa kuin myös yrityksen kehittämisessä. Viimeisimpänä kehitysaskeleena on vesileikkeiden tarjonta omasta varastomateriaalista.

Vasemmalta oikealle: Filip Forsgren, Riku Aaltonen ja Matilda Forsgren.