5-akselinen HAAS VR-8 toi jopa 30 % tehonlisäyksen Merocapin tuotantoon

Viime vuonna 30 vuotta täyttänyt muovin työstämiseen erikoistunut alihankkija Merocap Oy on tehnyt viimeisen kolmen vuoden aikana merkittäviä investointeja tuotantonsa kehittämiseen ja tehostamiseen. Uusimpana konehankintana viime vuoden lopussa yritys investoi 5-akseliseen koneistuskeskukseen HAAS VR-8, jolla korvattiin kaksi vanhempaa 3-akselista konetta.

Muovituotteiden valmistuksen asiantuntija Merocap Oy aloitti toimintansa vuonna 1992 Espoossa. Kasvun edellyttämänä yritys muutti Kirkkonummelle ja samasta syystä vuonna 2005 Nummelaan, jossa yritys toimii edelleen 2 000 m2 toimitiloissa. Merocapin 500 m2 kokoinen toinen yksikkö sijaitsee Lohjalla, jossa keskitytään erilaisten rullamateriaalien muovituotantoon. Muovituotteiden valmistuksen ohella Merocapin palveluvalikoimiin kuuluvat myös teollisuuden kunnossapito ja CNC-koneistukset sekä vaativat alihankintakoneistukset. Lisäksi Merocap valmistaa erilaisia design-tuotteita.
– Olemme luova, nuorekas ja joustava yritys, jonka intohimoihin kuuluu esteettinen kauneus ja tuotteen toimivuus. Suunnittelemme ja valmistamme muovituotteita sekä laadukkaita muoviosia teollisuudelle ja kaupan alalle sopimusvalmistuksena ­asiak­kaiden tarpeiden mukaan, kertoo tämän perheyrityksen toisen polven edustaja hankintapäällikkö Janita Kannus-Markkanen.


Myös muovien teknistä myyntiä

– Tarjoamme laadukasta ja kokonaisvaltaista muovituotantoa ja muovituotteiden valmistusta. Valmistuspalvelumme kattaa tuotesuunnittelun, tuotteiden valmistuksen ja loppukokoonpanon. Kun tarvitset ensiluokkaista, Suomessa tehtävää muovin valmistusta tai tasokkaita muovituotteita, kannattaa kääntyä meidän puoleemme. Meiltä saatavilla myös todella kattava valikoima muovimateriaaleja, jota myös tekninen myyntimme markkinoi laajasti. Muovimateriaalitarpeissa kannattaakin suunnata nettisivuillemme www.merocap.fi. Sieltä löytyy yhden portaalin kautta erilaiset raaka-aineet ja tuotteet. Tuotekategorian alta löytyy muun muassa huippudesign-tuotteita kuten ikoniset Eero Aarnion suunnittelemat riippuvalaisimet, vinkkaa Merocap Oy:n perustaja, myyntijohtaja Jarmo Kannus.

Viimeisen kolmen vuoden aikana Merocap on tehnyt useita mittavia koneinvestointeja. Kuvassa viime vuonna hankittu täysautomaattinen tyhjiömuovauskone CMS.


Muovituotteiden moniosaaja

– Olemme tyhjiömuovauksen, teknisen koneistuksen ja levytavaran jatkojalostuksen erikoisosaaja. Näitä palveluita meillä tuottaa parikymmentä todella ammattitaitoista ja pitkän kokemuksen omaavaa alan ammattilaista. Kokonaisvaltainen muovituotanto ja muovituotteiden valmistus on luonut meille vakaan yli 30-vuotisen kasvutarinan, joka tuottaa tänä päivänä noin 3,4 miljoonan euron liikevaihdon, kiteyttää Janita Kannus-Markkanen.
– Moniosaamisesta ja tuotteiden pitkälle jalostuksesta voisi nostaa esiin tulostamomme, jonka UV-tulostimilla voidaan esimerkiksi tulostaa logot tuotteisiin, tehdä ja mallintaa rasterointeja, tuottaa banderolleja tai vaikkapa tarroja asiakkaiden tarpeisiin. Näillä lisäpalveluilla tuotamme lisäarvoa asiakkaidemme tuotteisiin. Asiakaskuntamme onkin todella laaja, useita satoja, jotka edustavat monipuolisesti eri toimialoja. Myös vienti on kasvava sektori. Tuotteistamme noin 15 % tällä hetkellä päätyy lopulta vientiin, sanoo Jarmo Kannus.

Merocapin HAAS VR-8 -5-akselikeskus kääntyvällä karalla, mikä mahdollistaa suurikokoisten kappaleiden työstämisen. Koneen ominaisuuksista mainittakoon mm. dynaaminen nollapiste 5-akselikoneistukseen ja suurnopeuskara 20 000 rpm.


5-akselinen HAAS nosti teho- ja kokoluokkaa

Viimeisen kolmen vuoden aikana Merocap on tehnyt isoja koneinvestointeja. – Hyvä konekanta on osaavan ja sitoutuneen henkilökuntamme ohella perheyrityksemme toiminnan kulmakiviä. Paitsi että uusi ja tehokas konekanta seisoo jatkuvuutemme takeena, tahtotilamme on myös ettei työntekijöidemme tarvitse tehdä huonoilla koneilla töitä, vakuuttaa Kannus.

Viimeisin Merocapin investointi on 5-akselinen koneistuskeskus HAAS VR-8. Kannus on tyytyväinen konetoimitukseen. – Koneen toimitus meni Grönblomin hoitamana erinomaisesti. Ihmettelimme, että projekti meni kellolleen aikataulussa loppuun asti. Myös asennus ja koneen ylösajo meni nappiin. Koneen tuonut rekka saapui sovitusti pihaan aamulla kello kahdeksan ja iltapäivällä HAAS oli jo toimintakunnossa. Tähän mennessä yksikään konetoimitus ei ole mennyt näin hyvin. Toimitus todella yllätti positiivisuudellaan, kehuu Kannus.
– Kaksi vanhempaa 3-akselista konetta ajettiin loppuun ja uusi 5-akselinen HAAS tuli näiden seuraajaksi viime vuoden lopussa. HAAS nostaa meidät seuraavalle tasolle monipuolisuudellaan. Kuuntelimme hankintaprosessissa koneistajiemme mielipiteitä ja lopulta heidän sanansa kallisti konevalinnan HAASiin. HAASin joustavuus ja tekniset ominaisuudet vakuuttivat meidät, perustelee Kannus konevalintaa.
– HAAS VR-8 nosti meidät pykälää isompaan kokoluokkaan mitoillaan X = 1626 mm, Y = 1016 mm ja Z = 1067 mm, kun aiemmat koneemme olivat kokoa 750 x 1 000. Koska HAAS VR-8 on kääntyvällä karalla varustettu, siihen mahtuu isompikin kappale työstettäväksi. Koneessa on myös dynaaminen nollapiste 5-akselikoneistukseen ja suurnopeuskoneistuksen mahdollistava 20 000 r/min kara.
– Kappaleita ei tarvitse enää käännellä, vaan ne tulevat yhdellä kiinnityksellä valmiiksi. Tämän ja HAASin hienojen teknisten ominaisuuksien ansiosta arvioimme sen tehostavan 30 % työstöaikoja. HAASin ominaisuudet on jo kentällä huomattu, sillä saimme koneen ansiosta merkittävän uuden ison tilauksen, iloitsee Kannus.


Hyvä tilanne ja näkymät

– Isojen investointiemme myötä, kuten tämä HAAS VR-8, olemme entistä monipuolisempi ja kilpailukykyisempi toimija vastaamaan yhä kasvavan asiakaskunnan palvelemiseen. Tilanteemme kaiken kaikkiaan on hyvä. Tilauskantaa on näkyvissä poikkeuksellisen pitkään, jopa puolen vuoden päähän. Ja kun jatkuvuuskin on yrityksessämme taattu toisen sukupolven jo perheyrityksessämme työskennellessä, voimme hyvillä mielin suunnata kohti seuraavaa 30-vuotista kautta, päättää Kannus.

Merocap Oy
Jarmo Kannus
myyntijohtaja
puh. 0400 464 025

Janita Kannus-Markkanen
hankintapäällikkö
janita.kannus-markkanen@merocap.fi
www.merocap.fi

HAAS työstökoneista:
Grönblom Machines Oy
Janne Ruohonen
osastopäällikkö
puh. 050 364 4420
www.gronblom.fi

HAAS VR-8 -koneistuskeskuksen toimittaneen Grönblom Machines Oy:n osastopäällikkö Janne Ruohonen ja Merocap Oy:n hankintapäällikkö Janita Kannus-Markkanen uuden 5-akselikoneen äärellä. Uudella HAASilla Merocap arvioi saavuttavansa jopa 30 % tehonlisäyksen vanhoihin koneisiinsa verrattuna.