Alihankinnassa kohdataan tänä vuonna virtuaalisesti

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävät Alihankinta-messut jouduttiin siirtämään ensi vuoteen. Suomen suurin teollisuuskylä ei kuitenkaan hiljene, vaan kokoaa joulukuussa alan ammattilaiset ja asiantuntijat yhteen virtuaalisesti.

Virtuaalitapahtuma tarjoaa yrityksille mahdollisuuden ylläpitää asiakassuhteita ja esitellä tuotteitaan ja toimintaansa myös poikkeusvuonna. Luvassa on merkityksellisiä kohtaamisia ja tilaisuuksia verkostoitumiseen monelle jo tutun Brella-palvelun kautta.

Jokainen virtuaalitapahtumaan ilmoittautunut näytteilleasettaja saa palveluun oman esittelysivunsa, josta on yhteys yrityksen omille nettisivuille ja haluttaessa myös sosiaalisen median kanaviin. Sivulla on mahdollista esitellä yritystä ja tuotteita myös kuvin ja videoin.

Alihankinnan virtuaalitoteutuksessa panostetaan ennen kaikkea tapaamisiin, mutta mukana on tuttuun tapaan mm. perinteiset Vuoden pää- ja alihankkijan palkitsemiset, puheenvuoroja sekä paneelikeskusteluja.

Virtuaalitapahtuma
aukeaa tiistaina 8.12. klo 8:00 ja
sulkeutuu torstaina 10.12. klo 24:00.