CMA on jopa puolittanut Järvelän tuotannon kappaleaikoja

Järvelän veljesten Visan ja Iiron yritys­ryppääseen kuuluvat Metalli Järvelä Oy ja ­Metalli Järvelä Laser Oy ovat investoineet yli 4 miljoonaa euroa 2020-luvulla. Viime elokuussa tuotantoon Vossin toimittama CMA 3 RD 4506 CNC-poraus- ja kierteityskeskus on vahvistanut merkittävästi yrityksen putkien jatkojalostusastetta, ja parhaimmillaan kappaleiden läpimenoajat ovat jopa puolittuneet CMA:n ansiosta.

Rauno Järvelä perusti Metalli Järvelän vuonna 1986. Vuonna 2017 yrityksessä toteutettiin sukupolvenvaihdos, jolloin omistajuus siirtyi Visa ja Iiro Järvelälle. – Vuosituhannen kieppeiltä lähtien tekeminen on muuttunut merkittävästi. Automaatioasteemme on noussut 2000-luvulla rajusti, eikä tänä päivänä isoa rälläkkää enää paljon käytetä. Olemme investoineet rajusti uuteen konekantaan sekä tuotannon kehittämiseen, mikä on myös tuottanut hedelmää. Tänä päivänä työllistämme 35 henkilöä, jotka jatkojalostavat yli 1 000 000 kg terästä vuodessa. Tästä muodostuu vuositasolla noin kuuden miljoonan euron liikevaihto, kertoo toimitusjohtaja ­Visa Järvelä.

– Asiakaskuntamme on laaja. Vuositasolla palvelemme noin paria sataa asiakasta. Laaja ja monimuotoinen asiakaspohjamme turvaa tekemistämme, kun toiminta ei nojaa muutamaan tukijalkaan, arvioi hallituksen puheenjohtaja Iiro Järvelä.

Iso osa Järvelän tekemisestä on putkien ympärillä – se muodostaa noin 70 % kokonaisuudesta. Putkien käsittely työllistää myös hitsausta ja kokoonpanoa. Muita sektoreita ovat muun muassa erilaiset teräsrakenteet, hoitotasot, kaiteet ja teräsrungot. Asiakkaille toimitetaan tuotteita aina valmiiksi kokoonpantuihin ja pintakäsiteltyihin kokonaisuuksin saakka. Järvelän käsittelemä materiaali on pääosin mustaa terästä. Sarjakoot lähtevät yksittäiskappaleista satojen kappaleiden eriin.
Järvelän tuotantoa tehdään Kaustisissa kolmessa eri pisteessä. Yksi halli on erikoistunut putkenkäsittelyyn, toinen hitsaukseen (jossa sijaitsee myös levylaser). Kolmas yksikkö on vuonna 2023 valmistunut 850 m2 toimitila, johon on sijoitettu putkilaser. Kaiken kaikkiaan tilaa on käytössä 3 500 m2.

CMA:n jykevät jyrsinominaisuudet tuovat paljon lisämahdollisuuksia Metalli Järvelä Oy:n tuotantoon. Joidenkin kappaleiden läpimenoajat ovat jopa puolittuneet uuden CMA:n ansiosta.


CMA:n ainutlaatuiset ominaisuudet

Järvelän tuotannossa oli Vossin toimittama CMA-poraus- ja kierteityskeskus vuodesta 2008. – Tuo CMA palveli erittäin luotettavasti ja oli kovassa käytössä kahdessa vuorossa. Kun se alkoi tulemaan tiensä päähän, oli varsin turvallista valita uudeksi merkiksi jälleen CMA. Muitakin merkkejä toki kartoitettiin, mutta tarvitsemiamme ominaisuuksia ei muilta merkeiltä löytynyt, perustelee Visa CMA-merkkiuskollisuutta.
– Koneen toimitus sujui Vossin hoitamana tämänkin projektin osalta erinomaisesti: kesäkuun alussa tilattu CMA oli jo elokuussa tuotantokäytössä, kehuu Iiro Järvelä.
Visa Järvelä kehuu uuden CMA:n ominaisuuksia: – CMA:ssa on kunnon jyrsinominaisuudet. Myös poraus- ja kierteitys­ominaisuudet ovat menneet eteenpäin. Niin ikään CMA:n graafisella käyttöliittymällä varustettu ohjelmapuoli saa operaattoreiltamme kiitosta. Osien simulointi toimii hyvin eliminoimaan törmäykset, jatkaa Iiro.
– Meillä on tuotannossa kappaleita, jota pitää jälkityöstää laserin jälkeen. Nämä on aiemmin teetetty alihankkijoilla tai tehty itse manuaalisesti jyrsimällä. Nyt nämä voidaan tehdä omassa tuotannossamme kustannustehokkaasti. Tietyissä kappaleissa kappale­ajat ovat puolittuneet uuden CMA:n ansiosta, iloitsee Visa Järvelä.


CMA:lla uudenlaisia ja valmiimpia tuotteita omasta tuotannosta

– CMA mahdollistaa paljon ja pystymme tekemään sillä kappaleita, joita emme ennen pystyneet toteuttamaan. Myös tuotantomme omavaraisuusaste nousee edelleen. Olemmekin hyvin omavaraisia tekemisessämme. Ainoastaan koneistuksia ja pintakäsittelyt on ulkoistettu, jatkaa Visa.

CMA:n ohjaus saa paljon kehuja operaattoreilta. Etenkin simulointimahdollisuus saa osakseen ylistäviä sanoja.


Yli 40 konetta Vossilta

Metalli Järvelä on hankkinut vuosien varrelta Vossilta 43 konetta. – Yhteistyö Vossin kanssa on ollut hyvää ja toimivaa kaikin puolin. Heiltä on löytynyt koneita teknologian eturintamasta tuotantoamme kehittämään. Näiden hankintojen myötä meillä on huippuvireinen viimeisen teknologian konekanta – olemme panostaneet siihen todella paljon, vakuuttaa Visa Järvelä.
– Huippukonekantamme on yksi kilpailuvalteistamme kuten myös sitoutunut ja joustava ammattinsa osaava nuorekas huippujoukkueemme. Tämän yhdistelmän ansiosta olemme monipuolinen ja joustava kumppani. Tämä on huomattu myös asiakaskunnassamme, sillä töitä on riittänyt mukavasti. Myös tulevaisuuden näkymät ovat varsin positiiviset, päättää Visa.

Metalli Järvelä Oy
Visa Järvelä
toimitusjohtaja
puh. 040 839 8942
Iiro Järvelä
hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 839 8943
www.metallijarvela.fi

CMA- ja Timesavers-koneista:
Vossi Group Oy
puh. 010 8200 500
www.vossi.fi

Timesavers 42 HWRB on yksi Järvelän lähiaikojen investoinneista, jolla viimeistellään laserleikattujen levyjen reunat pyöreiksi ja tasalaatuisiksi. Kuvassa Metalli Järvelän perustaja Rauno Järvelä asennukseen menossa olevan Timesaversin äärellä.
– Tämä uusi CMA mahdollistaa paljon ja pystymme tekemään sillä kappaleita, joita emme ennen pystyneet toteuttamaan, kertovat Visa ja Iiro Järvelä uuden CMA-poraus- ja kierteityskeskuksen äärellä.