Ounevalle Lissmac pintojen ja reunojen hiontaan

Ouneva Oy on hankkinut Lissmacin märkähiomakoneen SMW1 kappaleiden viimeistelyyn. Koneen hankinta tuli ajankohtaiseksi määrien noustessa.

Ouneva Oy:n tarina lähti liikkeelle vuonna 1972 kuparisten sähköliittimien valmistuksesta kasvavan sähköteollisuuden tarpeisiin. Alkuvuodet yritys toimi Virroilla vanhassa navetassa, josta se siirtyi 1980-luvun alussa Tuupovaaraan. Tänä päivänä Ouneva Group on teollisuuden sopimusvalmistaja ja tuotekehityskumppani, jonka teknologiavalikoima kattaa niin metallin, muovin, elektroniikan kuin pintakäsittelyn valmistusprosessit.

Ouneva Group on ollut merkittävä työllistäjä Pohjois-Karjalassa yhtiön alkuvuosista lähtien. Konsernin liikevaihto on yli 130 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 700 henkilöä Suomessa ja Virossa. Konsernissa tehdään ohutlevymekaniikkaa monipuolisella konekannalla. Aihiot leikataan lävistämällä ja laserleikkaamalla, taivutukset hoituvat särmäyspuristimilla ja taivutusautomaatilla.

Uusin hankinta tehtaalle on Lissmacin märkähiomakone SMW1 kappaleiden viimeistelyyn.
”Meillä on ollut useamman vuoden ajan kasvava tarve kappaleiden viimeistelyhiontaan. Olemme toistaiseksi onnistuneet ostamaan hionnan ulkoa palveluna, mutta nyt määrien noustessa oman koneen hankinta tuli ajankohtaiseksi”, toteaa yksikön johtaja Petri Silvennoinen.

Lissmac SMW on kone, joka käsittelee kappaleen märkähiontana. Koneella pystytään tekemään reunapyöristykset ja myös hiomaan pinnat, myös harjaukset julkisivupintoihin onnistuu.
”Meillä hiotaan useita eri materiaaleja ja myös pieniä eräkokoja, joten nopea vaihto eri materiaalien välillä on meille todella tärkeä asia. Myös alumiinia hiotaan paljon, tässä märkähiontaprosessi on turvallinen tapa tehdä”, Silvennoinen kertoo.

Märkähiontaprosessi soveltuu erinomaisesti juuri herkille materiaaleille, joissa pintaa ja reunoja ei saa hioa voimakkaasti. Kappale hiotaan märkänä ja hionnan jälkeen koneen poistopuolella on kuivauspää, joka kuivaa kappaleen. Hionnasta syntyvät partikkelit kulkeutuvat nesteen mukana suodattimeen.
”Lissmac SMW on mainio lisä moderniin ja energiatehokkaaseen konekantaamme. Laatu on meille merkittävä kilpailutekijä, ja sitä meidän asiakkaammekin meiltä vahvasti edellyttävät. Olemme viime vuosina investoineet voimakkaasti ja sama kehitys tulee jatkumaan”, Silvennoinen tiivistää.


www.ounevagroup.fi

Lissmac-koneista:
Coastone Oy
Janne Raittila
puh. 050 553 7098
www.coastone.fi

Ouneva hankki Lissmacin märkä­hioma­koneen SMW1 kappaleiden viimeistelyyn. Kuvassa levytyöoperaattori Heidi Hakola.