Control Express Finland – ohutlevyjen erikoisosaaja

Mekaniikka- ja ohutlevyratkaisujen toimittaja Control Express Finland hakee pitkiä kumppanuuksia sekä kilpailee palvelulla. Toiminnan kantavana voimana on kumppanuusajattelu, joka tarkoittaa tuoteprosessiin osallistumista jo tuotekehitysvaiheesta lähtien aina tuotantoon asti. Saman katon alta löytyykin tuotannon lisäksi asiakkaiden palvelemiseksi myös tuotekehitysosasto. Luonnollisesti asiakkaita palvellaan myös sopimusvalmistajana, jos sellaiselle on tarvetta.
– Meillä on huippuluokan erikoisosaamista, joilla voimme tukea asiakkaitamme jo tuotekehityksen alkuvaiheista lähtien aina valmistukseen asti. Meidän suunnittelijamme tuntevat ohutlevyjen vahvuudet ja rajoitteet. Osallistumalla tuotekehitykseen alusta asti voimme auttaa optimoimaan kappaleiden rakennetta muun muassa toimivuuden, painon ja valmistettavuuden osalta. Kun optimointia voidaan tehdä alusta asti, voidaan tuotekehityksessä välttyä paljolta turhalta työltä ja suunnitelmien muuttamiselta. Tuotekehityksen tavoitteena on saada toiminnallisesti hyviä ja kustannustehokkaita kappaleita, joten myös valmistusmyötäisyys on jatkuvasti suunnittelun osana. Tuotanto ja tuotekehitys kulkevat meillä käsi kädessä ja kummankin osaaminen tukee toista, kertoo Control Express Finlandin toimitusjohtaja Teemu Vastamäki.

Uusi pistehitsaussolu täydentää erikoistumista pistehitsaukseen.


Monipuolinen tuotekehittäjä

– Me voimme osallistua tuotekehitykseen eri tavoilla tarpeen mukaan. Kyse voi olla kevyimmillään suunnitelmien kommentoinnista tai täysipäiväisestä tuotekehitystiimin jäsenyydestä. Otamme myös erittäin mielellämme vastaan suunnitteluun liittyviä haasteita ja ideoita. Oikea ratkaisu katsotaan aina tarpeen mukaan.
– Hyvä esimerkki osaamisestamme on meidän kehittämämme, patentoitu kalottirakenne, joka lisää merkittävästi rakenteiden kestävyyttä ja jäykkyyttä. Sen avulla rakenteen painoa voidaan keventää jopa 85 %. Se parantaa myös toiminnallisuutta pienentämällä resonointia ja värinöitä. Rakenteisiin saadaan erilaisia muotoja ja pintakäsittelyjä, täsmentää Vastamäki.


Jatkuvaa panostusta tuotannon tehokkuuteen

– Tuotekehitysosaamisen lisäksi meillä on myös huippuluokan tuotantoteknistä osaamista ja laitteita. Viime kesänä otimme käyttöön ensimmäisen pistehitsausrobottimme ja levyjen työstöön hankimme uuden yhdistelmäkoneen, jossa on laser ja iskevät työkalut. Pistehitsausrobotti täydentää erinomaisesti konekantaamme, sillä meillä on jo valmiiksi erityistä osaamista pistehitsauksesta ja automaation ansiosta meillä on nyt kykyä valmistaa suuria sarjoja erityisen tehokkaasti. Työntekijöille on myös mielekkäämpää, kun he voivat keskittyä vaativampiin piensarjoihin robottien hoitaessa massatuotannon.
– Uusimpien laitehankintojen yhteydessä uusimme myös koko tuotannon layoutin. Nyt materiaalivirrat ovat tehostuneet ja läpimenoajat lyhentyneet entisestään. Työturvallisuus on myös parantunut, kun selkeämpi virtaus on vähentänyt tarvetta ajaa trukeilla sisätiloissa.
– Tuotannossakin haluamme myydä nimenomaan ratkaisuja asiakkaan haasteisiin, pelkän koneajan sijasta. Meiltä ostetaan nimenomaan silloin, kun kaivataan ratkaisuja eli osaamista vaativia tuotteita ja palveluita.


Jalat maassa ja katse tulevaisuudessa

Control Express Finlandin historia ulottuu vuoteen 1993 asti. Lähes 30 toimintavuoden aikana on liiketoimintaa järjestelty uusiksi erikoistumalla ohutlevyihin ja mekaanisiin tuotteisiin. Nyt liikevaihto on viiden miljoonan euron luokassa ja työntekijämäärä on jo lähes 40. Asiakassuhteet ovat pitkiä, ja asiakaspohja on erittäin monipuolinen.
– Olemme tarkoituksella pyrkineet monipuoliseen asiakaspohjaan. Koska osaamisemme on nimenomaan mekaniikassa ja ohutlevyissä, on järkevää keskittyä siihen, eikä niinkään asiakkaiden toimialoihin. Laaja asiakaspohja myös tasoittaa kysynnän vaihteluita ja turvaa jatkuvuutta. Myymme lähinnä Suomeen, mutta tuotteitamme päätyy myös vientiin osana lopputuotteita.
– Tulevaisuudessa aiomme jatkaa samalla linjalla maltillisesti kasvaen. Laajennamme tarpeen mukaan ja kehitämme jatkuvasti. Työnantajana haluamme olla kasvattamassa tulevaisuuden huippuosaajia. Juuri osaaminen on lopulta se, mikä tekee eron, ja ammattitaito hiotaan huippuunsa tekemällä. Kuka tahansa voi ostaa koneen, mutta sen käyttö laadukkaasti ja tuottavasti on se, mistä ero tulee. Meillä on paljon harjoittelijoita ja kaikkia hyödyttävä yhteistyö on tiivistä paikallisen ammattikoulun ­kanssa.
– Me olemme auttaneet asiakkaitamme menestymään tuottamalla ratkaisuja haasteisiin, me teemme sitä nyt ja teemme sitä jatkossakin, Vastamäki päättää.

Uudesta kombikoneesta löytyy iskevät ja muovaavat työkalut sekä laser.

Control Express Finland Oy
info@cef.fi
www.cef.fi
Teemu Vastamäki
toimitusjohtaja
puh. 040 518 8821
teemu.vastamaki@cef.fi

Control Express Finlandin erikoisuus on itse kehitetty kalottirakenne, jolla rakenteen painoa voidaan vähentää jopa 85 %.
Tuotantotilat on järjestetty laiteinvestointien yhteydessä täysin uusiksi.

Lue artikkeli Eurometalli-lehdestä