Oku Iki syntyi intohimosta metalliin – kirkollistuotteet ja liikelahjat ovat suomalaista muotoilua ja tuotantoa

Osaaminen, luovuus ja me­talli – nämä elementit Okun Koneistuspalvelu nivoi yhteen. Syntyi OKU IKI, tyylikäs valikoima liikelahjoja sekä ehtoollispikareita. Design from Finland -merkki kertoo, että tuotteet on muotoiltu Suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti. OKU IKIn kotimaisuudesta viestii Avain­lippu-merkki. Okun Koneistuspalvelu tunnetaan hienomekaniikan ja tarkkuustyöstön erikoiskoneistamona. Okun valmistamia tarkkuusosia hyödynnetään kaivosten uumenista avaruuteen sekä kotimaassa että maailmalla. Laajentuminen satelliittien, lentokoneiden, paperikoneiden ja vaikkapa kuidunvalmistuslaitteiden osatoimituksista liikelahjojen ja ehtoollispikarien valmistukseen on lopulta pitkällisen suunnitelman näkyväksi tekemistä. 

– Itse asiassa ensimmäiset ehtoollispikarien toimituksen Oku aloitti jo vuonna 2015. Pikarien valmistus käynnistyi asiakkaan tarpeesta. Toiveena oli suomalainen vaihtoehto, aikaa ja käsittelyä kestävä tuote. Hygieenisyys oli alusta lähtien yksi keskeinen kriteeri. Nyt koronapandemian aikana ominaisuus on edelleen korostunut, Okun Koneistuspalvelun myyntijohtaja Jarmo Eklund taustoittaa.

Kun ehtoollispikarit saivat rinnalleen metsästys- ja erähenkiset liikelahjat, Okun omia tuotteita varten luotiin kokonaan uusi brändi, OKU IKI.  
– OKU IKI -liikelahjatuotteiden ytimessä ovat materiaali ja muotoilu, kestävä kehitys ja luonto. Omasta kokemuksesta tiedämme, miten haastavaa aidosti ilahduttavan ja merkityksellisen liikelahjan löytäminen voi olla. Syntyi ajatus omasta tuotteesta – kotimaisesta. OKU IKI -liikelahjojen aihepiiri soveltuu mitä parhaiten meille tutun teknologiateollisuuden asiakaskuntaan.

OKU IKI -brändin rakentaminen käynnistyi viime vuonna. Okun Koneistuspalvelun tyylin mukaisesti tuotteiden, pintakäsittelyjen, lasermerkkausten ja pakkausten jokainen yksityiskohta on loppuun asti hiottu. Tuotteiden toimitukset käynnistyvät syyskuussa 2021. 

OKU IKIin kytkeytyy vahva tarina kaivosteollisuudestaan tunnetussa Outokummussa. Tarinaan ja OKU IKI -tuotteisiin kannattaa tutustua osoitteessa www.okuiki.fi.

Okun Koneistuspalvelu Oy
Jarmo Eklund
myyntijohtaja
puh. 0500 196 710
jarmo.eklund@oku.fi
www.okuiki.fi

Lue artikkeli Eurometalli-lehdestä