Duroc on Doosanin vahva kumppani Suomessa

Doosan-työstökoneet ovat hyvinkin tuttu ilmestys suomalaisissa konepajoissa. Doosania Suomessa edustava Duroc Machine Tool Oy ei sen sijaan ole vielä saavuttanut asemaa yhtä tunnettuna brändinä Suomessa, mutta yritys on kasvanut viiden toimintavuotensa aikana alan merkittäväksi toimijaksi ja myös Duroc on tätä nykyä tuttu yhä useammalle konepajamiehelle.

Duroc Machine Tool Oy on toiminut Suomessa vuodesta 2014 lähtien. Toimitusjohtaja Sakari Saarinen valaisee yrityksen perustamiseen johtaneita syitä. – Suomeen haluttiin Doosan-työstökoneiden menestyskonseptia jatkamaan vahva toimija. Durocilla on pitkä historia Doosanin kanssa Pohjoismaissa ja Duroc olikin luonnollisin ja paras valinta merkin edustajaksi myös Suomessa. Nyt viisi vuotta jälkeenpäin voidaan todeta, että olemme onnistuneet Duroc Machine Tool Oy:n kanssa maassamme hyvin. Olemme onnistuneet rakentamaan osaavan Doosan-organisaation palvelemaan suomalaista konepajateollisuutta. Onnistuneesta konseptistamme kertoo myös tavoitteiden mukaisesti kasvaneet liikevaihtolukumme: viidessä vuodessa ensimmäisen vuoden 2,1 M€ liikevaihto on muuttunut päivän lukemiin
7,5 M€. Ja kun yrityksemme takana seisoo liikevaihdoltaan 300 M€ kokoinen ruotsalainen pörssiyhtiö, asiakkaamme voivat olla varmoja, että Duroc on asiakkaidensa tukena myös tulevaisuudessa Doosaneiden rinnalla koneiden koko elinkaaren ajan.

Haasteelliset lähtökohdat
– Täytyy myöntää, että haasteet yrityksemme alkumetreillä olivat kovat. Ensimmäisenä vuotena aloitimme täysin tyhjästä. ­Doosan brändinä oli tuttu, mutta Duroc yrityksenä suomalaisille tuntematon. Alkuaikoina lähestymistapamme olikin enemmän Doosan edellä, nyttemmin on myös Duroc yrityksenä tullut suomalaisille tutummaksi. Saimme kuitenkin erinomaisen startin toiminnallemme, koska tiimiimme liittyi heti kovan luokan osaajajoukko: työntekijöillä on yhteenlaskettuna yli 100 vuoden kokemus Doosanin kanssa toimimisesta, kertoo Saarinen yrityksen alkumetreistä.
– Myös Soralucen koneet tulivat melko nopeasti täydentämään tarjontaamme isossa päässä. Käytännössä Soralucen tarjonta alkaa siitä, mihin Doosanin kokoluokka loppuu. Myös Soralucesta henkilökunnallamme on vankka osaaminen aiemmasta työhistoriastaan. Doosan on ehdoton syömähampaamme, mutta espanjalainen Soraluce järeän kokoluokan huippukoneena on niin ikään tärkeä palanen tarjoa­maamme kokonaisuuteen, jolla haluamme parantaa suomalaisen konepajateollisuuden kilpailukykyä alati globaalimmaksi muuttuvassa kentässä, jatkaa Saarinen.

Yksi merkki – yksi toimintatapa
Saarisen mukaan yhden päämerkin kanssa toimiminen luo selkeitä etuja. – On iso etu keskittyä vain yhden päämerkin kanssa toimimiseen. Kun koneet edustavat high-end-tasoa, olisi vaikea kuvitella organisaatiota, jolla riittää kapasiteettia hoitamaan usean eri merkin riittävät toimenpiteet varmistaakseen asiakkaalle tarvittavat palvelut koneen hankinnasta aina elinkaaripalveluihin asti. Emme halua, emmekä edes kykenisi hoitamaan useampaa eri merkkiä täysimääräisesti. Agenttikauppatoimintaan monen eri päämiehen ja monen eri päällekkäisen tuotteen kanssa en usko. Koneet muuttuvat monipuolisemmiksi sekä teknisesti haastavammiksi, minkä takia ”sekatavarakauppojen” aika on mielestäni ohi.
– Fokuksemme on Doosanissa, joten asiat tulee hoidettua varmasti hyvin. Henkilökuntamme oppii jatkuvasti ja myös ­Doosan oppii pitkän aikajänteen yhteistyössä meidän tavastamme toimia. ­Doosan eteläkorealaisen ajattelutavan mukaan on hyvin pitkän aikajänteen suunnitelmallinen toimija, joka haluaa kehittää dealer-verkostonsa toiminaan itsenäisesti tehtaan vahvan tuen avulla. Tämä tapa sopii meille erinomaisesti – näin saamme toimia täällä Suomen markkinoilla hyvin itsenäisesti ja tehdä päätöksiä, mikä tukee parhaalla mahdollisella tavalla meitä suomalaisen konepajateollisuuden vastuullisena kumppanina.
– Doosanilla on todella hyvät ja luotettavat koneet, päämies pitää lupauksensa ja Doosan innovatiivisena toimijana kulkee teknologian eturivissä. Nämä ovat pääsyyt myös sille, että halusin liittyä viisi vuotta sitten luotsaamaan tämän merkin menestystarinaa Suomessa pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Saarinen.

Työstökonemaailman väkevä työjuhta
– Doosan ei ole kallein merkki, ei myöskään halvin, vaan kulkee kultaisella keskitiellä. Merkki on erittäin luotettava, mitä osoittaa noin 850 Suomeen toimitettua konetta. Erityisen hyvin Doosan on menestynyt Suomessa perussorveillaan. Tällä hetkellä kysytyimpiä malleja ovat isomman pään sorvit kuten Puma 5100 ja ­Puma 700. Suurta kiinnostusta ovat herättäneet myös SMX-monitoimisorvit ja uudet DVF-sarjan 5-akselikoneet. Monitoimisorvien isompaan kokoluokkaan on Doosanilta tulossa uusi malli, SMX 5100, jonka suurin sorvaushalkaisija on jopa 830 mm. Isot koneet on sektori, jossa on Suomessa paljon kysyntää.
– Yleisellä tasolla täytyy todeta, että kilpailu alalla Suomessa on todella kovaa. Lastuavia työstökoneita myydään maassamme tällä hetkellä vuositasolla noin
70 M€ arvosta. Työstökonemyynnin pitäisi ehdottomasti olla vähintään 100 M€ vuodessa, jotta konepajojemme työstöteknologiat uudistuisivat riittävällä tasolla, arvioi Saarinen.
– Vaikka kilpailu on kovaa, konekaupassa on tätä nykyä keskiössä enemmän tekniset vaatimustasot, kuin pelkkä hintakilpailu. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että osaamme omalla ammattitaidollamme opastaa asiakasta oikean ja parhaan kilpailukyvyn takaavan koneen valinnassa.

Panostuksia automatisointiin
Automatisoidun tuotannon osuus on vahvassa kasvussa. Myös Duroc Machine Tool Oy haluaa kehittyä tällä sektorilla. – Automatisoituja kokonaistoimituksia meiltä kysytään enemmän ja enemmän ja me niitä myös kasvavassa määrin olemme toteuttaneet. Nämä kokonaisuudet sisältävät työstökoneiden lisäksi kiinnittimet ja automatisoinnit. Tulemme jatkossa kehittämään automaatiotarjontaamme niin oman organisaatiomme sisällä kuten myös yhteistyökumppaneidemme kautta, kertoo Saarinen.

Lyhyet vasteajat
Durocin yksi tärkeimpiä toimintaa ohjaavia ajatuksia ovat lyhyet vasteajat. – Meillä on palveluksessamme 10 todella kovan luokan ammattilaista varmistamassa asiakkaan kilpailukykyisiä ja luotettavia prosesseja. Kauttamme saa valtaosan varaosista vuorokauden kuluessa, joten Doosan-työstökoneen valitseva voi olla varma, että tuotantokatkokset pysyvät mahdollisimman lyhyinä. Suomi on pitkien etäisyyksien maa, eikä kukaan toimija voi luvata aina huoltomiestä välittömästi paikalle. Tämän vuoksi olemmekin panostaneet paljon myös puhelimella annettavaan tekniseen tukeen, minkä avulla moni ongelma pystytäänkin ratkaisemaan pelkästään puhelinkeskustelun ansiosta. Tämä säästää myös asiakkaan kustannuksia, kun asia saadaan ratkaistua ilman huoltomiehen käyntiä, sanoo Saarinen.

Ihmisistä pula
Tulevaisuuden suurimpina huolenaiheina metallialalla Saarinen näkee työvoimapulan. – Työvoimapula koskettaa kaikkia alan tahoja ja tehtäviä. Sekä asiakkaillamme että meillä konetalona on valtava haaste löytää uusia osaajia. Valmiita ammattilaisia on lähes mahdoton löytää. Ylipäätään ongelmana on löytää ihmisiä töihin. Alaa pitäisi yhdessä rintamassa tuoda esiin ja houkutella ihmisiä tälle varsin mielenkiintoiselle ja monia erityyppisiä haasteita tarjoavalle sektorille, näkee Saarinen. ●

INFO

Duroc Machine Tool Oy
toimitusjohtaja
Sakari Saaarinen
puh. 050 517 9264
www.durocmachinetool.fi