Finn-Power Oy aloittaa uudet yhteistoimintaneuvottelut

Koronapandemian aiheuttamista merkittävistä maailmantalouden muutoksista sekä kysynnän heikkenemisestä johtuen Finn-Power Oy aloittaa uudet työvoiman vähentämistä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yhtiö työllistää Suomessa noin 360 henkilöä ja vuoden 2019 liikevaihto oli 134,5 M€.
 
”Koronapandemia on vaikuttanut investointihyödykkeiden kysyntään merkittävästi lähes kaikkialla maailmassa ja myös Finn-Power Oy:n tuotteiden ja palveluiden myynti on pienentynyt merkittävästi. Tilausten määrä on pudonnut viime vuoteen verrattuna 30%”, kertoo general manager Kalle Kujanpää.
 
Tilauskannasta sekä läpimenoajan pituudesta johtuen tilanne näkyi tuotannon kuormituksessa voimakkaasti vasta loppukesästä alkaen. Ja vaikka koneita on maailmalle toimitettukin, ovat toimitusprojektit olleet erittäin haastavia eri maiden koronatilanteista sekä niihin liittyvistä rajoitteista johtuen.
 
Tämänhetkisen näkemyksen mukaan liikevaihdon toipuminen vuosien 2018–2019 tasolle tulee kestämään useamman vuoden, mikä on enemmän kuin pandemian alussa arvioitiin. Maailma ei tule myöskään palaamaan täysin samanlaiseksi, kuin se oli ennen pandemiaa ja se tulee vaikuttamaan eri tavoin yrityksen toimintaan.
 
”Meillä on vankka luottamus siihen, että pandemian aiheuttamasta taantumasta selvitään, vaikka se kestäisi arvioitua pidempäänkin, kunhan tehdään oikeita toimenpiteitä. Riittävä panostus tuotekehitykseen myös taantuman aikana on elinehto, jotta yritys on vielä vahvempi markkinoilla kun taantuma on ohi”, toteaa general manager Jarmo Mursula.
 
Finn-Power Oy:ssä on tehty erilaisia säästötoimenpiteitä sekä toteutettu määräaikaisia lomautuksia alkuvuodesta lähtien, mutta nyt joudutaan turvautumaan myös pysyviin työvoiman vähennyksiin. Uudet yhteistoimintaneuvottelut koskevat enimmillään 36 henkilön irtisanomista (noin 10 % Finn-Power Oy:n Suomen henkilömäärästä) sekä alle 90 päivän määräaikaisia lomautuksia.
 
Lisätietoa:
General manager Kalle Kujanpää, p. 050-381 1675
General manager Jarmo Mursula, p. 050-567 1305
 
Finn-Power Oy on osa italialaista Prima Industrie -konsernia ja sen Prima Power -työstökonedivisioonaa. Yrityksen valmistamat levyntyöstökoneet tunnetaan nimellä Prima Power. Koko Prima Industrie -konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 428 M€ ja sen palveluksessa oli lähes 1800 työntekijää.