Iso Kotka laskeutui Raaheen

Miilux Oy on hankkinut ison vahvistuksen laserleikkauskapasiteettiansa vahvistamaan, kun työalaltaan tähän asti Suomen suurin Eagle eVision 2560 F15.0 liittyy yrityksen monipuoliseen konevalikoimaan.

Uusi ”Kotka” laskeutui Miiluxin toimitiloihin lokakuun puolessa välissä, pitkän odotuksen jälkeen. – Koronan aiheuttamien viivästysten vuoksi suunniteltu toimitusaikataulu ei toteutunut, mutta koneen saapuessa se saatiin todella nopeasti koneen toimittajan Vossin sekä Eaglen tehtaan asentajien toimesta toimintakuntoon. Kesti vain kuukauden siitä, kun vanhasta koneesta virta sammutettiin siihen, kun uudella Eaglella alettiin leikkaamaan. kiittelee myynti- ja tuotantojohtaja Olli Mattila.

Uusi Eagle saapui kreivin aikaan, sillä Miilux etenee tällä hetkellä kovassa vauhdissa. – Tilauskanta on tällä hetkellä hyvä ja uskomme, että kiireet jatkuvat ainakin ensi kesään/syksyyn. Asiakaskuntamme ennusteet näyttävät varsin positiivisilta pitkälle ensi vuoteen. Olikin tärkeää saada Eagle tuotantoomme, sillä se toi merkittävästi lisää nopeutta sekä merkittävää kapasiteetin nousua vastaamaan pirteään kysyntään.

Miilux on kasvanut vuosien saatossa monipuoliseksi teräsrakennevalmistaksi, joka hallitsee eri valmistusprosessit laajasti. Kuvassa vuonna 2018 Vossin toimittamalle japanilaiselle OKK MH1000 vaakakaraiselle 2-palettiselle koneistuskeskukselle asetuksen teko käynnissä.


Karkaisijasta konepajaksi

Miilux aloitti toimintansa vuonna 2000 Rautaruukin teräksen karkaisulla. Vuosien saatossa yrityksestä kehittyi merkittävä teräspalvelukeskus, jonka jatkojalostettu ja lämpökäsitelty teräs on tuttu laajalle asiakaskunnalle, erityisesti maarakennussektori käyttää paljon Miiluxia erikois- ja kulutusterästen jatkojalostajana. – Portfoliomme on kehittynyt valtavasti matkan varrella ja tänä päivänä Miilux on konepaja, joka tekee laajasti erityyppisiä teräsrakenteita, valaisee Mattila.

– Olemme markkinoilla ylivoimaisia paksuissa kulutusterästuotteissa. Karkaisemme valmiit tuotteet viimeisenä työvaiheena, jolloin koko tuote on takuuvarmasti kovaa reunasta reunaan. Kun tähän yhdistää monipuolisen konepajaosaamisemme ja konekantamme, pystymme tarjoamaan kokonaisvaltaista teräsrakenneosaamista alusta loppuun laadukkaasti toteutettuna. Kaiken lisäksi, kun teräkset löytyvät pitkälti omalta tontiltamme, pystymme reagoimaan nopeasti asiakastarpeisiin, kiteyttää Mattila yrityksen tekemisen.
Monipuolistumisen myötä Miiluxin kasvu on ollut huikeaa, sillä tämä Raahessa toimiva yritys työllistää yli sata ihmistä, joiden tekemisen tuloksena muodostuu tänä vuonna noin 30 miljoonan euron liikevaihto.

Työalallaan 2,5 x 6 m Miiluxin Eagle eVision 2560 F15.0 on tähän asti toimitetuista Suomen suurin ”Kotka”. Työpöydän vaihdosta Eagle suoriutuu ainoastaan 12 sekuntia.


Eaglellä nopeutta ja tehoa – entistä taloudellisemmin

Terminen leikkauspalvelu on merkittävä osa Miiluxin palvelutarjontaa ja näitä tehtäviä yrityksessä hoidetaan kuudella koneella teknologioina kaasu, plasma ja laser. Aiemmin laserleikkuutehtävät hoidettiin CO2-laserilla, uuden Eaglen myötä yritys siirtyi kuitulaserteknologiaan.

– Pitää pysyä kehityksen vauhdissa mukana. CO2-laserimme oli jo 10 vuotta vanha ja se aiheutti meille omat haasteensa leikkauspinta-alan, tehon, luotettavuuden ja kustannusten suhteen. Perehdyttyämme kuitulaserteknologiaan, tarjoaa se ylivoimaisen tehon ja luotettavuuden. Myös kustannukset alenevat kuitulaserin vaatiman alhaisemman sähköntarpeen vuoksi, tietää Mattila.

Tehdaskäynnillä Miilux tutustui omin silmin Eagleen ja sen tehokapasiteettiin. ­
– Hankintaprosessi oli pitkä, sillä kävimme Eaglen tehtaalla Puolassa jo vuonna 2018. Teimme testiajot omilla tuotteillamme ja vakuutuimme näiden perusteella Eaglen laaduntuottokyvystä ja tehokkuudesta. Tuotannossa korkealle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet: Eaglen myötä kaikki on mennyt parempaan suuntaan, iloitsee Mattila.
– CO2-laserilla ylsimme 16 mm saakka, kun Eaglellä pystyy leikkaamaan 30 mm saakka. Erittäin tärkeää meille on myös entiseen verrattuna kasvanut leikkauspinta-ala: Eaglen todellinen leikkausala on 2,5 x 6 metriä. Meille tullut Eagle onkin työalaltaan tähän asti toimitetuista Suomen suurin Eagle, kertoo Mattila ja jatkaa: – Kannattaa muistaa myös Eaglen huikea 3G-kiihtyvyys. Eaglen vahvuus on se, että koneen runko kestää leikkauspään kovan kiihtyvyyden. Tämä mahdollistaa erittäin nopeat pikaliikkeet ja suuret leikkausnopeudet ohuilla ainevahvuuksilla. Asialla on suuri merkitys meille, sillä leikkaamme Eaglellä vuositasolla 3-30 mm terästä vähintään 4000 tuntia. Eagle toi meille lisää kapasiteettia, mikä mahdollistaa kasvua myynnille. Näin ollen pystymme palvelemaan olemassa olevia asiakkaita entistä paremmin.


4-telaisella Faccinilla muuttuvasäteisten taivutusta

– Vossin kanssa homma on toiminut erittäin hyvin. He ovat toimittaneet meille useampia koneita ja seuraavakin kone on heiltä jo tilattu: Faccin 4HEL-2550, paljastaa Mattila. Italialaisen Faccinin koneita Miilukankaan konsernissa on jo useita.
– Uusin Faccin-mankeli saapuu meille ensi vuoden alusta. Sen CNC-ohjauksen mahdollistamana pystymme tekemään muun muassa muuttuvasäteisten kappaleiden valmistusta. Nämä tehtiin aiemmin kahden miehen voimin särmäämällä. Jatkossa yksi mies pystyy operoimaan saman työn Faccinilla. Faccin antaa myös lisää kapasiteettia särmäyspuristimillemme sekä laajentaa entisestään tuoterepertuaariamme, arvioi Mattila.

Miilux Oy
myynti- ja tuotantojohtaja Olli Mattila
puh. 044 771 3693,
www.miilux.fi

Eagle, Faccin ja OKK-koneista:
Vossi Group Oy
puh. 010 8200 500,
www.vossi.fi

Aiemmin CO2-laserillaan Miilux ylsi 16 mm leikkeisiin, nyt 15 kW Eaglellä 30 mm saakka. Eaglen tuoma lisäkyvykkyys ja -kapasiteetti mahdollistavat myynnin kasvattamista myynti- ja tuotantojohtaja Olli Mattilalle sekä myyntipäällikkö Mikko Harjulalle.
Viime vuonna Vossi toimitti Miiluxille CMA GRD CNC 6020 -porausportaalin, jolla työstetään mm. kaivosteollisuuden tarpeisiin pulttikiinnitteisiä vuorauslevyjä, joita valmistettiin ennen CMA:n hankintaa työstökeskuksilla ja säteisporakoneella. CMA-porausportaalilla tehtäessä aikaa näihin toimiin kuluu noin 30 % vähemmän.