Kehittämällä ja kehittymällä valetaan pohjaa onnellisuudelle

The World Happiness Report 2023 -julkaisun mukaan Suomi on jo kuudetta kertaa peräkkäin maailman onnellisin maa. Tutkimuksessa elämänlaadun mittareita vertaillaan mm. BKT:n ja elinajanodotteen pohjalta. Kärkipään sijat ovat Pohjoismaiden valloittamia, sillä hopea- ja pronssisijoille ylsivät Tanska ja Islanti. Kaikkein onnettomimmiksi maiksi raportoitiin Libanon ja Afganistan. Yksi itseäni yllättänyt seikka nousi raportista esiin: vaikka maailmaa ovat järkyttäneet mm. korona ja Venäjän aiheuttama kauhu Ukrainassa sekä hurjasti laukkaava inflaatio, silti positiiviset tuntemukset ovat kaksi kertaa yleisimpiä kuin negatiiviset.

Muuttuvissa elämäntilanteissa ei aina välttämättä huomaa sitä, kuinka onnellisessa ja etuoikeutetussa asemassa me suomalaiset saamme elää. Parannettavaa toki löytyy aina, mutta esimerkiksi koulutus, terveydenhuolto, tasa-arvo ja perusturvallisuus ovat Suomessa kunnossa ja korkealla tasolla verrattuna mihin tahansa muuhun maahan.

Näihin elämisen peruspilareihin tukeutuen Suomella on erinomaiset mahdollisuudet edelleen vahvistaa kilpailukykyään globaalissa kentässä. Suomi ei pienenä maana pärjää pelkästään sisäisellä kaupalla oravannahkoja keskenämme vaihdellen, vaan vientivetoisella politiikalla luodaan pohja kaikelle hyvinvoinnille. Näin saadaan myös huolestuttava Suomen velkaantuminen aisoihin – jatkuvalla lisävelan ottamisella emme kykene hyvinvointivaltiotamme ja asemaamme maailman onnellisempana maana pitkässä juoksussa ylläpitämään. Tämän vuoksi yrittäjille pitää luoda entistä paremmat olosuhteet kehittää ja kehittyä, koska yritykset pitävät yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Näin pidetään yritys nimeltä Suomi jatkossakin maailman onnellisempana maana.

Onnellisia hetkiä,

Petri Kuhlman
päätoimittaja