Laitila Tooling avaa uuden muottitehtaan Tervakoskelle

Laitila Tooling Oy laajentaa toimintaansa ja avaa uuden muottitehtaan muoviteollisuuden muoteille ja työvälineille Janakkalan Tervakoskelle 1.3.2021. Uusi muottitehdas tarjoaa mm. uusien ruisku- ja ahtopuristusmuottien suunnittelun ja valmistuksen ja näiden huoltopalvelut. Tarjontaan kuuluu lisäksi vaativat erikoiskoneistukset metallisille yksittäiskappaleille ja pienille tuotantosarjoille.

Laitila Tooling Oy:n muottitehtaan suunnittelu aloitettiin syksyllä 2020, kun useat asiakkaat osoittivat suoraan kiinnostusta edellä mainituista tuotteista ja palveluista. Alalta on viime aikoina lopettanut muutamia merkittäviä toimijoita. Uusi muottitehdas tulee sijaitsemaan vuokrakiinteistössä Janakkalan Tervakoskella osoitteessa Päiviöntie 3, 12400 Tervakoski. Käytettävissä on n. 700 m2 tuotantotilaa ja n. 200 m2 toimistotilaa.


Täysiverinen muottitehdas pitää sisällään huippuosaamista

Laitila Tooling Oy aloittaa kymmenen henkilön voimalla, joista kahdeksan työskentelee tuotannon eri tehtävissä muottisuunnittelusta muottikokoonpanoon. Työntekijät tulevat pääosin juuri liiketoimintansa lopettaneesta Oitti Tools Oy:stä. Useimmilla heistä on vuosikymmenien kokemus uusien erilaisten muovimuottien valmistuksesta ja niiden huoltopalveluista.

Yhtiön tuotannossa on 5-akselista suur­nopeuskoneistusta, CNC-sorvi pyörivillä työkaluilla, kipinätyöstökone, lankasaha, tarvittavat hiomakoneet, 3D-mittalaitteet ja kar­kaisu-uuni hiekkapuhalluskaappeineen. Uusien muottien koeajoja varten on 100 tn ruisku­puristuskone.

Muottisuunnittelussa on parhaillaan kolme isoa ruiskupuristusmuottia, joiden valmistus on jo alkanut. Muottihuolto ja alihankintakoneistuspalvelut palvelee asiak­kaita 1.3.2021 alkaen. Kokoonpanon ja muottihuollon tiiminvetäjänä tulee toimimaan Tuomas Sainio, joka huolehtii myös muottien koeajot. Koneistuksen tiiminvetäjänä toimii Tuomo Haasanen.

– Vaikka eletään poikkeuksellista aikaa, niin Suomen muottimarkkinat näyttävät valoisilta. Kotimaisten muottien kysyntä on viime aikoina selvästi noussut johtuen epävarmuudesta tilata muotteja ulkomailta, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Tuomas Laitila.

– Tuntuu hienolta päästä avaamaan edistyksellinen ja kokonainen muottitehdas. Niin vanhat Tuomaksen asiakkaat, kuin kaikki uudetkin asiakkaat ovat tervetulleita pyytämään meiltä tarjouksia ja tilaamaan tuotteitamme ja palveluitamme.

Tavoitteemme on tarjota alan parasta asiakaspalvelua, kertoo yhtiön talousjohtaja Riikka Laitila.


Laitila Tooling Oy on kotimainen perheyritys

Laitila Tooling Oy on Tuomas ja Riikka Laitilan omistama. Toimitusjohtaja Tuomas vastaa myynnistä ja muottien suunnittelusta sekä toimii yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Talousjohtaja Riikka hoitaa taloushallintoon liittyvät asiat ja huolehtii tuotannon suunnittelusta. Perheen ulkopuolelta yhtiön hallituksessa on Harri Koskinen.

Riikka ja Tuomas Laitila.

INFO

Laitila Tooling Oy
Tuomas Laitila
toimitusjohtaja
puh. 044 537 3207
tuomas@laitilatooling.fi
www.laitilatooling.fi