Lissmacin tekniikkaa reunanpyöristykseen – Suomen Levy tehostaa viimeistelyään

Suomen Levy Oy:n tuoreen hankinnan myötä levyleikkeiden leikkuupinnat pyöristää kahdelta puolelta hiova Lissmacin SBM G1S2 1500.

Suomen Levy Oy Visuveden Teollisuuskylässä Pirkanmaalla tunnetaan Suomessa vahvana esikäsittelypalveluiden tuottajana. Laserleikkaus, särmäys ja hitsaus ovat olleet yrityksen ohjelmassa aina perustamisesta lähtien. Leikkeitä ja särmättyjä kappaleita Suomen Levy Oy jatkojalostaa muun muassa osa- ja kokoonpanohitsaamalla, viisteytyksillä, kierteytyksillä ja senkkauksella sekä muilla kokoonpanotöillä.

Pulverimaalauksella tuotteet viimeistellään saman konsernin toteuttamina. Tarvittavat koneistustyöt toteutetaan yhteistyöverkoston toimittamina.

Levyterästen laserleikkaus, -merkkaus ja särmäys suoritetaan Bystronicin koneilla, ja nyt tuoreen hankinnan myötä leikkuupinnat pyöristää kahdelta puolelta hiova Lissmacin SBM G1S2 1500.
– Toimintamme ja asiakaskuntamme laajentuessa kävi selväksi, että useissa töissä kappaleiden reunat tulee pyöristää. Tämän huomattuamme aloimme selvittää meille sopivaa konetta. Tutkittuamme eri konemalleja totesimme, että Lissmacin malli, joka hioo yhdellä läpäisyllä molemmat puolet, sopii meille parhaiten. Tuotannossamme on paljon erikokoisia leikkeitä, joissa vaatimus on, että kaikki reunat hiotaan ja pyöristetään. Näissä tuotteissa voi olla paksuutta useampi milli ja näiden, varsinkin suurempien, leikkeiden siirtely on erittäin työlästä. Lissmacin koneella leikkeiden sujuva hiominen on mahdollista, kun kone käsittelee ylä- ja alapuolen samalla ajolla. Osaa ei tarvitse kääntää ja ajaa uudestaan, tuotantopäällikkö Timo Tulijoki taustoittaa hankintaa.

Lissmacin molemmilta puolilta hiova kone on ollut markkinoilla jo vuodesta 2003 ja Suomessa niitä on jo useita kymmeniä.
Uutena ominaisuutena koneissa on hio­mapään kulumisen automaattinen kompensointi. Kone valvoo reunanpyöristykseen käytettävien nauhojen paksuutta ja säätää painetta kulumisen mukaan.
– Asiaa kartoitettaessa oli hieno huomata, kuinka monipuolinen tarjonta näiden koneiden hiomatarvikkeissa on. Uudet tehokkaat hiomapaperilaadut ovat käytössä näissä koneissa ja se helpottaa meidän töitämme. Myös pölynpoisto on hyvin suunniteltu. Pöly imetään pölynpoistojärjestelmään, näin hiomapöly ei jää halliin pyörimään, ­Tulijoki kertoo.
Uuden Lissmacin myötä konekanta on kovassa iskussa. Kuitulaser ja särmäyskoneet ovat hiljattain hankittuja ja vanhaa konekantaa hallissa ei ole.
– Meillä on tilat ja koneet kunnossa ja nyt tarvitaan lisää tekijöitä. Kysyntä palveluille on hyvällä tasolla, tiivistää Timo Tuli­joki.

Suomen Levy Oy:ssä levyterästen laserleikkaus, -merkkaus ja särmäys suoritetaan Bystronicin koneilla, ja nyt tuoreen hankinnan myötä leikkuupinnat pyöristää kahdelta puolelta hiova Lissmacin SBM G1S2 1500.



Suomen Levy Oy
Henna Tikka
myynti ja markkinointi
puh. 040 703 1391

Timo Tulijoki
tuotantopäällikkö
puh. 044 560 6832

toimitusjohtaja
Jouni Neste
puh. 044 575 8707

www.suomenlevy.fi

Lissmac-koneista:
CoastOne Oy
Janne Raittila
puh. 050 553 7098

Vesa Erkkilä
puh. 044 256 1800

www.coastone.fi