Machineryn Hyundai-päivät innostivat kauppoihin

Machinery järjesti 6.–7.4. Hyundai-konepäivät upealla koneareenallaan. Asiakkaiden tutkiskeltavaksi oli tuotu komea kattaus Hyundai-työstökonevalikoimaa.

– Koska Konepaja-messut siirrettiin loppuvuoteen, halusimme tuoda esiin meidän laajasta edustusvalikoimastamme yhden keihäänkärkituotteemme Hyundai-työstökoneiden kattauksen. Esillä oli seitsemän eri mallia, CNC-sorveja sekä -työstökeskuksia, kertoo Machinery Oy:n Kalle Louhimo.

Hyundai innosti konepäivillä lukuisiin tarjouksiin ja myös kauppoihin tapahtumassa päästiin. Tämä esillä ollut työstökeskus oli myyty jo ennen tapahtumaa uudelle omistajalleen.


Hyundai-hengessä

Itse tapahtuma oli rakennettu laajemmaltikin Hyundain ympärille, sillä pihassa asiakkaita oli vastaanottamassa uusimpia Hyundai-henkilöautomalleja ja sisällä oli mahdollisuus tutustua Hyundain SM-sarjaan osallistuvaan R5-luokan ralliautoon, jota oli esittelemässä Hyundai-lähettiläs Riku Tahko. RC-pienoisautolla kisattiin tapahtumassa puolestaan hieman pienemmässä mittakaavassa. Tämän kisan mestariksi kurvaili Mikko Hämäläinen Tamsub Oy:stä kuitaten voitostaan VIP-lipun Jyväskylän MM-ralliin.


Vilkkaat päivät innostivat kauppoihin

Hyundai-päivät houkuttelivat paikalle parin päivän aikana mukavasti väkeä, sillä järjestäjien mukaan asiakkaita tapahtumassa kävi reilu 100 henkeä. Osa esillä olleista työstökoneista oli jo ennen tapahtumaa myyty uusille omistajilleen, mutta myös itse tapahtuma tuotti Louhimon mukaan runsaasti uutta tarjouskantaa ja sokerina pohjalla myös itse kauppoihin Hyundai-päivillä päästiin.


Hyundailla hyvä saatavuus

Tällä hetkellä monen koneen kohdalla toimitusajat ovat varsin pitkiä. Louhimon mukaan Hyundai poikkeaa edukseen tästä linjasta. – Korealaisvalmistaja Hyundailla on Euroopassa kaksi isoa keskusvarastoa, joiden ansiosta niiden saatavuus on ollut aina hyvä. Myös tässä haastavassa maailmantilanteessa varastossa on runsaasti koneita, jotka saadaan tänne Suomeen nopealla toimitusajalla. Kannattaakin ehdottomasti olla yhteyksissä, mikäli uusille työstökoneille on nyt tarvetta, kehottaa Louhimo.

Hyundai-päivillä tuotteita olivat esittelemässä myös hieman tuoreemmat Machineryn asiantuntijat: legendaarisen konemyyjä Kari Raivosen saappaisiin pikkuhiljaa hivuttautuva Herkko Raivonen sekä jälki­markkinointijohtaja Janne Järvinen.


”Luotettava, kestävä ja järkevän hintainen Hyundai”

– Hyundain kohdalla kliseinen lause hinta-laatusuhde osuu täysin kohdilleen. Hyundai on erittäin luotettava, kestävä ja järkevän hintainen lastuavan puolen peruskone. Sekä sorveille että työstökeskuksille on hyvin kysyntää ja myymmekin niitä vuositasolla kymmeniä. Suomeen on muodostunut satojen Hyundai-koneiden kanta ja monella toimijoilla on näitä koneita pitkä rivi tuotannossaan. Kun asiakkaan valinta osuu investoinnista toiseen Hyundai-koneisiin, on se konkreettinen osoitus Hyundai-työstökoneiden korkeasta laadusta ja kestävyydestä, arvioi Louhimo. Hyundai-mallisto yltää työstökeskuksissa kokoluokkaan noin X = 2000 mm ja sorvipuolella aina järeään kokoluokkaan ­saakka.

Machinery Oy
Kalle Louhimo
puh. 040 136 3538
www.machinery.fi

Machineryn järjestämät konepäivät oli rakennettu Hyundai-teeman ympärille ja komeassa Machinery koneareenassa oli työstökoneiden lisäksi esillä mm. rallin SM-sarjaan osallistuva Hyundai R5-luokan auto. Myös makuelämykset olivat tapahtumassa kohdillaan, sillä ”maan parhaan” hampurilaistarjoilun järjesti Iron Pig.