Nometille järeän kokoluokan Union TM125 vaakakarainen koneistuskeskus

Nometin historia ulottuu aina vuoteen 1950, jolloin Heikki Jokinen aloitti konepajatoiminnan Nokialla. 1970-luvun alusta asti yritys on ollut Rolate Oy:n omistuksessa ja samoihin aikoihin yritys muutti nykyiselle sijainnilleen Tampereen Vehmaisiin.

Suomalaisessa mittapuussa poikkeuksellisen pitkän Nometin yrityshistorian aikana konepajatyö on muuttunut monella tavalla. Automaatio, tiedolla johtaminen, tuotantoketjun hallinta – Nomet haluaa olla kumppani, joka luo asiakkaalle arvoa 2020-luvulla. Vaalimalla ja kehittämällä talossa olevaa osaamista, ajattelemalla tarpeitasi hieman tätä päivää pidemmälle ja tekemällä aina hieman odotettua enemmän pysymme alan haluttuna kumppanina. Sloganimme ”Sinä tiedät mitä. Me tiedämme miten.” mukaan toimien haluamme tuottaa asiakkaallemme lisäarvoa, emmekä tyydy pelkän alihankkijan rooliin, vaan haluamme tarjota asiakkaillemme kumppanuutta kokonaisvaltaisena partnerina, kertoo menetelmäkehityspäällikkö Markus Lintula.

Yhtenä tärkeänä tekijänä lisäarvon tuottamisessa Lintula mainitsee jatkuvan uusimisen filosofialla toteutettavat koneinvestoinnit, joista tällä hetkellä merkittävimpänä on vuosien 2021/2022 vaihteessa tuotantoon saapuva vaakakarainen koneistuskeskus Union TM 125.

Miljoonaluokan investoinnilla isompaan kokoluokkaan

Union TM125 on merkittävä hankinta Nometille, projekti nousee kokonaisarvoltaan miljoonaluokan investoinniksi. – Olemme määrätietoisesti laajentaneet asiakaskuntaamme, ja se käsittääkin tänä päivänä toimijoita monelta eri teollisuuden sektorilta, jolloin tekemisemme tukeutuu useaa eri toimialaa edustavaan laajaan asiakaskuntaamme. Pyrimme vastaamaan tämän yhä kasvavan asiakaskunnan muuttuviin tarpeisiin jatkuvalla koneinvestointien jatkumolla. Yksi tällainen merkittävä asiakaskunnalta tulleista tarpeista lähtenyt hankinta on vaakakarainen koneistuskeskus Union TM125, jolla kasvatamme nykyistä 2 000 mm koneistuskapasiteettiamme kokoluokkaa X = 2 500 mm, Y = 2 150 mm ja Z = 1 600 mm, valaisee Lintula koneen hankinnan taustoja.
– Meillä alkoi olemaan kolme keskusta jo iällä varustettuja ja uuden koneen hankinta varmistaa, ettei kyvykkyytemme petä jatkossakaan. Union TM125 tuo meille paitsi kykyä järeämmän kokoluokan haastavampiin koneistuksiin eli uusia töitä, myös mittatarkkuutta ja tehokkuutta, jatkaa Lintula.

Nomet Oy:n Fastemsin toimittamaan FMS-järjestelmään on integroituna neljä työstökonetta ja järjestelmästä löytyy 40 palettipaikkaa sekä 400 valmislavapaikkaa.


Räätälöity tarpeita vastaavaksi

– Tutkimme muutamaa merkkiä konetta hankittaessa, mutta Union erottui joukosta edukseen jo hankintaprosessin alkuvaiheessa. Kone räätälöidään meidän tarpeisiimme eli Union tehdään meidän kappalekirjoa ja työstettäviä tuotteita vastaavaksi. Meidät vakuutti Unionin vahva osaaminen juuri sillä sektorilla, mitä me työstämme, arvioi Lintula.
– Union tuo varmasti koneistukseemme aikasäästöä, mutta myös lisää ominaisuuksia, joten pystymme jatkossa tehokkaammin valmistamaan kappaleita.

– Panostamme todella paljon laadun­varmistukseen, meillä on käytössämme mm. 3 000 mittalaitetta tai välinettä, kertoo menetelmäkehittäjä Markus Lintula Mitutoyon 3D-koordinaattimittauskoneen äärellä.

Perinteikäs valmistaja

Perheomisteiseen HerkulesGroup-konserniin kuuluva Union on menestyksekäs toimijana, jolla on historiaa työstökonevalmistajana jo vuodesta 1852. Tämä perinteikäs valmistaja tunnetaan ympäri maailman laadun lisäksi innovatiivisuudesta, joustavuudesta ja korkeasta suorituskyvystä, kun työstettävät kappaleet vaativat äärimmäistä tarkkuutta ja koneelta odotetaan pitkää elinkaarta sekä kokonaistaloudellisuutta.
Union on erikoistunut suuren kokoluokan työstökoneisiin. Saksalaiskonsernin tarjonnassa on ratkaisuja sorvaukseen, jyrsintään, aarporaukseen sekä telahiontaan ja -koneistukseen sekä pinnan teksturointiin. Koneet ja tärkeimmät komponentit, kuten jyrsinpäät ja vaihteistot valmistetaan Union ja sisaryritysten tehtailla Saksassa. Kappaleen pituudet voivat olla jopa 40 m, korkeus 10 m ja painoa jopa 250 tonnia. Yhä useammin koneet ovat monitoimikoneita, joissa on yhdistetty eri teknologioita, kuten sorvausta ja jyrsintää. Palettiratkaisut lyhentävät kappaleen asetuksesta johtuvia seisonta-aikoja. Unionilla on kokemusta asiakaskohtaisista sovelluksista useilla toimialoilla ja jokainen kone räätälöidään asiakkaan tarpeisiin soveltuvaksi erilaisin lisävarustein ja erikoisratkaisuin.
Suomessa Unionia edustaa Makrum Oy.

Tuloksellisesti oikeaan suuntaan

– Korona ei enää yllätä, vallitseva tilanne on nyt uutta normaalia. Tilanteemme on tällä hetkellä ihan mukava, tosin tilauskanta ei ole kovin pitkä, mutta sekin on varsin normaalia. Kaiken kaikkiaan voimme tehdä jatkossakin asiakkaan tarpeita tukevia koneinvestointeja luottavaisin mielin, mikä pitää meidät kasvun tiellä.
– Innovatiivisen ja kehitysmyönteisen 48 henkilön tiimimme ansiosta osaamme haastaa asiakasta positiivisella tavalla. Meillä on ennakkoluuloton lähestymistapa asiakkaisiin ja olemme mielellään asiakkaan kumppanina jo suunnittelupöydältä asti. Tämä lähestymistapa on vienyt meitä oikeaan suuntaan myös näin korona-aikaan, niin ikään tuloksellisesti, sanoo Lintula.


Nomet Oy:n tuotantoon ensi vuodenvaihteessa saapuvan Union TM 125 havainnekuva. Kone räätälöitiin Nomet Oy:n tarpeita vastaavaksi ja siihen tulee mm. 3-paikkainen palettirata, jota voidaan jatkossa monistaa. Koneessa on 280-paikkainen työkalumakasiini sekä 6-akselinen käsittelyrobotti. Pikaliikkeet X, Y, Z = 30 000 mm/min ja W = 20 000 mm/min. Pinoli on NC-ohjattu ja koneen ominaisuuksiin kuuluu myös interpolaatiosorvaus. 3D-probe on Renishaw RMP 60.

Markus Lintula
menetelmäkehityspäällikkö
puh. 044 709 3605
www.nomet.fi

Union-työstökoneista:
Makrum Oy
puh. 010 239 3388
www.makrum.fi