Nyt tavoitteena valloittaa Yhdysvallat; Suomalaisyritys mullistamassa korjausmaalaamista

2-komponenttiset maalit ovat tuttuja teollisuudesta ja etenkin autoalalta. Nyt ne ovat myös kuluttajien saatavilla – tammikuussa ensimmäinen kontti mullistavaa 2-komponenttista korjausmaalia rantautuu Pohjois-Amerikan markkinoille. Euroopassa testimarkkinointia on tehty jo useamman vuoden ajan.

Suomalainen aerosolimaalien vientiyritys Maston Oy on edellisen vuosikymmenen aikana keskittynyt strategiassaan vahvasti tuotekehitykseen ja patenttien suojaamiseen kansainvälisesti. Strategian avulla on jo syntynyt useita kansainvälisesti tunnettuja teknologioita. Yksi niistä on melko poikkeuksellinen: 2-komponenttinen maali, yksikammioisessa pakkauksessa.

2-komponenttisten maalien suurin hyöty on niiden vahva tartunta maalattavaan pintaan, erinomainen korroosionkesto sekä loistava kulutus- ja kemiallinen kesto. Maalin kovettuminen tapahtuu kemiallisen reaktion kautta, jossa kovettaja ja maali reagoivat keskenään muodostaen timantinkovan pinnan. Varjopuolia 2-komponenttisissa maaleissa on niiden hankala käyttö sekä lyhyt käyttöikä eli pot life, joka on usein alle 30 minuuttia. Kun 2-komponenttinen maali on sekoitettu ja pot life ylitetty, on käyttämättä jäänyt maali käyttökelvotonta kemiallista jätettä, sillä kemiallista kovettumista ei voida pysäyttää.


Mastonin ratkaisu ongelmaan on pakata molemmat komponentit, sekä kovettaja että maali, samaan kammioon, tässä tapauksessa aerosolipulloon. Kovettaja on käsitelty tavalla, jossa se reagoi maalin kanssa vasta päästessään kosketuksiin ilmakehän kosteuden kanssa. Ratkaisu on mullistava, sillä se mahdollistaa 2-komponenttisten maalien käytön aivan kuin ne olisivat tavallisia 1-komponenttisia korjausmaaleja. Tuotetta voi käyttää missä vain ja se on aina käyttövalmis.

”Tällaisia teknologisia mullistuksia ei voisi millään saavuttaa yksin. Olemme tehneet valtavasti yhteistyötä erilaisten kemian alan yritysten kuin myös huippuyliopistojen kanssa. Tuotekehitystä ja tuotteen saattamista kansainvälisille markkinoille on ollut vahvasti tukemassa myös Business Finland, jonka laajasta asiantuntijaverkostosta on ollut mielettömästi apua”, kiteyttää yrityksen kansainvälisestä myynnistä ja markkinoinnista vastaava Teemu Parviainen. 

Tuotetta käytetään erityisesti auton korjausmaalauksessa. Muita käyttökohteita ovat teollisuuden korjausmaalaus, jossa pinnoitteilta vaaditaan erittäin korkeaa suorituskykyä usein vaativissa olosuhteissa. Autojen korjausmaalaus on hyvä esimerkki vaativista olosuhteista, sillä autojen maalin tulee kestää olosuhteiden vaihteluita vuodenajasta riippumatta. Maalipinnan tulee kestää korkeaa lämpötilaa sekä UV-säteilyä. Samalla sen tulee olla timantinkova kiveniskuja ja kulutusta kohtaan, unohtamatta sadetta ja sen avulla veteen liukenevaa suolaa. 

Mastonin 2-komponenttinen aerosolimaali suoriutui laboratoriotesteistä erinomaisin arvosanoin saaden toimialan tyypillisistä testeistä alkuperäistä 2-komponenttista maalia vastaavat tulokset. Näillä eväillä Maston lanseeraa tuotteensa alkuvuodesta myös Yhdysvalloissa auton korjausmaalaukseen keskittyvän brändin Car-Rep- (www.car-rep.net) nimellä.

Markkinajohtaja Maston tekee maalaamisesta helppoa
Kirkkonummen Veikkolassa spraymaaleja valmistava Maston Oy on suomalainen pintakäsittelyteknologian edelläkävijä. Vuonna 1968 perustettu yritys menestyy sekä koti- että vientimarkkinoilla tarjoamalla ammatti- ja harrastajamaalareille maailman parhaita tuotteita. Tuotekehityspanostusten tuloksena Maston Oy:llä on useita kansainvälisiä patentteja. Suomessa myydyistä spraymaaleista kaksi kolmasosaa on Maston Oy:n valmistamia. Tuotteilla on kotimaisuudesta kertova Avainlippu-merkki. Tuotannosta puolet menee vientiin, pääosin Eurooppaan ja aina Australiaan asti. Maston säästää luonnonvaroja ja ympäristöä sekä tuotekehityksen että päivittäisen toiminnan keinoin. Maston on esimerkiksi kehittänyt maailman ensimmäisen vesiliukoisen, täysin liuotinvapaan ja syttymättömän spraymaalin. Ympäristövastuu ulottuu täysin kierrätettäviin tuotepakkauksiin sekä puupelleteillä lämpiävälle tehtaalle. Vuonna 2019 Maston Oy:n liikevaihto oli 10,4 miljoonaa euroa ja tulos 0,6 miljoonaa euroa.

INFO

Maston Oy
Teemu Parviainen
Director, International Sales and Marketing
puh. 045 888 0290
teemu.parviainen@maston.fi
www.maston.fi