Poraplasma – kerralla valmista

Vuosi sitten Alihankinta-messujen aikaan Flinkenbergillä asennettiin uutta konetta teräspalvelukeskukseen Valkeakoskella. Laitteen ominaisuuksien oli luvattu olevan niin monipuoliset, ettei edes tiedetty, millä nimellä kutsua tätä upouutta Messer Omnimat L5000 XPR -plasmaleikkauskonetta. Koneelle päädyttiin antamaan yksinkertaisesti nimi ­Poraplasma.

Poraplasma on täyttänyt kaikki odotukset. Flinkenberg pystyy nyt paremmin vastaamaan loppuasiakkaiden kasvaneisiin tarpeisiin tarjoamalla porausta ja kierteitystä tehokkaammin ja laadukkaammin sekä samalla kappaleen leikkausta viisteineen suoraan mitoilleen. Tällä tavoin yritys varmistaa koko arvoketjun kilpailukyvyn.


Messer Omnimat L5000 XPR -porausyksikkö

Poraplasma on yhdistelmäkone, jolla voidaan porata, kierteittää ja viisteleikata etusingotut levyt yhdellä kertaa kappaletta välillä siirtämättä. Poraplasma soveltuu parhaiten isoille kappaleille, joiden käsittely ja poraaminen on hankalaa tai vaatii esimerkiksi kallista aarporakapasiteettia.
• Leikkauspaksuus hiiliteräksissä ja ruostumattomissa teräksissä 8–50 mm
• Leikkausalue 3600 x 36 600 mm
• Kääntyvä leikkauspää: viisteet 0–50° kulmassa myös muotokappaleisiin
• Porattava kappale max 3 300 x 12 000 mm
• Poraus max Ø 40 mm
• Kierteitys max M24
• 12-paikkainen työkalunvaihtaja


Poraplasman hyödyt asiakkaille

Laatu: Reikien sijainti- ja mittatoleranssit ovat tarkkoja. Lisäksi plasmaviistetyt kappaleet soveltuvat monissa tapauksissa suoraan robottihitsaukseen.
Toimitusvarmuus: Poraplasma vähentää jatkotyövaiheita, jolloin koko toimitusketjun hallinta on helpompaa.
Kustannussäästöt: Poraplasma säästää sekä aikaa että rahaa. Säästöjä saadaan, kun kaikki esivalmistukseen soveltuvat reiät ja kierteet on tehty ennakkoon jo leikkausvaiheessa, eikä kappaletta tarvitse erikseen aarporata.

Näin poraplasmalta saadaan kerralla valmista: sinkopuhdistettu, porattu, kierteitetty ja viisteleikattu kappale suoraan asiakkaan tuotantosoluun.

Tule selvittämään omien osiesi valmistus­mahdollisuudet Alihankinta­messuille­ ­osastollemme C502. Tai ota suoraan yhteyttä:

Olli Uusitalo
puh. +358 50 353 9288
olli.uusitalo@flinkenberg.fi

Mika Hakala
puh. +358 50 401 0135
mika.hakala@flinkenberg.fi

Oy Flinkenberg Ab
www.flinkenberg.fi