Robotisoitua viimeistelyteknologiaa Suomesta

Rolls-Roycen modernien suihkumoottorien titaanisten ahdinsiipien viimeistelyyn kehitetty teknologia tuodaan nyt jokaisen terästen, komposiittien, magnesiumin, titaanin tai minkä tahansa materiaalin viimeistelyä tarvitsevan yrityksen ulottuville.

Ihan tavallinen tuotantohalli Nurmijärven Ilvesvuoren teollisuusalueella. Pieni valomainos hallin seinällä. Sinne. Täällä valmistettuja vaativan pinnanviimeistelyn tuotantosoluja on toimitettu ympäri maailmaa. Rakenteilla olevia tuotantomoduuleita, lentokoneissa ja niiden moottoreissa käytettäviä, erikoisalumiineista sekä titaanista valmistettuja osia. Niitä ei saa ­kuvata.

– Meiltä lähti juuri kolme tuotantosolua Singaporeen, siksi täällä on nyt vähän tyhjää, kertoo paikkoja esittelevä ja yrityksen projekteista kertova tuotantopäällikkö.

Neuvotteluhuoneessa selviää hyvin nopeasti Flexmillin kyky ja selvä tavoite ratkaista asiakkaiden suurimmatkin haasteet. Yhtiö asemoi itsensä pintakäsittelyteknologian järjestelmätoimittajaksi, joka pystyy venymään hyvinkin erilaisiin toteutuksiin. – Me olemme kokonaisvaltaiseen pintakäsittelyprosessien kehittämiseen keskittynyt teknologiatoimittaja, aloittaa Flexmillin markkinointi- ja tuotejohtaja Janne Mäkelä.

– Meidän ratkaisut on kehitetty lähtökohtaisesti hyvin vaativien komponenttien pinnanviimeistelyyn. Olemme kehittäneet ja patentoineet työkaluja sekä prosesseja lähtökohtaisesti omiin tarpeisiimme. Se mitä olemme oppineet lentokoneteollisuudesta, on tarkoitus saattaa kaikkien saataville valmiina prosessityökalupaketointeina ”Plug and Process” -teemalla. Haluamme omalta osaltamme olla helpottamassa prosessien automatisointeja.

 

Robotin työkaluksi tehokas nauhahiomakone

Flexmillin kehittämät tehokkaat nauhahiomatyökalut ja prosessipaketit tarjoavat monelle yritykselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tuotteiden viimeistelyyn. – Periaatteessa kaikki käsin tehtävät viimeistelyn työvaiheet on mahdollista robotisoida ja automatisoida. Sillä varmistetaan tasainen tuottavuus ja tarkka, tasalaatuinen työn jälki, kertoo yhtiön myyntipäällikkö Olli-Pekka Holamo.

Flexmill voi toteuttaa erilaiset työkalujen vaihtoratkaisut, jolloin asiakas voi käyttää yhdessä robotisoidussa tuotantosolussa nauhahiomakoneen ohella laikkahiomakoneita ja myös viiloja, kiviä, harjoja ja erilaisia merkintävälineitä. Yritys tekee tiivistä yhteistyötä hiomamateriaalivalmistaja 3M:n kanssa.

– Käsin tehtävään hionta- ja viimeistelytyöhön on jo nyt vaikea löytää tekijöitä. Ammattilaisia vaanivat työterveyteen liittyvät riskit, joita aiheuttavat pöly, tärinä ja melu. Ihmisen tekemä hiontatyö ei todennäköisesti säily koko päivää tasalaatuisena. Lisäksi sairauspoissaolojen riski tiedetään näitä töitä tekevien keskuudessa merkittäväksi, haastaa Holamo.

– Robotti tekee saman työn väsymättä, koko ajan tasalaatuisena. Kun tuotantosoluun lisätään työkaluvaihtaja sekä hiontamateriaalin vaihtajat, esimerkiksi meidän patentoima hiomanauhan vaihto, niin viimeistelyprosessia voidaan ajaa huoltotaukoja lukuun ottamatta keskeytymättömänä, painottaa Holamo.

 

Helppo toteuttaa

Flexmill asemoi itsensä pintakäsittelyteknologian järjestelmätoimittajaksi, joka pystyy toteuttamaan hyvinkin erilaisia toteutuksia. – Me voimme toteuttaa tarvittavan prosessityökalupaketin teemalla ”Plug and process” jo olemassa olemaan robotisoituun tuotantosoluun. Silloin sama robotti voi hoitaa hitsauksen ja hitsatun kappaleen viimeistelyn, jolloin tuotantoprosessiin tehtävä investointi jää maltilliseksi. Se tarkoittaa nopeaa, jopa alle kahden vuoden kuoletusaikaa, kertoo O-P Holamo.

Flexmillin vahvuus on asiakkaiden tarpeiden mukaan räätälöidyt prosessimoduulit, joiden modulaarinen perusrakenne antaa mahdollisuuden toteuttaa hyvinkin laajat vaativan pintakäsittelyn tuotantosolut.

Osaavalle insinööritalolle mikään ei ole liian iso haaste, sen todistavat liikennelentokoneiden modernien suihkumoottorien tuotantoon liittyvät referenssit.

– Asiakkaalle osaamisemme näkyy hankkimisen helppoutena. Kun me saamme riittävän määrän dataa ja mallikappaleen, voimme toteuttaa käytännössä mitä vain asiakas haluaa. Joskus ratkaisun kehittämiseen menee aikaa, mutta aina ratkaisu löytyy, sanoo toimitusjohtaja Martti Kivelä.

Palveleva insinööritalo on valmis kartoittamaan asiakkaan tarpeet ja esittämään ehdotuksensa hyvinkin nopealla aikataululla.
– Se vaatii vain soiton meille, ja sitten järjestetään vaikka Teams-palaveri sopivana ajankohtana. Olen varma, että voimme tarjota mielenkiintoisen ja kustannustehokkaan ratkaisun, lopettaa Janne Mäkelä.

 

INFO

Flexmill Oy
markkinointi- ja tuotejohtaja
Janne Mäkelä
puh. 050 325 9723
www.flexmill.fi