Stén & Co Oy Ab viettää juhlavuotta – työkaluteräksiä 90 vuotta ja karkaisua 40 vuotta

DI Artur Stén perusti yhdessä vaimonsa Kirstin kanssa Stén & Co Oy Ab:n vuonna 1932 itävaltalaisen Böh­lerin jaloterästehtaan edustuksen varaan. Pienestä oman perheen toimeentulon takaavasta yhtiöstä on kasvanut 90 vuodessa konserni, jonka liikevaihto on yli 50 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on lähes 100 työntekijää ja toimintaa neljässä toimipaikassa. ­Tytäryhtiö Kimet Oy tarjoaa ruostumattomat teräkset suoraan varastosta. Moni asia on kuitenkin yhtiössä samoin kuin 90 vuotta sitten. Yhtiö on edelleen suomalainen perheyhtiö ja Böhlerin vanhin edustusto ­maailmalla.

Jyväskylän kupeessa Muuramessa sijaitseva karkaisimo on erikoistunut vaativaan työkalukarkaisuun, nitraukseen ja hiiletyskarkaisuun. Karkaisimon perustamisesta on tänä vuonna kulunut 40 vuotta. Aikanaan avajaisia vietettiin 27.8.1982, samalla juhlien koko yhtiön 50-vuotista taivalta. Nyt karkaisimo viettää 40-vuotisjuhlia yhdessä henkilöstön ja asiakkaiden kanssa.


Lämpökäsittelyssä materiaalia kuumennetaan ja jäähdytetään hallitusti tavoitteena saada aineen mikrorakenteessa ja mekaanisissa ominaisuuksia muutoksia. Muutokset halutaan pysyviksi huoneenlämmössä. Tyypillisesti halutaan kasvattaa komponentin kovuutta ja lujuutta.

Stén & Co on mielellään mukana jo tuotteen suunnitteluvaiheessa. Lämpökäsittelyyn perehtyneet asiantuntijat antavat mielellään teknistä neuvontaa lämpökäsittelyteknisiin kysymyksiin. Usein paras lopputulos saavutetaan suunnittelijan, teräsmyynnin, konepajan ja lämpökäsittelijän kokoontuessa yhteen jo tuotteen suunnittelun alkuvaiheessa. Lähtötilanteessa ensimmäinen valintatilanne tulee soveltuvan materiaalin kohdalla. Lisäksi tärkeitä asioita ovat valmistusprosessissa oikea työjärjestys, työvarat ja haluttu työkovuus. Kovuuden ja lujuuden lisäksi voi olla tarpeen keskustella hiiletyssyvyydestä tai pintakäsittelyvaihtoehdoista. Lämpökäsittelyn jälkeen toteutettavat työvaiheet on syytä tuoda lämpökäsittelijän tietoon jo ennen karkaisua. Tällaisia menetelmiä ovat muun muassa lankasahaus, kipinätyöstö, hionta/kiillotus tai pinnoitus. Näillä työmenetelmillä on vaikutusta käytettäviin lämpökäsittelyparametreihin.

Sténin karkaisimosta saat komponenteillesi soveltuvat vakuumikarkaisu- tai suojakaasukarkaisukäsittelyt. Tarvittaessa osat voidaan hiilitypettää (nitrata). Suolakylpyosasto tarjoaa pienet mittamuutokset sammutusvälinaineesta johtuen. Tehtaan oma mittauslaboratorio tekee niin sisäistä laadunvalvontaa kuin asiakkaiden tilaamia laadunvalvontamittauksia. Tällä varmistetaan lämpökäsittelyn jatkuva laadunseuranta.

Karkaisimossa on juuri valmistunut peruskorjaus- ja laajennusprojekti, joka mahdollistaa asiakkaiden palvelemisen paremmin. Energiatehokkuuteen panostettiin merkittävästi ja nyt osa karkaisuun käytetystä lämpöenergiasta saadaan talteen. Yhtiö rakensi lisää tilaa saapuville ja lähteville komponenteille, mikä tehostaa toimintaa. Laadunvalvontalaboratorio sai kokonaan uudet, isommat ja modernit tilat. Perinteisessä suojakaasukarkaisussa muutettiin koko osaston layout palvelemaan turvallisempaa ja tehokkaampaa lämpökäsittelyä. Samalla investoitiin uuteen panosten kuljetusvaunuun.

STÉN & CO OY AB
Ilvesvuorenkatu 4, 01900 Nurmijärvi
puh. 0207 434 610 • myynti@sten.fi

KARKAISIMO
Kankaanperäntie 6, 40950 Muurame
puh. 0207 434 640 • myynti@karkaisimo.fi

www.sten.fi
www.karkaisimo.fi
www.kimet.fi

Stén & Co Oy Ab on monipuolinen terästoimittaja, jonka valikoimasta löytyvät työkaluteräkset, Toolox-tuotteet, nuorrutusteräkset, rakenneteräkset, hiiletysteräkset, ruostumattomat- ja tulenkestävät teräkset, nikkeliseokset, titaanit sekä putket. Yhtiöltä saa myös vapaa- ja muototakeet, valssatut renkaat sekä erikoisprofiilit.
Stén & Co Oy Ab osti Algol Technicsin metalliliiketoiminnan elokuussa 2022. Liiketoimintakaupan myötä varastovalikoima kasvoi seuraavilla tuoteryhmil­lä: ruostumaton martensiittinen teräs 17–4 PH (Böhler N700), superseokset Nitronic 50 ja Nitronic 60, magnesiumharkot, lyijylevyt ja -harkot sekä tinalevyt ja -harkot.
Nurmijärven teräspalvelukeskuksessa sahataan tai vesileikataan materiaalit asiakkaan haluamiin mittoihin. Asiakkaita palvellaan myös varastoimalla pitkän toimitusajan tuotteita. Asiakas saa kotiinkutsuperiaatteella tuotteet omaan varastoonsa Nurmijärveltä toimitettuna muutamassa työpäivässä. Tämä pienentää pitkän toimitusajan tuotteissa asiakkaan toimitusketjuriskiä.