(Trestonin uusittu tehdas Turussa.)
Suomalainen ergonomisia teollisuuskalusteratkaisuja valmistava Treston (liikevaihto 2022: 58 miljoonaa euroa) ostaa amerikkalaisen kilpailijansa IAC Industries -yrityksen. Kauppa on toteutettu 30. syyskuuta 2023.
Trestonin ergonomisia ja modulaarisia kalusteratkaisuja käytetään laajalti erilaisissa teollisuusympäristöissä elektroniikkateollisuudesta raskaaseen teollisuuteen, niin tuotekehityksessä, kokoonpanossa kuin sisälogistiikan sovelluksissa. Asiakaskuntaan kuuluu niin pieniä konepajoja kuin maailmankuuluja nimiä kuten Louis Vuitton, Chanel, Dyson, Texas Instruments, Lockheed Martin ja Disney.
Kaupan myötä Trestonille avautuu mahdollisuus valmistaa työpisteratkaisuja myös Yhdysvalloissa ja vastata paikallisen asiakaskunnan kasvaviin vaateisiin toimitusnopeudesta.
”Haemme yrityskaupalla ennen kaikkea kasvun vauhdittamista Pohjois-Amerikan markkinoilla. Tänä vuonna Trestonin myynti Amerikassa tulee nousemaan IAC-oston myötä n. 20 miljoonaan. Vielä merkittävämpää on kuitenkin yrityskaupan mukanaan tuoma mahdollisuus rakentaa Trestonin tuotteille valmistuskapasiteettia Yhdysvalloissa ja näin vastata amerikkalaisten asiakkaiden kasvaviin tarpeisiin toimitusnopeudesta. Nopeus tulee avaamaan meille uusia ovia”, kertoo toimitusjohtaja Esa Siljander.
Yritysostolla ja tuotannon suunnitelmilla ei tule olemaan negatiivisia henkilöstövaikutuksia Suomessa, päinvastoin. Suomen tehtaat jatkavat Euroopan ja suoravientiasiakkaiden palvelemista täydellä kapasiteetilla, sillä Trestonin orgaaninen kasvu erityisesti Keski-Euroopan markkinoilla on vahvaa. 2020 myynti oli 41 miljoonaa euroa ja 2022 jo 58 miljoonaa euroa. Yrityskaupan myötä konserni työllistää 340 henkilöä ja liikevaihto nousee 70 miljoonan euron tasolle.
Trestonin tehtaat ovat tähän asti sijainneet Suomessa – Jyväskylässä ja Turussa – mutta liikevaihdosta 75 prosenttia on tullut viennistä. Trestonin kuudesta tytäryhtiöstä yksi sijaitsee Atlantan alueella Yhdysvalloissa. IAC Industries -yrityksen pääkonttori ja tuotanto puolestaan sijaitsevat Arizonassa.
Trestonin asiakkaille Yhdysvalloissa yrityskauppa mahdollistaa pääsyn entistä laajemman tuote- ja palveluvalikoiman pariin, entistä kattavamman asiakaspalveluverkoston sekä ajan myötä ennen kaikkea nopean ja joustavan tuotteiden saatavuuden paikallisen valmistuskapasiteetin ansiosta.
”Oston myötä pystymme tarjoamaan valtavan kokoisille markkinoille paljon parempaa palvelua kuin aiemmin. IAC on alallamme arvostettu teknisten kalusteiden valmistaja Amerikassa ja sillä on yli 50 vuoden historia teollisuuskalusteiden valmistajana”, Siljander kertoo.
Treston panostaa tuotekehityksessään erityisesti ergonomisiin kalusteisiin sekä ergonomiapalveluihin, koska tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat teollisuudessa edelleen yksi yleisimmistä syistä sairauspoissaoloihin. Myös Yhdysvalloissa on herätty siihen, että työntekijöistä huolta pitävä organisaatio menestyy muita paremmin paitsi vähentämällä sairauspäiviä, myös uusien työntekijöiden houkuttelemisessa. Yhdysvalloissa raportoitiin 2018 n. 270 000 sairaustyöpäivää, jotka liittyivät TULES-oireisiin. Näistä valtaosa oli valmistavan teollisuuden, kaupan, logistiikan ja rakennusteollisuuden aloilla.
IAC Industries -yrityksen toimitusjohtaja, Donald Murphy, jatkaa uuden Treston IAC -yrityksen General Managerina. Suomesta Treston-konsernin talousjohtaja Arto Utriainen tulee muuttamaan Arizonaan ja johtamaan siirtymäkauden aikaista yritysten liiketoimintojen yhdistämistä.
Treston Oy
Sorakatu 1, 20730 TURKU
puh. 010 4469 11
sales@treston.com
www.treston.fi