Täyden kympin Camcut

Camcut Oy täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Tämä aktiivinen toimija juhlistaa kymmentä vuottaan muun muassa näyttävällä osastolla Konepaja-messuilla. Hyvässä vauhdissa etenevän yrityksen tahtotila on olla konepajateollisuuden dynaamisin kumppani.


Kahden ammattimiehen osaamiset nivoutuivat yhteen 28.4.2014, kun Mikko Vepsäläinen ja Janne Pesonen löivät kättä yhteen.
– Aikajana ensimmäisestä puhelustamme Camcutin perustamiseen oli varsin lyhyt. Asiasta ensin keskusteltiin ja sitten suomalaiseen tapaan saunottelun yhteydessä päätös yhteisen yrityksen perustamisesta tehtiin. Näimme selkeät synergiaedut osaamistemme välillä. Minulla oli vahva tausta sekä teollisuudessa että opettajan roolissa ohjelmistojen parissa, kun taas Jannella oli vankka osaaminen työkaluista. Näistä aineksista Camcut perustettiin ja nyt 10 vuotta myöhemmin voimme todeta, että päätös oli oikea. Toiminta on kasvanut tasaisesti ja hallitusti, ja sen myötä myös liikevaihtomme, joka kasvoi edellisellä tilikaudella lukemaan 2,8 miljoonaa euroa. Kaksin homma polkaistiin liikkeelle ja nyt meitä on täällä jo viisi ammattilaista palvelemassa suomalaista konepajateollisuutta, kertoo toimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen.


Yhden luukun -periaatteella

– Markkinoilla oli yrityksiä, jotka tarjosivat ohjelmointiin liittyviä palveluita, ja yrityksiä, jotka myivät työkaluja. Kaltaistamme toimijaa, josta nämä palvelut saa yhdeltä toimijalta, ei ollut. Kuitenkin nämä kaksi osa-aluetta liittyvät kiinteästi toisiinsa. Camcutin puitteissa pystymmekin tarjoamaan kokonaispalvelua yhden luukun -periaatteella. Tämänkaltaiselle toimijalle oli markkinoilla selkeä tilaus – ja on edelleen. Meille on vuosien saatossa kertynyt erittäin laaja asiakasrekisteri. Laaja-alainen, eri toimialoilla vaikuttava asiakaskuntamme, luo vakaan pohjan yrittämiselle – jonkun toisen asiakaskunnan hiljentyessä toisella sektorilla voi olla hyvinkin kiireistä, miettii Vepsäläinen.


Konepajateollisuuden dynaamisin kumppani

– Toiminta-ajatuksemme kiteytyy kokonaispalveluun, jonka avulla parannamme asiak­kaidemme kilpailukykyä ja tuottavuutta. Tuomme maahan ja myymme laadukkaita työkaluja ja CAM-ohjelmistoja. Olemme teknisenä tukena kaikissa edustamissamme tuotemerkeissä sekä koulutamme niiden käyttöä. Yrityksemme palveluihin kuuluvat myös kehitys- ja asiantuntijapalvelut, sekä menetelmäsuunnittelu ja ohjelmointipalvelut asiakkaiden tarpeiden mukaan, kiteyttää myyntijohtaja Janne Pesonen.

Camcut Oy on keskittynyt palvelemaan lastuavia konepajoja, mutta sen tuotevalikoima kattaa myös monta muuta asiakaskuntaa. – Pyrimme aina löytämään asiakkaidemme tarpeisiin parhaan ja kustannustehokkaimman ratkaisun. Aloitimme toimintamme Savo-Ylä-Savo-Kainuu alueella, mutta tänä päivänä toimitamme tuotteita ja tarjoamme palveluitamme koko Suomen alueella, jatkaa Pesonen.
– Hurjasti on kehitytty ja kehitetty, ja jatkossakin toimintaamme kehitetään jatkumona. Olemme konepajateollisuuden dynaamisin kumppani ja sitä me haluamme olla jatkossakin, vakuuttaa Vepsäläinen.


Suosiota mobiilisovelluksella ja somessa

Yksi maininnan arvoinen Camcutin kehittämä palvelu on mobiilisovellus. Tällä ­Camcut-sovelluksella on jo yli 100 000 latauskertaa. Täysin maksuton sovellus sisältää mm. erilaisia laskureita, tietoa ja taulukoita ja on ladattavissa Apple- tai Android-versiona. Camcut-mobiilisovellus on käännetty jo 11 kielelle.
Camcut on aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa. Yrityksen suosituimmalla You­Tube-videolla on jo lähes kaksi miljoonaa katsojaa.
– Pyrimme olemaan aktiivisia kaikissa kanavissa jakamalla tietotaitoamme jokaisen saataville, sanoo Pesonen.

Camcut-mobiili­sovelluksella on jo yli 100 000 ­latauskertaa.


Vahvat päämiehet

– Meillä on todella laadukkaat ja vahvat päämiehet sekä ohjelmistopuolella että työkaluissa. Aloitimme toimintamme Mastercam-ohjelmistolla ja Walter Tools -työkalulla. Nämä ovat edelleen päämerkkejämme, mutta valikoimamme on laajentunut vuosien saatossa merkittävästi monilla eri tuotteilla ja tuoteryhmillä. Olemme olleet onnekkaita löytäessämme päämiehiä, joiden toimintamalli on samanlainen kuin meillä: halu tuottaa ja kehittää palveluita, joilla asiakaskunta eli konepajateollisuus pystyy parantamaan kilpailukykyään, sanoo Vepsäläinen ja jatkaa: – Meillä on lukuisia esimerkkejä, joissa tuottamillamme ratkaisuilla – työkaluilla ja menetelmillä – konepajat ovat saavuttaneet merkittäviä säästöjä sekä työajassa että työkalujen kestossa.
– Pyrimme tarjoamaan ratkaisuja, joilla asiakkaamme ovat tehneet prosesseistaan luotettavampia, saavuttaneet pidempiä työkalunkestoaikoja tai kenties tehdä ajosta miehittämätöntä. Olemme esimerkiksi toimittaneet toistakymmentä Walter-työkaluautomaattia, joilla asiakkaamme ovat saavuttaneet merkittäviä etuja, kertoo Pesonen.


Nettikauppa kasvussa

Camcut-nettikauppa valmistui osuvasti juuri korona-ajan alkuun.
– Nettikauppa on yksi tärkeä osa-alue toiminnassamme. Sen osuus kasvaa koko ajan, ja sitä tullaan kehittämään jatkuvasti. Verkkokaupassamme on jo satoja tuhansia nimikkeitä ja määrää tullaan kasvattamaan koko ajan, kuten myös tuotevalikoimaamme kasvatetaan sekä oman aktiivisuutemme että asiakkailtamme esiin nousevien tarpeiden pohjalta. Tässäkin kohtaa tulee esiin taas tahtotilamme olla konepajateollisuuden dynaamisin kumppani, joka vaatii voimakasta kahdensuuntaista yhteistyötä asiakasrajapinnassa, asiakkaan tarpeisiin vastaamista ja uusien ideoiden jalkauttamista käytäntöön, valaisevat Pesonen ja Vepsäläinen.

Camcut uudisti 10-vuotisjuhlavuotenaan logonsa.
– Juhlavuotenamme tulemme myös lanseeraamaan useita eri kampanjoita, joten ollaanpa linjoilla, kehottaa yrittäjäduo Pesonen-Vepsäläinen.

Camcut Oy
Mikko Vepsäläinen
toimitusjohtaja
puh. 045 1872 211

Janne Pesonen
myyntijohtaja
puh. 045 1872 212

www.camcut.fi

Camcut Oy:n osaavan tiimin tavoite on olla konepajateollisuuden dynaamisin kumppani.