Teknologiasta tuotteiksi -säätiön apuraha haettavana vielä kuukauden

Teknologiasta tuotteiksi -säätiön vuotuinen apuraha on haettavissa 16.9.2019 saakka. Sen suuruus on 20 000 euroa. Apuraha myönnetään terveellistä, kestävää ja tuottavaa rakennettua ympäristöä edistävälle tuotteelle, palvelulle tai hankkeelle, joka hyödyntää uutta teknologiaa ja osaamista, ja jolla on kansainvälistä potentiaalia sisäympäristöalalla.  Vuonna 2019 palkitsemisperusteissa painottuvat ilmastonmuutoksen hallinta, kiertotalous ja digitaalisuus. Muita kriteerejä palkitsemiselle ovat energia- ja resurssitehokkuus, hyvän sisäympäristön kehittäminen, alan uudistaminen ja loppukäyttäjien tarpeiden ymmärrys.

Säätiö tukee toiminnallaan suomalaista osaamista, tuotekehitystä ja kansainvälistymistä kiinteistö- ja rakentamisalalla. Vuosittain jaettava Teknologiasta tuotteiksi -apuraha on alansa suurin.
Hakemus tehdään 16.9.2019 mennessä osoitteessa https://hakemus.teknologiastatuotteiksi.fi/.
Mukana palkittavien yritysten valinnassa ovat Talotekninen teollisuus ja kauppa ry,  Rakennusteollisuus RT ry ja RAKLI ry. Lopullisen päätöksen tekee säätiön hallitus. Palkinto luovutetaan  Kiinteistöalan vuosiseminaarissa Tampereella 7.11.2019.
Säätiö voi palkita apurahalla yritysten ohella yhteisöjä tai yksityishenkilöitä. Erityisasemassa arvioinnissa palkinnon saajiksi ovat pk-yritykset. ●

INFO

Mika Halttunen, Teknologiasta Tuotteiksi -säätiön hallituksen puheenjohtaja
puh. 0400 711 299, mika.halttunen@halton.com