Uudenlaista teknologiaa työstökoneiden automatisointiin

Viime vuosina on puhuttu paljon työvoimapulasta myös konepaja-alalla, mikä on lisännyt konepajojen automatisointitarvetta entisestään. Sorveihin robotin lisääminen on verraten helppoa, mutta koneistuskeskusten osalta merkittävä haaste automatisoinnissa on puute koneen pöytään tulevasta energiasta. Läheskään kaikissa koneistuskeskuksissa ei ole pneumatiikka- tai hydrauliikkalinjoja ja niiden tuonti jälkeenpäin voi olla hyvin hankalaa.

Clampboosterin avulla edellä kuvattu ongelma saadaan ratkaistua yksinkertaisella tavalla. Clampbooster on robotin tarttujaan kiinnitettävä momenttiväännin, jolloin robotti kykenee operoimaan tavallista manuaalipuristinta samalla, kun vaihtaa kappaleen. Yksi olennainen etu moniin nykyisiin automaatioratkaisuihin on, että puristimia ei tarvitse ostaa kymmeniä. Yksikin riittää, jos kappaleiden kokoluokka pysyy vakiona. HWR:n 4-leukapakka esimerkiksi riittää todennäköisesti yksin kattamaan kaikki, tai ainakin suurimman osan kiinnitystarpeista.

Markkinoilla olevissa automaatioratkaisuissa, joissa robotti vaihtaa koko puristimen, operaattorin tulee kuitenkin itse vaihtaa kappaleet puristimiin. Käytännössä manuaalinen työvaihe vain siirretään koneen pöydältä toisaalle, mutta työmäärä itsessään ei vähene. Clampboosterin avulla tämä työvaihe jää kokonaan pois, ja robotti pystyy aidosti toimimaan itsenäisesti, kunhan kappaleet ovat paletilla. Nykyään toki on olemassa myös konenäköön perustuvia järjestelmiä, jolloin kappaleita ei tarvitse ennalta edes paletoida.

Clampbooster.


Käytännössä tämä laite kiinnitetään robotin tarttujaan esimerkiksi kuvan esittämällä tavalla. Sujuvan käytön kannalta samassa robottityökalussa tulee siis olla kaksoistarttuja ja Clampbooster. Puristimeen tai 4-leukapakkaan tulee porata pinnatapeille reiät, mutta esimerkiksi HWR:ltä voi tilata kiinnittimet jo valmiiksi pinnoitettuina. Pinnatapit ovat välttämättömät, koska ne poistavat Clampboosterin robotille aiheuttamat vääntövoimat. Tämä mahdollistaa hyvin pienelläkin robotilla mahdollisuuden käyttää Clampboosteria ja vääntää puristinta jopa 100 Nm:n kireyteen rasittamatta robottia.

Clampbooster on ulkomitoiltaan vain 120 x 100 x 100 ja painaa vain 2 kg. Pienen kokonsa ja keveytensä ansiosta se on mahdollista liittää esimerkiksi keskisuureen yhteistyörobottiin vähentämättä liikaa nostokykyä. Koska tällainen robotti ei tarvitse häkkiä ympärilleen, niin automatisointi on tehtävissä hyvin matalalla kynnyksellä. Clambooster on sähkötoiminen ja robottirajapinta on analoginen/digitaalinen tai profinet. Mekaniikka on itsessään huoltovapaa.

Kiristysmomentti on säädettävissä 5–100 Nm välillä ja kierrosmäärän säätö on erittäin tarkka. Tämä ominaisuus mahdollistaa esim. HWR Solidgrip -puristimien käytön, jossa on hammastettu leuka ja vain muutaman millimetrin tasopinta, johon laskea kappaleaihio. Kappaleen vaihdossa avaus ja sulkeminen vie vain noin 5 sekuntia suuntaansa. Vääntiö on nopeasti vaihdettavissa eri puristimille sopivaksi ja etulevyssä on kahdelle eri pinnavälille reiät, joten myös hyvin eri kokoisten puristimien käyttö on mahdollista. 

Suomen Terätuonti osti Norden Chemicalsin liiketoiminnan

Suomen Terätuonti on ostanut leikkuunesteitä ja muita teollisuuskemikaaleja maahantuovan Norden Chemicals Oy:n liiketoiminnan. Liiketoiminta siirtyi Suomen Terätuonnille helmikuun alussa varastoineen, joten palveluun ei tule katkoksia ja tuotteita on koko ajan hyvin saatavilla.
Norden Chemicalsin edelliset omistajat päättivät keskittää huomionsa heidän toiseen yritykseen ja tarjosivat täten liiketoimintaa Suomen Terätuonnille. Näillä yhtiöillä on pitkä yhteinen historia ja alun perin myös sama omistajapohja, joten päätös oli molemmille osapuolille helppo.

Suomen Terätuonti on toiminut Norden Chemicalsin tuotteiden jälleenmyyjänä, joten tuotteet ovat jo valmiiksi tuttuja ja niiden ominaisuudet tiedossa. ­Suomen Terätuonti pystyy siten palvelemaan Norden Chemicalsin vanhoja asiakkaita asiantuntevasti ja laadukkaasti.
Maksuton ylläpitopalvelu kuuluu asiakkaille vanhaan tapaan ja riittävä varasto on edelleen nesteliiketoiminnan keskeisin peruspilari. Suomen ­Terätuonnin keskeisin vahvuus on lastuavat työvälineet ja kiinnittimet, joten Norden Chemicalsin asiakkaat tulevat saamaan entistä monipuolisempaa palvelua kaikissa konepajan toiminnoissaan. Menestyksekäs yhteistyö jatkukoon siis uudessa muodossa myös jatkossa.

www.suomenteratuonti.fi

Sovellusesimerkki Clampboosterin käytöstä. Kuvan Spreitzer-puristimet saa myös Suomen Terätuonnilta.