Wihurin Konepajapäivät 2023

Wihuri avasi vierailijoille ovensa järjestämällä Konepajapäivät Vantaan toimipisteellään 23.–24.5. Wihurin tuotteiden ja palveluiden lisäksi mukana tapahtumassa oli lukuisia yhteistyökumppaneita esittelemässä uusinta tarjontaansa.

Wihuri on järjestänyt vastaavia tapahtumia perinteisesti noin parin vuoden välein. Viimeksi Wihurin Konepajapäivät pidettiin syksyllä 2021, jolloin oli korona-ajan jälkeen paluu ”vanhaan kalenteriin”. Tänä vuonna mukana oli luonnollisesti esillä Wihurin kokonaistarjonta konepajoille. Mazak-työstökoneiden lisäksi tämä tarkoittaa esimerkiksi Sunnen-hoonauskoneita, sähkö- ja käsityökaluja, Linde-trukkeja, Modula-varastoautomaatteja ja muita sisälogistiikkaratkaisuja. Uusimpina tuotteina olivat esittelyssä Haulotte-henkilönostimet.

Wihurin tuotteiden ja palveluiden lisäksi mukana tapahtumassa oli lukuisia yhteistyökumppaneita esittelemässä uusinta tarjontaansa. Tällä kertaa kumppaneista mukana olivat GibbsCAM, JTA Connection, Ravema, Pirkanmaan Työkalukeskus, Teknoma, Alumeco ja Ovako.
– Haluamme tarjota mahdollisuuden tutustua uuteen konepajateknologiaan suomalaisille asiakkaille myös perinteisten suurten messujen ulkopuolella. Nyt kotimaisten messujen välivuonna on taas luonteva ajankohta omalle tapahtumalle. Moni suomalainen asiakas toivoo kotimaisia tapahtumia, joten näin Konepaja-messujen välivuonna on mitä parhain ajankohta tällaiselle tapahtumalle, kertoo myyntijohtaja Jani Pulkkinen Wihurilta.

Wihurin Konepajapäivillä oli ensiesittelyssä pystykarainen korkean suorituskyvyn koneistuskeskus Mazak VCN-700. Se tarjoaa aiempaa suuremman pöytäkoon ja laajemman työalueen liikkuvapöytäisten keskusten sarjaan. Pöydän pituusliike on 1 300 mm ja Y-liike peräti 700 mm.


Esillä kolme ajankohtaista Mazak-mallia – yksi malli ensiesittelyssä

Mazak-koneista tapahtumassa esiteltiin kolme ajankohtaista uudempaa mallia. Perinteiseen tapaan kaikki Mazak-koneet lastusivat tapahtumassa eli koneet nähtiin tositoimissa. Wihurin käyttökouluttajat olivat tehneet konekohtaiset työkappaleet, joita työstettiin koko tapahtuman ajan. Koneisiin oli kytketty myös automaatiota. Lisäksi esiteltiin kaikkia Mazatrol-ohjausversioita sekä tietysti ajankohtaisia ohjelmistoja ja Wihurin jälkimarkkinointipalveluita.

Esillä olleista koneista Mazak QUICK TURN 250MSY on tehokas sorvauskeskus, johon on saumattomasti integroitu erittäin helppokäyttöinen ja kompakti Turn Assist -teollisuusrobotti kappaleiden lataukseen ja purkuun. Yhdistelmä on saavuttanut hyvän myyntimenestyksen Suomen markkinoilla viime aikoina juuri sen helpon käytettävyyden ansiosta. Robotin ohjaus on yhdistetty suoraan sorvauskeskuksen ohjauspaneeliin ja sen asetusten teko ja käyttöönotto on erittäin sujuvaa.

Wihurin Konepajapäivillä oli ensiesittelyssä pystykarainen korkean suorituskyvyn koneistuskeskus Mazak VCN-700. Se tarjoaa aiempaa suuremman pöytäkoon ja laajemman työalueen liikkuvapöytäisten keskusten sarjaan. Pöydän pituusliike on 1 300 mm ja Y-liike peräti 700 mm. Tehokkaat ja vääntävät karat ovat nopeudeltaan joko 15 000 tai 18 000 k/min.

Kolmas esillä ollut malli on uusi edullinen lähtötason sorvauskeskus Mazak QTE-200M SG, joka oli tapahtumassa kytketty TOP Automazioni Magic 65 -tankomakasiiniin. 65 millimetrin tankokapasiteetin kone on varustettu uudella Mazatrol SmoothEz -ohjauksella. Tämä helppokäyttöinen oh­jaus sisältää suuren kosketusnäytön ja useita uusia ominaisuuksia ohjelmoinnin sujuvoittamiseksi.



Mazak QUICK TURN 250MSY on tehokas sorvauskeskus, johon on saumattomasti integroitu erittäin helppokäyttöinen ja kompakti Turn Assist -teollisuusrobotti kappaleiden lataukseen ja purkuun.
Kolmas esillä ollut malli on uusi edullinen lähtötason sorvauskeskus Mazak QTE-200M SG, joka oli tapahtumassa kytketty TOP Automazioni Magic 65 -tankomakasiiniin.


Vieraita ympäri Suomen

– Tapahtumassa oli vieraita ympäri Suomea. Korona-ajan jälkeen tapahtumissa on alkanut taas käydä hyvin ihmisiä paikalla ja odotukset ovat positiiviset. Tällaisille tapahtumille on ehdottomasti paikkansa ja suuri vahvuus on se, että kaikille vieraille on enemmän esittelyaikaa ja yksilöityä palvelua tarjolla isojen tapahtumien hälinään ja ruuhkiin verrattuna, sanoo Pulkkinen, jatkaa: – Vierailija saa päivityksen ajankohtaiseen tuottavimpaan koneistusteknologiaan sekä tuotannon automatisointiin niin meidän kuin yhteistyökumppaneidemme kattauksella.


Tarpeita uusille koneille paljon

– Tilauskantamme on edelleen vahva. Uutta kauppaa on tehty suunnilleen edellisen vuoden tahtiin. Kauppa käy kaikentyyppisillä koneilla, mutta automaatioasteen nousu on yleinen trendi. Työtilanne on kuitenkin metalliteollisuudessa pääosin vieläkin hyvä ja tarpeita uusille koneille on edelleen paljon. Investointivelkaa on Suomen teollisuudessa edelleen merkittävästi aiempien vaisujen vuosien seurauksena. Samalla on syntynyt tiettyä uutta vihreän siirtymän luomaa tarvetta sekä myös tuotannon kotiuttamista kaukomailta takaisin Suomeen on ollut havaittavissa, näkee Pulkkinen.
– On myös huomioitava, että uuden automaatiolla varustetun työstökoneteknologian kysyntä on hyvää johtuen yleisistä työvoimahaasteista.

Toimitusajat ovat lähivuosina olleet melko pitkiä. Mikä on tällä hetkellä tilanne Mazak-koneiden kohdalla?

– Toimitusajat ovat hieman lyhentyneet, mutta tilanne riippuu edelleen paljon konetyypistä. Yleisesti pahin komponenttipula on helpottanut. Suuri globaali kysyntä kuitenkin pitää toimitusaikoja edelleen ”vanhaa normaalia” pidempinä.


Mazakin jälkimarkkinointi- ja varaosapalvelut ovat alan ehdotonta huippua

– Pyrimme nostamaan asiakkaidemme tuottavuutta ­Mazakin tehokkailla ja luotettavilla työstökoneilla sekä Wihurin monipuolisilla palveluilla. Uskallamme väittää lukuisten asiakaskyselyiden perusteella, että Mazakin jälkimarkkinointi- ja varaosapalvelut ovat alan ehdotonta huippua, vakuuttaa Pulkkinen
– Olemme nähneet asiakkaidemme keskuudessa, että investoimalla rohkeasti uuteen tehokkaaseen koneistusteknologiaan ja automaatioon voi Suomessa pärjätä oikein hyvin globaalissa kilpailussa. Lopuksi toivotamme kaikille aurinkoista ja rentouttavaa kesää ja menestystä loppuvuoteen, päättää Pulkkinen. 

Wihuri Oy Tekninen Kauppa
Jani Pulkkinen
myyntijohtaja
puh. 040 164 6344
www.machinetools.wihuri.fi

Wihurin Konepajapäivät keräsivät runsaan osallistujajoukon konepajojen päättäjiä tutustumaan sekä Wihurin että tapahtumassa esillä olevien muiden näytteilleasettajien tuotteisiin ja palveluihin. Tapahtuma viritti useisiin hedelmällisiin keskusteluihin.