5G-tapahtuma osaksi Teknologia-messuja

Päättäjille suunnattu 5G -seminaari järjestetään ensi marraskuussa osana Teknologia 19 -messuja Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuma esittelee ajankohtaisia 5G:hen liittyviä liiketoiminta- ja palvelukonsepteja sekä toimii keskustelufoorumina 5G-verkkohankkeista.

Viidennen sukupolven mobiiliteknologiaa esittelevä Tivi Future of 5G -päättäjäseminaari järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä keskiviikkona 6.11. Seminaarin kansainvälinen ohjelma on parhaillaan suunnitteilla.
– 5G-teknologiaa käsitellään tapahtumassa laajasti sekä IT:n että talouden näkökulmasta. Ohjelmassa korostuvat 5G:n hyödyt julkishallinnossa ja teollisessa ympäristössä, jossa 5G voi esimerkiksi tehostaa toimintaa tehtaissa. Julkishallinnon puolella taas liikenne ja ruuhkien hallinta ovat esimerkkejä, joihin 5G-teknologiasta voi olla apua, sanoo Alma Talentin tuotekehityspäällikkö Salla Mäkelä.
Seminaarissa pohditaan muun muassa 5G:n mahdollisuuksia edistää tuottavuutta, 5G:n levinneisyyttä Euroopassa, kyberturvallisuutta ja radiotaajuuspolitiikkaa sekä parhaita käytäntöjä 5G mahdollisuuksien maksimoimiseksi. 5G on tulevana syksynä ajankohtainen aihe.
– Teknologia-messut järjestetään marraskuun alussa samaan aikaan Egyptissä pidettävän World Radiocommunication Conferencen kanssa, jossa sovitaan eri maiden yhteisestä taajuuspolitiikasta. 5G onkin erittäin tärkeä ja ajankohtainen tuolloin, joten on hienoa, että Teknologia 19 -messujen yhteydessä pääsemme kurkistamaan myös 5G-teknologian tulevaisuuteen, Mäkelä toteaa.

INFO

Teknologia 19 -messut:
Messukeskus Helsinki
Antti Karjunen
tiedottaja
puh. 050 574 3444
antti.karjunen@messukeskus.com

Future of 5G:
Alma Talent
tuotekehityspäällikkö
Salla Mäkelä
puh. 040 586 4585
salla.makela@almamedia.fi