• Maanterä mobiili
  • Machinery
  • Vossi Group
  • Sanvik Dormer
  • Mazak_mobile

Adver Oy:n toiminta vahvistuu ja laajenee

Vuodesta 2005 työstökoneiden maahantuojana toiminut Adver Oy on laajentanut omistajapohjaansa pitkän kokemuksen alalta omaavan Kalle Louhimon liittyessä Juha Vartiaisen aisapariksi yrityksen omistajana. Samalla yrityksen tarjoama tuotevalikoima laajenee merkittävästi kattamaan entistä monipuolisemmin mm. levy-, lastuavat- ja putkentaivutuskoneet.

-Olen erittäin tyytyväinen saadessani Kalle Louhimon mukaan vahvuuteemme. Kalle on vahvan ammattitaidon omaava kovan luokan ammattilainen, joka tuntee hyvin asiakaskentän ja heidän tarpeensa sekä alan teknologiat. Mies on toiminut yrittäjämäisellä asenteella jo aiemmassa työhistoriassaan ja nyt hän pääsee toteuttamaan osaamistaan Adver Oy:ssä yrittäjänä, jossa jaamme omistajuuden 50:50-tasajaolla, kertoo Juha Vartiainen.
– Näin Adver Oy:ssä mielenkiintoiset haasteet ja ison mahdollisuuden. Mitään suuria harhakuvitelmia ei minulla kuitenkaan yrittäjyydestä ole eli en lähtenyt tähän haasteeseen isojen eurojen kuvat silmissäni. Näen kuitenkin, että yhdessä kokeneen ja monipuolisesti metallialan työstökoneet hallitsevan Juha Vartiaisen kanssa pystymme tuomaan hyviä kilpailukykyisiä ratkaisuja suomalaisille konepajoille, uskoo Kalle Louhimo.

Koneita moneen 
eri käyttötarpeeseen
Adverin tarjoaman konevalikoiman yhtenä syömähampaana on alusta alkaen yrityksen maahantuontiohjelmassa mukana olleen tšekkiläisen Pegas-sahavalmistajan tuotteet. – Pegas on Euroopan suurimpia sahavalmistajia tarjoten eri sahamalleja mm. teräsrakentajien ja koneistajien katkaisutarpeisiin. Pegasin mallisto kattaa koneet pienistä sahoista aina suuriin automatisoituihin linjoihin asti. Myös Suomessa Pegasin laatu on huomioitu – täällä on käytössä satoja Pegas-sahoja, valaisee Vartiainen.
Etenkin lähiaikoina Adver Oy:n maahantuontivalikoima on laajentunut merkittävästi kattamaan monipuolisesti ison osan metallialan yritysten konetarpeista. – Valikoimistamme löytyy mm. saksalaisia putkentaivutuskoneita sekä CNC-porauslinjoja rakenneteräksille ja palkeille. Myös edustamamme Demmeler-hitsauspöydät (myös 3D-malleina), kiinnittimet ja manipulaattorit ovat saksalaisia. Levykoneita toimitamme laajalla rintamalla kuten myös lastuavia koneita. Kaikki koneet toimitamme aina avaimet käteen -periaatteella asennettuina ja käyttökoulutettuina sekä vastaamme toimittamiemme koneiden elinkaarien tukitoimista, sanoo Vartiainen.
– Edustamistamme saksalaisyrityksien tuotteista kannattaa muistaa myös Knuth, jolla on jo yli 120 000 asiakasta ympäri maailmaa. Knuthin konevalikoima on todella laaja kattaen koneet levykoneista aina lastuaviin koneisiin. Vaikka Knuthin valikoima on todella laaja, suuri osa yrityksen valikoimasta saadaan parin viikon toimitusajalla Saksasta tänne Suomeen, lupaa Louhimo.

Uudet toimitilat Pirkkalassa
Uuden omistuspohjan myötä Adver Oy toimii nyt myös uusissa toimitiloissa Tampereen kyljessä Pirkkalassa, osoitteessa Turkkirata 19 D. Pirkkalan toimipiste toimii paitsi myyntikonttorina myös näyttelytilana ja varaosavarastona. – Esillä meillä on täällä muutama mielenkiintoinen Suomen markkinoille sopiva Pegas-sahamalli. Kannattaa kurvailla tänne Pirkkalaan kahvikupposen äärelle tutustumaan näihin koneisiin ja juttelemaan, miten me voisimme löytää laajasta konevalikoimastamme konepajanne kilpailukykyä parantavia kustannustehokaita ratkaisuja. Olemme mukana myös Konepaja 2018 -näyttelyssä esittelemässä tuotevalikoimaamme. Tervetuloa myös siellä osastollemme, toivottaa yrittäjäkaksikko Kalle Louhimo ja Juha Vartiainen.

INFO
Adver Oy
Turkkirata 19 D, 33960 Pirkkala, puh. 010 439 9700
Kalle Louhimo, puh. 040 136 3538
Juha Vartiainen, puh. 040 545 0226
info@adver.fi
www.adver.fi